2 keskustelua Rajkotissa ja eksymiset

Tänään tapasin hotellini ulko-ovella nuoren koneinsinööriopiskelijapojan. Korkeakouluopetus on englannin kielellä, joten hän pystyi aika hyvin kommunikoimaan englannilla. Hän sanoi, että insinöörin palkka on alussa 10000 rupiaa/kuukausi. Työvuodet nostavat sitä. Kansainvälisessä firmassa palkka voi olla 40000 rupiaa/kuukausi, mutta sinne pääsee vain parhaat opiskelijat. Ruoka-ajat Intiassa ovat: lounas kello 13 ja päivällinen kello 20. Korkeakouluopetus on noin kello 8-14. Totesin, että hän tarvitsee paljon matematiikkaa ja fysiikkaa opinnoissaan, johon hän vastasi kyllä. Hän opiskelee Rajkotissa - vanhemmat asuvat 200 km:n päässä. Hän totesi, että Gujaratissa ei pärjää englannin kielellä töissä muualla kuin kansainvälisissä firmoissa. Vähintään hindiä olisi osattava (kansa puhuu gujaratia). Sanoin osaavani jo Gujaratin aakkoset.

Kävin tänään Rajkotin vanhankaupungin jainalaistemppelissä - ikää 190 vuotta. Juttelin sen ovella kompleksin ainoan englannin kielen taitoisen kanssa. Hän sanoi, että jainalaisia on Rajkotissa tuhansia ja he ovat kaikenlaisissa ammateissa (minun luuloni oli, että he olisivat kauppiaita/bisnesmiehiä). Jainalaisyhteisössä ei ole suurempia ongelmia Rajkotissa. Esim. suhteet hinduihin ovat hyvät. Temppelikompleksissa oli ravintola, jossa ei ole tarjolla esim. perunoita ja sipuleita, koska niiden sadonkorjuu voi vahingoittaa maassa eläviä pieneliöitä. Kaikki jainalaiset ovat lakto-vegetaareja. Temppelissä oli valkoisiin vaatteisiin pukeutuneita naismunkkeja. Kerroin haluavani tehdä työtä jainalaisten kanssa. Totesin, että palaan temppeliin jos en lähipäivinä, niin ainakin vuoden tai parin päästä. Olisin voinut pyytää yksityiskierrosta temppelialueella, mutta ehtii sen tehdä jatkossakin. Englanninkielisestä Wikipediasta löytyy tuhansia riviä tekstiä jainalaisuudesta, joten kaikkea ei tarvitse kysyä ihmisiltä.

Tänään eksyin jainalaistemppeliin mennessäni Rajkotin vanhassakaupungissa niin pahasti, että kännykkä ja Google Maps piti kaivaa esiin. Laite mietti sijaintiaan hetken ja sitten se näytti sijainniksi 100 metrin päässä jainalaistemppelistä. Olin siis suunnistanut aika hyvin käsinpiirretyn kartan kanssa. Ongelmana oli se, että piirsin karttaan Google Mapsista leveän kadun, jonka oletin ainakin 2-suuntaiseksi autotieksi. Todellisuudessa kadulle ei olisi mahtunut edes yhtä autoa ihmisten, skoottereiden ja autoriksojen sekaan. Kadun suunta (pohjois-etelä) oli oikea, mutta kadun leveys hämäsi. Lisäksi vieressä piti olla samansuuntainen kapea katu, mutten nähnyt sitäkään (todellisuudessa kahden kadun välialue oli kapeita rakennuksia täynnä). Olin pian täysin eksyksissä, kun en löytänyt mistään kaupankyltistäkään katujen nimiä (gujaratiksi) tai ainoaa maamerkkiä - tornia. Kun otin Google Mapsin esiin, niin huomasin siis olevani melkein määränpääni vieressä. Oli muuten eka kerta elämässäni, kun käytin Google Mapsia suunnistamiseen ja hyvin se toimi. En vain halua pitää kännykkää esillä vilkkailla kaduilla, ettei kukaan urpo ota sitä mukaansa.

Pienempiä eksymisiä Intiassa on sattunut 3 kertaa - 1 kerta joka kaupungissa. Syy on aina ollut se, etten ole ottanut karttaa esille, vaan olen suunnistanut mielessäni olevan kartan mukaan. Luulin aina tietäväni, missä olen, mutta sitten huomasinkin, että kaikki ei olekaan niin kuin luulin. Delhissä kävelin pitkään 90º toiseen suuntaan kuin halusin, koska muita vaihtoehtoja (peruuttamisen lisäksi) ei ollut. Jouduin tulemaan seuraavaa katua saman verran (=paljon) takaisin. Kartasta olisin nähnyt, ettei katua minun haluamaani suuntaan ollut, mutta kartan kaivaminen esille ei ole aina mukavaa. Pieni eksyminen on sallittua. Ahmedabadissa Gandhin ashramista palatessani luulin tietäväni, missä olen, mutta ympäristö oli outo. Jatkoin kävelemistä 200 metriä ja yllätyksekseni tuttuja rakennuksia näkyi. Vilkaisu karttaan olisi estänyt senkin eksymisen (ja pienen paniikin). Rajkotissa eksyin hotellia etsiessäni. Minulla oli selvä kuva, minne pitäisi kääntyä (2 bussiaseman välistä), mutta yllätyksekseni en bussiasemia nähnyt. Sen sijaan näin U:n muotoisen ison rakennuksen , joka vihjaisi, että olisi jo pitänyt kääntyä. Käännyin seuraavasta kadunristeyksestä ja luin kaupankyltistä gujaratiksi kadunnimen. Olin tosiaan ohittanut kaipaamani kadun. Kävelin toista katua hotelliani kohti ja yllätyksekseni kadun nimi oli sama kuin hotellilla. Pian itse hotelli näkyi edessäni. Olipa helppoa. Pieni eksyminen ei siis ole vakavaa ja suureen eksymiseen on hoitokeino: Google Maps kännykässä tai tablettitietokoneessa.

