Viimeinen päivä Delhissä oli otollinen keskusteluille. Kulutin aikaa Connaught Placen keskuspuistossa nurmikolla makaillen. 3 mieshenkilöä tuli peräkkäin juttelemaan kanssani. Ensimmäinen oli vaatetukkuri. Hän ostaa housuja 80 rupialla Etelä-Intiasta, myy niitä liikkeisiin Delhissä 500 rupialla ja kaupat myyvät niitä 3000 rupialla. Hän kehui olevansa rikas. Elämässä häntä kiinnosti vain seksi. Minultakin hän kysyi, kiinnostaisiko intialainen nuori nainen? Hän voisi asian järjestää. Minä sanoin olevani liian vanha siihen. Toinen oli Odishan osavaltiosta ja työskenteli terästehtaassa. Hänellä oli vaimo ja 7-vuotias lapsi. Hän sanoi, että Suomessa homoilla on hyvät oltavat. Minua hän pyysi tulemaan hänen hotellihuoneeseensa - hän oli vain käymässä Delhissä. Minä sanoin, että minun päiväni on jo täynnä tekemistä (päivällinen ja junamatka), joten en voi tulla. Sain sen käsityksen, että hän olisi halunnut harrastaa homoseksiä kanssani. Kolmas oli