Ahmedabadin hotellin omistaja, junamatka 2.0 ja setelirahojen uudistus 5.0

Ahmedabadissa ainoa puhekaverini oli hotellin omistaja. Suurimmalla osalla ahmedabadilaisista ei ole mitään hajua englannin kielestä. Tämä näkyi ATM-jonoissa - keskustelua ei syntynyt. Kun kerroin hotellin omistajalle haluavani tehdä työtä Intiassa ihmisten parissa, niin hän ehdotti public relations officerin virkaa esim. sairaalassa tai juna-asemalla. Eli vastailisin asiakkaiden kysymyksiin. Ei tunnu ihan siltä, mitä haluaisin - tutustua kunnolla esim. noin 20 ihmiseen työajalla. Hoitaen heitä tai jutellen heille. Ja olisi kiva, jos asiakkaani olisivat kasvissyöjiä - palveluhalukkuuteni heidän kanssaan ponnahtaa pilviin. Sen sijaan sekasyöjät päivittäisenä seurana pilaavat ilmapiirin. Sen takia yritän tutustua jainalaisiin täällä Rajkotissa. Hotellin omistaja sanoi, ettei joulua vietetä Ahmedabadissa mitenkään. Ahmedabadin 2 suurinta tapahtumaa vuoden mittaan ovat leijafestivaali ja diwali. Hän kutsui minut tammikuun puolessavälissä pidettävään leijafestivaaliin kanssaan, mutta minulla taitaa olla muuta tekemistä niihin aikoihin. Hotellin omistaja on (tietenkin) kasvissyöjä. Hän sanoi, että hindut ovat pääsääntöisesti kasvissyöjiä, mutta muslimit syövät lihaa. Ahmedabadissa on muuten kansainvälinen lentokenttä. Lennot suuntautuvat Qatariin, UAE:hen, Kuwaitiin, Omaniin ja Singaporeen. Syy on se, että miljoonat intialaiset (ja monet gujaratilaiset) ovat siirtotyöntekijöitä.

Junamatka Rajkotiin tapahtui yhden luokan junassa. Ihmiset mahtuivat istumaan, kun penkillä olijat tiivistivät tilaansa. Vastapäätä istui Tejas, vakuutusneuvonantaja, vaimonsa kanssa. He olivat menossa 1,5 päiväksi Rajkotiin sukulaisten luo. Heillä on 1 lapsi. Ihmettelin perheen pienuutta, johon hän vastasi, että koulutetuilla intialaisilla on pienet perheet. Hänen harrastuksensa ovat kädestäennustaminen ja matkailu. Suosikkikohteet ovat Shimla ja Manali Himalajalla. Ne ovat viileitä paikkoja. Hän sanoi, että varkaudesta ei seuraa Intiassa mitään oikeustoimia. UAE:ssa siitä seuraa kuolema. Hän kysyi Suomen tilannetta ja minä vastasin: 1 vuosi vankeutta ja korvaus. Juttelimme kasteista. Minä sanoin, että 100 vuotta sitten Suomessa maanviljelijän pojasta tuli maanviljelijä ja räätälin pojasta räätäli. Eli Suomessakin on ollut kastijärjestelmään verrattava tila. Tejas kysyi, mikä kasti on nykyään arvostetuin Suomessa. Minä vastasin, että emme enää puhu kasteista (tai paremminkin sääty-yhteiskunnasta, en vain osannut sitä kääntää englanniksi) vaan arvostus tulee kuukausipalkan mukaan, joten Suomessa arvostetaan lääkäreitä, insinöörejä ja lainoppineita. Kyselin mitä pelloilla viljellään - riisiäkö? Hän vastasi vehnää ja maapähkinää. Maa on liian kuiva riisille.

Setelirahojen uudistus piti olla ohi 2-3 viikossa, mutta tilanne on vielä tällä hetkelläkin paha. Poistetuista seteleistä on palannut kiertoon noin puolet uusina seteleinä (pääasiassa käyttökelvottomina 2000 rupian seteleinä). Monella alalla bisnekset ovat pudonneet 50-70% - ihmisillä ei ole käteistä ostaa tuotteita. Työnantajat ovat siksi erottamassa työntekijöitä. Monessa työpaikassa palkka maksetaan käteisenä, mutta työnantajilla ei ole käteistä. Tästä syystä työntekijät eroavat, eikä heillä ole käteistä ruokaan. Intian BKT laskee varmaankin 50% marras- ja joulukuussa (minun laskujeni mukaan). Hallitus on sitä mieltä, että käteistä kyllä on - ei ole syytä mennä paniikissa ATM-jonoihin. Pääministeri myös liputtaa kännykkämaksamisen ja Cashless Economyn puolesta. Hänen mukaansa käteistä ei edes tarvita, kun raha liikkuu elektronisesti. Minä en usko pääministeri Modia - käteistä tarvitaan vielä pitkään Intiassa. Ahmedabadin turisti-info käski minun käyttää luottokorttia hotelleissa ja ravintoloissa, koka ATM:issä ei ole rahaa. Luottokorttimaksaminen onnistuu vain kalleissa paikoissa, mutta minä matkustan pienellä budjetilla. Enkä toisaalta halua käyttää luottokorttia Intiassa.

Google kuvahaku: Ahmedabad Lal Darwaza, Ahmedabad Sabarmati Ashram, Ahmedabad kite festival

Hotellivaraus, kartat ja osoitteet

Huomenna matkustan junalla Rajkotiin. Hotellinvaraus oli vähän ongelmallista. Matkaoppaassa oli sopiva hotelli, joten soitin sinne. Puhelinnumero ei ollut käytössä. Arvelin, että suuntanumero puuttuu, joten lisäsin siihen Ahmedabadin suuntanumeron - luulin, että se on voimassa koko Gujaratissa. Ei toiminut. Soitin sitten toiseen hotelliin, mutta siellä puhuttiin huonoa englantia, enkä saanut asiaani selvitettyä. Huomasin kuitenkin, että suuntanumero toisessa hotellissa oli eri, joten kokeilin samaa myös ensimmäiseen hotelliin. Nyt puhelu toimi ja sain varattua hotellin.

Booking.com tökki Rajkotin hotellini kohdalla. Kartta näytti hotellin sijainniksi aivan toisen paikan kuin matkaopas. Lisäksi booking.com näytti hotellin varatuksi täyteen yli viikoksi - enempää päivämääriä en jaksanut syöttää. Eli maailman suurimman hotellinvaraus nettisivun tiedot heittävät häränpyllyä Rajkotin hotellini kohdalla. Puhelinsoitolla selvisi, että kyllä hotellissa on tilaa. Olisi hyvin epätavallista, jos joku hotelli olisi täynnä koko viikoksi etukäteen. Hotellin sijaintiakin epäilen ja toivon virheelliseksi booking.com:issa. Aikaisemmin minulla on ollut ongelmana booking.com:in käytössä karttojen toimimattomuus tabletilla. Hotellin sijaintia kartalla ei ole aina saanut näkyviin millään. Tiedot ovat ennen olleet aina oikein, nyt ei.

Minulla oli vaihtoehtona toinenkin hotelli Rajkotiin ja soitin siis sinnekin. Check-in aika oli booking.com:in mukaan hotellissa kello 12-13, kun taas junani saapui kaupunkiin kello 15.10. Olisin kysynyt, onko myöhempi sisäänkirjautuminen mahdollista. Puhelimessa puhuttiin huonoa englantia, joten lähetin sähköpostia kyseiseen hotelliin. Samalla katselin hotellin sijaintia kartalla. Sain vastaukseksi 4 eri sijaintia. Hotellin nettisivu näytti yhden, booking.com toisen, Tripadvisor kolmannen ja Google Maps neljännen. Etäisyyttä näillä paikoilla oli useita kilometrejä, vaikka 3 lähdettä  näytti paikan samalla kadulla, joka oli ainakin 5 kilometriä pitkä. Tietoa löytyy kyllä Internetistä, mutta pitääkö se paikkansa, on toinen juttu.

Kävin Airtelin toimistossa hankkimassa 28 päivän datapaketin (1 GB, 146 rupiaa) tablettitietokoneeseen. Tiistaina homma ei onnistunut. Tänään kävin uudelleen ja homma yllätyksekseni onnistui. En keksi muuta syytä kuin sen, että myyjä näppäili puhelinnumeroni väärin tiistaina. Airtelin toimiston löytäminenkin kävi mutkan kautta. Nettisivulla oli osoite "maharaja complex, near relief cinema, relief road" ja kartta näytti paikaksi Relief Roadin keskiosan. Google Mapsin mukaan Relief Cinema on 2 kilometrin pituisen Relief Roadin länsipäässä (ei enää toiminnassa) ja Maharaja Complex kadun itäpäässä. Kysyin hotellin omistajalta, missä Airtelin toimisto on. Hän sanoi kadun keskiosassa. Kysyin myös, missä Maharaja Complex ja Relief Cinema sijaitsevat ja hän sanoi, että kadun länsipäässä. Kävin katsomassa paikkoja maanantai-iltana ja löysin Airtelin toimiston kadun länsipäästä. Keskiosassakin oli Airtelin kyltti, mutta sama liike myi myös esim. satelliittiantenneja, joten virallinen Airtelin toimisto se ei ole. Airtelin sivulla oli siis kartta väärin, mutta osoite oikea. Kaduilla ei ole aina nimiä ja taloilla ei ole numeroita, joten osoitteet ovat muotoa lähellä sitä ja sitä, vastapäätä sitä ja sitä, kadulla se ja se. En yhtään ihmettele, ettei Google Maps osaa niillä tiedoilla näyttää paikkaa oikein. Hyvällä tuurilla (muttei aina) katu on oikea, mutta sijainti kadulla on mitä sattuu (ilmeisesti kadun keskipiste).

Gandhi ja liikenne

Ryhdyin turistiksi ja kävin Mahatma Gandhin Sabarmati-nimisessä ashramissa (hengellinen yhteisö) Ahmedabadin halkovan Sabarmati-joen varrella. Matkaa keskustasta on 5 kilometriä ja kävelin tuon matkan edestakaisin noin 30 asteen helteessä. Homma vaikutti hankalalta jo menomatkalla. Hikoilin ashramissa ja sydän sykki nopeasti. Kiersin ashramin ja lepäsin hetken. Yllätyksekseni paluumatka sujui aika hyvin. Olin märkä ja väsynyt hotelliin tullessani, mutta suurempia vaikeuksia kävely ei tuottanut. Matkalla näin Ahmedabadia vähän eri vinkkelistä kuin normaalipäivinä. Kävin ashramissa 25 vuotta sitten, joten tiesin mitä odottaa. Ashramissa oli iso valokuvanäyttely seliteteksteineen. Pariin mökkiin olisi pitänyt riisua kengät, mutten sitä tehnyt - jätin mökit väliin. Kaiken arvoisissa intialaisissa seteleissä on Gandhin kuva ja kaikissa Intian kaupungeissa on MG (Mahatma Gandhi) road. Gandhi on siis iso juttu Intiassa vielä tänäkin päivänä.

Olen ihmetellyt, miten Gandhilla oli varaa lähteä opiskelemaan lakia Englantiin. Syy löytyi matkaoppaasta. Gandhi syntyi Gujaratissa Porbandar-nimisessä kaupungissa 1869. Talossa oli 22 huonetta. 6-vuotiaana Gandhi muutti Rajkotiin - isä oli Rajkotin diwan (tärkein virkamies alueen pikkuvaltiossa). Saurashtrassa (1/3 Gujaratista) oli näitä pikkuvaltioita noihin aikoihin yli 200. Gandhi opiskeli yliopistossa Bhavnagarissa Gujaratissa. Lontoossa hän opiskeli 1888-1891 ja muutti sitten asianajajaksi Etelä-Afrikkaan. Intiaan hän palasi 1915. Ahmedabadin ashram oli hänen päämajansa 1917-1930. Sen jälkeen hänellä oli Sevagram-niminen ashram Maharashtran osavaltiossa. Gandhi ammuttiin Delhissä vuonna 1948.

Näin ensimmäisen liikenneonnettomuuden Intiassa seisoessani ATM-jonossa. Skootteri ajoi sivuttain auton etuosan ohi ja auto tönäisi skootterin kumoon. Vauhti ei ollut kummallakaan onneksi kova. Skootterikuski nousi maasta, nosti skootterin pystyyn ja jatkoi matkaansa. Autoilija ei vaivaantunut autostaan ulos vahinkoja (lieviä) katsomaan ja hänkin jatkoi matkaansa. Kaksipyöräisten ajajilla ei ole täällä kypärää päässä. Ahmedabadissa on 80% liikennevälineistä autoriksoja (halpa 3-pyöräinen taksi) ja skoottereita/moottoripyöriä. Loput liikennevälineistä on busseja ja autoja. Delhissä oli paljon polkupyöräriksoja, mutta täällä niitä ei ole. Tavallisia polkupyöriä on vain muutama. Ahmedabadilaiset näköjään rakastavat pienillä moottoreilla varustettuja liikennevälineitä.

Vilkkaan kadun ylittäminen on taidetta - sääntöjä ei ole. On vain odotettava pientä rakoa liikenteessä, kävellä liikenteen sekaan ja toivoa ettei kulkuneuvot aja päälle. 2-suuntaista katua ylittäessä ei voi varmistua, että liikenne molempiin suuntiin on hiljaisempaa. Keskellä katua joutuu seisomaan ja odottamaan seuraavaa pientä taukoa liikenteessä. Kävely tiensuuntaisestikin on taidetta. Jalkakäytävä on useimmiten käyttökelvoton. Helpompaa on kävellä tienreunassa muutaman sentin päässä liikenteestä. Jalkakäytävällä voi olla koiria, lehmiä, vuohia, kaikkien niiden kakkaa, korkeita korokkeita tien reunassa (luultavasti monsuunisateiden takia), myyntikojuja, myyjiä, seisoskelevia ja makaavia (kadulla eläviä)  ihmisiä sekä parkkeerattuja liikennevälineitä (välillä 2-3 rivissä). Kulkua liikenteen seassa joutuvat niin autot kuin kävelijät miettimään 5 cm kerrallaan ruuhkassa. Jos tilaa on enemmän, niin vauhti kiihtyy kovaksi. Kun ylittää jalan katua, niin liikennevälineet kiihdyttävät vauhtia ja yrittävät ehtiä ajamaan kävelijän etupuolelta ohitse. Intialaiset eivät anna liikenteessä tuumaakaan periksi. Oma etu on muiden edun edellä. On tärkeää, että itse pääsee eteenpäin - muut saavat odottaa. Maisemia ei kävellessä voi katsoa, kun on mietittävä aina seuraavaa askelta. Itseohjautuva auto ei tule toimimaan Intiassa 20 vuoteen. Muita liikkujia on niin paljon ja vapaata tilaa on vain muutama sentti kerralla. Itseohjautuva auto seisoisi paikallaan näissä olosuhteissa ja tukkisi kadut lopullisesti.

Ahmedabad ja uutisia Intiasta

Olen ollut kohta viikon Ahmedabadissa, Gujaratissa. Olen täällä vielä toisen viikon. Sitten menen Rajkotiin. Ahmedabad on iso kaupunki (5,5 miljoonaa asukasta), joista noin 30% on muslimeja (hotellinpitäjän mukaan). Maanantaina vietettiin profeetta Muhammedin syntymäpäivää ja kadut olivat monta tuntia täynnä ihmisiä. Delhissä näin sikhi-juhlintaa Paharganjissa (taisi olla sikhiläisyyden perustajan Guru Nanakin syntymäpäivä). Molemmissa juhlissa oli 4 yhteistä piirrettä. 1) Jengiä oli rutosti. Kadut olivat tukossa. 2) Juhla kesti pitkään - koko iltapäivän ja illan. 3) Mukana oli kuorma-autoja, joiden lavoilla oli ihmisiä. Vaikutti penkkareilta. 4) Kovaäänisillä vahvistettu musiikki rikkoi tärykalvot 3 metrin säteellä ja 30 metrin päässä se teki korville kipeää.

Ahmedabadissa olen nähnyt vain yhdessä ATM:ssä käteistä. Olen käynyt siellä joka päivä nostamassa maksimin eli yhden 2000 rupian setelin. Eilen vartija ei päästänyt minua jonon ohi, mutta joku paikallinen antoi tilaa jonon etupäässä. Tänään minulle sanottiin, että kaikkien pitää jonottaa. Jono oli yli tunnin mittainen ja minulla oli vain vähän vettä (sitä kuluu auringossa), joten jätin rahannoston tältä päivältä. Huomenna menen kello 9 jonottamaan. Toivottavasti jono ei ole yli tunnin mittainen. Tosin on epäselvää, milloin ATM aukeaa, joten olen varautunut pitkään jonotukseen - vettä on. Kun turisti tulee uuteen pankkiin (ATM:ään), niin hän pääsee pari päivää jonon ohi. Mutta kun turisti käy joka päivä samassa paikassa, niin pian sanotaan, että jonota niin kuin paikalliset. Mikäs siinä - kuluu se aika siinäkin. Hotellinpitäjä vaihtoi ilokseni yhden 2000 rupian setelin tukuksi 50 rupian seteleitä. En tiedä, mistä hänelle niitä on siunaantunut. Yritän saada vaihdettua yhden 2000 setelin vakiravintolassani pienemmiksi seteleiksi - toivottavasti se onnistuu.

Hotellihuoneeni on iso (3 sänkyä). Oma vessa ja suihku on. Talo on vanha ja se näkyy. Lakanat ovat risaiset ja likaiset. Pelkäsin bedbugien läsnäoloa, mutta niitä ei ole onneksi näkynyt. En ole koskaan niitä saanut, mutta olen lukenut, että halvoista hotelleista Intiassa niitä voi saada ja niistä on tosi vaikea päästä eroon (ja ne kutiavat). Vessanpönttö on sekoitus länttä ja itää. Istuin on länsimainen, mutta vessapaperia ei ole. Sen sijaan seinässä on 2 hanaa. Toista vääntämällä vessanpöntöstä tulee ohut vesisuihku, joka on suunnattu tarkasti pakaroiden väliin. Hanasta voi säädellä suihkun voimakkuutta. Suihkun tarkoitus on pestä peräaukko ja sen ympäristö ulostamisen jälkeen. Toimii aika hyvin, mutta minä viimeistelen pesutuloksen vasemmalla kädellä. Ihan vain varmuuden vuoksi. Vesisuihkun huono puoli on takapuolen kostuminen, joten alushousutkin kastuvat kohtalaisesti vessassakäynnin takia. Toinen hana seinässä huuhtelee jätökset vessanpöntöstä. Kokovartalosuihkulle on vain yksi hana - se säätelee vedentulon voimakkuutta. Lämpötila on mikä on. 2 kerran perusteella lämpötila on alussa kylmä ja lopussa kuuma. Lämmönsäätö olisi kiva ominaisuus.

3 intialaista uutista kuukauden ajalta. Näitä kaikkia vatvottiin koko ajan pari päivää mediassa ja sitten unohdettiin. Sopulitoimittajia on täälläkin. 1) Pohjois-Intiassa sattui junaonnettomuus - 120 kuoli. Yleensä junaonnettomuuksien syy Intiassa on inhimillinen tekijä, harvemmin tekninen vika. Junassa kuitenkin valitettiin konduktöörille outoa ääntä vaunussa, mutta valitus ei johtanut toimenpiteisiin. En ole kuullut, mikä oli virallinen syy onnettomuuteen. 2) Kashmirissa joukko pakistanilaisia terroristeja intialaisissa armeijapuvuissa tunkeutui kasarmille ja tappoi 7 intialaista (sotilasta?). 1 pakistanilainen pääsi kai pakoon - muut surmattiin. Uutisissa ihmeteltiin, miksei kasarmin sisääntulossa ollut vartiota ja tarkastusta. Lisäksi epäiltiin, että pakistanilaiset saivat paikallisilta (Kashmir on muslimienemmistöinen) apua esim. armeijapuvut. Tämä oli 3. terroriteko Intiassa tänä vuonna. 3) Pyörremyrsky Chennaissa (Madrasissa) tappoi 6 ihmistä. Sähköt menivät poikki, puita kaatui teille ja autoja viskaantui sinne tänne. Sähköjen takaisinsaanti kestää päiviä. Vettä tuli 1-2 vuorokaudessa 20 senttiä.

5 keskustelua vuorokauden sisällä ja junamatka

Viimeinen päivä Delhissä oli otollinen keskusteluille. Kulutin aikaa Connaught Placen keskuspuistossa nurmikolla makaillen. 3 mieshenkilöä tuli peräkkäin juttelemaan kanssani. Ensimmäinen oli vaatetukkuri. Hän ostaa housuja 80 rupialla Etelä-Intiasta, myy niitä liikkeisiin Delhissä 500 rupialla ja kaupat myyvät niitä 3000 rupialla. Hän kehui olevansa rikas. Elämässä häntä kiinnosti vain seksi. Minultakin hän kysyi, kiinnostaisiko intialainen nuori nainen? Hän voisi asian järjestää. Minä sanoin olevani liian vanha siihen. Toinen oli Odishan osavaltiosta ja työskenteli terästehtaassa. Hänellä oli vaimo ja 7-vuotias lapsi. Hän sanoi, että Suomessa homoilla on hyvät oltavat. Minua hän pyysi tulemaan hänen hotellihuoneeseensa - hän oli vain käymässä Delhissä. Minä sanoin, että minun päiväni on jo täynnä tekemistä (päivällinen ja junamatka), joten en voi tulla. Sain sen käsityksen, että hän olisi halunnut harrastaa homoseksiä kanssani. Kolmas oli myyntitykki. Hän näytti myyntikatalogia länsimaisista luontaistuotteista. Hinnat olivat yhtä kovat kuin Suomessa. Hän sai provision kaikista myymistään tuotteista. Minä valitin hänelle hintojen kalleutta.

Junassa Ahmedabadiin tapasin 2 miestä. Ensimmäinen oli jaipurilainen lääkäri, joka kehittää johonkin kohtusairauteen lääkettä. Hän sanoi, että 30% intialaisista naisista kärsii kyseisestä sairaudesta. Hän lähtisi Englantiin tai USA:han töihin, jos vain paikka aukeaisi. Minun malarialääkkeelleni hän nauroi. Hän piti ennaltalääkitsemistä oudolta. Malarian voisi hoitaa sitten kun/jos sen saa. Olimme yhtä mieltä siitä, että ihminen on monimutkaisempi kuin tietokone. Luonto on viisaampi kuin ihminen. Aivojen toiminnasta emme ymmärrä juuri mitään. Aamulla ennen junan saapumista Ahmedabadiin juttelin autoinsinööriopiskelijan kanssa. Hänkin haluaisi lähteä länsimaihin, jos vain tilaisuus järjestyisi. Hän asuu Ahmedabadissa ja Delhissä hän kävi tapaamassa ystäviään. Ihmettelin mihin uudet autot mahtuvat, kun kadut on jo nyt täynnä liikennettä. Hän sanoi, että Intiassa tarvitsee löytää parkkipaikka autolle ennen auton hankintaa.

Junamatka oli kallis (2205 rupiaa), vaikka netissä hinta oli 1670 rupiaa. Juna oli tyyppiä Rajdhani, jonka halvimmassa luokassa matkustin. Tavallisen junan makuuvaunussa olisin päässyt alle kolmasosa-hinnalla, mutta halusin vähän luksusta, kun rahasta ei ole nyt suurta puutetta. 25 vuotta sitten matkustin aina halvimmassa luokassa, joten tällä kertaa haluan nähdä hienompaa matkustamista. Yöjunissa halvimmassakin luokassa on numeroitu sänky. Päiväjunissa halvimmassa luokassa ei ole numeroituja istumapaikkoja, joten vaunut ovat tupaten täynnä matkustajia. Suurin osa väestä joutuu seisomaan. Juna oli lähdössä puoli tuntia myöhässä ja saapumisessa tunnin myöhässä. Hintaan kuului päivällinen ja aamiainen. Tunnelma oli kuin lentokoneessa, kun ruokaa tuotiin eteen. Minä nukuin ylimmällä pedillä kolmesta. Aloitin nukkumisen kun valot sammuivat ja heräsin kun valot syttyivät. Nukuttua en saanut juurikaan - pedillä oli myös rinkka ja olkalaukku. Ihan mukava junamatka kuitenkin. Kaikki tarvittava ruoka ja juoma kuului matkan hintaan ja muista matkustajista sai seuraa. Juna oli pitkä - vaunuja oli varmaankin yli 20.

Tunnelmia ensimmäisen kuukauden täyttyessä

Runsas kuukausi on tullut vietettyä Delhissä samassa hotellissa. Huomenna matkustan Ahmedabadiin yöjunalla. Hotelli tuli varattua kännykällä. Puhelinsoitot toimivat nyt, kun muutin asetuksen automaattihaku 2g/3g/4g:stä pysyvään 2g:hen. Hyvä kun puhelut toimivat. Mutta olisivat ne voineet toimia yhdessä 3g/4g:nkin kanssa. Käteistä minulla on viikon varalle. Ahmedabadista pitäisi löytää varma ATM, jossa on joka päivä rahaa. Delhissä sellainen oli 3 km:n päässä hotellista. Liikuntaa sain rahannoston takia. Päiväbudjettini on 1250 rupiaa, joten yhdellä nostolla elää 2 päivää. Aloitin tänään malarialääkkeiden syönnin - 1 tabletti päivässä. Kyselin myös muiden hotellien hintoja täällä Paharganjissa. 400-600 rupiallakin löytyy hyvä huone. Itse maksoin 750 rupiaa. Halvemmallakin saisi. Ahmedabadin asunto kustantaa 600 rupiaa. Halvat hotellit löytyvät netistä intialaiselta Stayzilla sivustolta, mutta se vaatii luottokorttitietojen antamista. En halua niitä antaa Intiassa. Booking.com sivulta löytyy kalliimpia hotelleja. Lonely Planetin matkaoppaasta löytyy kaiken hintaisia ja niissä on puhelinnumero mainittu. Delhissä ei ole muuten tullut sadepisaraakaan kuukauden aikana. Gujaratissa ei sada joulu-tammikuussa ja Tamil Nadussa ei sada helmi-maaliskuussa, joten saatan selvitä matkasta ilman sadetakkia.

Kävin Saketissa hienossa ostoskeskuksessa. Kaupat olivat yhtä hienoja kuin länsimaissa, mutta ostoskeskuksen ympäristö oli kovin intialainen - köyhä ja sotkuinen. Metrojuna oli Saketiin mennessä melkein täynnä - paluumatkalla oli tilaa vähän enemmän. Ruuhka-aikoina Lonely Planet kehottaa olla menemättä metroon. Sekä metrossa että ostoskeskuksessa oli turvatarkastus sisäänmenon kohdalla. Kyselin Saketista varavirtalähdettä. Se suojaisi elektroniikkaani. Töpselistä lataisin varavirtalähteen ja varavirtalähteestä lataisin kännykän ja tabletin. En kuitenkaan löytänyt sopivaa, joten lataan elektroniikkani suoraan töpselistä. Toivottavasti laitteet kestävät. Varavirtalähteen kanssa elämä olisi jatkuvaa latausta. Kiinnostavin varavirtalähde oli Samsungin 11300 mAh, 3600 rupiaa. Paharganjissa sellaisen saisi 500 rupialla. Pakkaus ja laite näyttävät ihan aidoilta, mutta laite on varmasti piraattiversio.

Rahannostosäännöt muuttuvat koko ajan. Nyt turisteille on ulkomaanvaluutanvaihdon viikkokiintiö 5000 rupiaa, joka merkataan passiin. Toivoa käteisensaannin normalisoitumisesta on vasta tammikuussa. Sitä ennen ATM:iin pitää jonottaa, jos nyt yleensä löytää käteistä ATM:istä. Lisäksi on ikävä pitää Visa-korttia helposti saatavassa paikassa useampia tunteja ja ATM:issä on sisällä useampia intialaisia, joten PIN-koodi ja rahojensäilytyspaikka eivät ole suojassa. ATM:ien jonot liikkuvat tuskastuttavan hitaasti. Syynä on se, että intialaiset nostavat rahaa samalla kertaa useammalla pankkikortilla. Kerran edelläni oleva mies nosti ainakin 6 eri kortilla rahaa. Taisi olla sukulaisten ja kavereiden kortteja. Ummetus on jatkunut 1,5 viikkoa. Ulostetta tulee ulos aamulla vain hyvin pieni määrä. Tarvittaessa käyn Ahmedabadissa lääkärillä.

Kuukausi on kulunut nopeasti. Mieluisinta on ollut lepo hotellihuoneessa. Ulkona olokin on OK, mutta katuelämä on stressaavaa - joka askeleella täytyy harkita mihin astuu. Ympärille ei voi katsella. Ilma on lämmin, vaikka delhiläiset käyttävät villapaitaa tai takkia. Eipä matkaa voi etukäteen suunnitella. Yllätyksiä tulee matkan varrella. Alku on ollut kuitenkin OK vaikeuksista huolimatta. Olisi hienoa, jos voisi keskittyä vain keskusteluihin ihmisten kanssa, mutta nyt on ollut monia käytännön huolia. Intia on kuitenkin erilainen kuin Suomi. Täällä on hienoa olla itse paikan päällä sitä todistamassa. Aikaa minulla kuluisi Delhissäkin yksi elämä ja Intiassa tuhansia vuosia. Yksi ihminen on pisara valtameressä.

Roop ja arki

Kävin tänään päivällisellä parhaan keskusteluni Intiassa. Homma lähti siitä, että naapuripöydässäni ollut vanhempi intialainen mieshenkilö kysyi, mistä maasta olen kotoisin. Hän tunsi erään toisen suomalaisen. Äijän nimi oli Roop ja hän oli opiskellut matematiikkaa ja fysiikkaa ja sen jälkeen joogaa. Hän on asunut Kashmirissa Himalajalla ja hiekkaerämaassa Rajasthanissa ja viidakossa ja kaikkialla siltä väliltä. Hänellä on perhe, mutta pitää siihen yhteyttä mahdollisimman vähän - auttaa taloudellisesti. Nyt äijä oli menossa Rishikeshiin, maailman joogapääkaupunkiin. Kysyin häneltä, onko hän kasvissyöjä, johon hän vastasi, että kivilläkin on tietoisuus. Tämä näkyy hänen mukaansa kvarkkitasolla. Kasveillakin on hänen mukaansa puolet geeneistä samoja kuin ihmisellä - saattaa olla oikeassa. Kysymykseeni aliravitsemuksesta hän vastasi, että jotkut ottavat itselleen suuremman osan kuin heille kuuluisi. Se on politiikkaa. Joku on aina ahne ja vie heikomman toimeentulon. Näin on myös valtioiden välillä sotatilassa. Kysyin, mitä hän haluaisi tehdä vielä elämänsä aikana, johon hän vastasi: kirjoittaa kirjan. Hän on väitellyt tohtoriksi. Väitöstyössä ohjaaja oli tarkasti rajannut työn sisällön, josta Roop ei pitänyt. Hän olisi halunnut etsiä puuttuvia linkkejä ja löytää vastauksia niihin. Objektiivinen totuus kiinnostaa häntä, mutta paljon on asioita, joista ei tiedetä mitään tai joista ei ole kirjoitettu paperille. Länsimailla on hänen mukaansa eri historia ja tulevaisuus kuin Intialla. Kulttuureja kehitetään niiden sisältä käsin - ulkoapäin niitä ei voi muuttaa. Eri kulttuurit kehittyvät eri reittejä pitkin. Kasvissyönnistä Roop sanoi vielä, että Ladakhissa (Himalajalla) ja eskimoiden mailla ihminen ei pärjää ilman liharuokaa. Minä vastasin siihen, ettei sinne kannattaisi ihmisen mennäkään. Roopin mielestä ihminen menee kaikkialle - myös avaruuteen. Roop puhui hyvää englantia ja kertoi mielellään ajatuksiaan elämästä. Pidämme jatkossa yhteyttä sähköpostitse. Roop elää vain tätä hetkeä - huomisesta emme tiedä paljoa. Jokaisella ihmisellä on oma näkökulmansa todellisuuteen. Yksi ihminen on vain pieni osa suurempaa kokonaisuutta ja ihmisen aivot ovat rajallisen kokoiset. Olisi hyvä osata käyttää niitä paremmin, mutta se ei ole helppoa.

Tämä viikko kului ATM:llä käydessä. Kävin joka arkipäivä Connaught Placella nostamassa 2500 rupiaa kerralla. Jonottaa sain noin tunnin joka kerralla. Iltapäivällä otin nokoset, koska kävely Delhissä on stressaavaa ja jonottaminen auringossa läkähdyttävää. 3 tunnin annos Delhiä on riittävästi per päivä. Ruokapaikan etsiminenkin on taidetta - samoissa paikoissa ei viitsisi aina käydä. Tänään löysin halvan etelä-intialaisen (kasvis)ravintolan. Sain siellä ateriaksi 2 munkkirinkilää (tehty linsseistä) ja 2 kastiketta (toinen oli linsseistä, toinen jotain valkoista ja kylmää - jugurttia?). Ateria ei ollut suuri, mutta halpa (100 rupiaa). Ravintola oli valtava - hallissa oli varmaankin 30 pöytää ja ulkona oli vielä ainakin 10 lisää. Aterian nimi oli Sambar Vada. Ravintolassa näin tällä matkallani ensimmäisen reikä-lattiassa vessan. En käyttänyt sitä, koska vessassa ei ollut naulaa olkalaukulleni. Vessan ainoat varusteet olivat kuppi, sanko ja vesihana. Törmään näihin reikä-lattiassa vessoihin vielä paljonkin. Delhissä niitä ei ole paljon. Hienoissa ravintoloissa on vessanpönttö ja halvoissa ravintoloissa ei ole vessaa ollenkaan. Hyvä jos edes vesihana käsienpesua varten chapatien syömiseen.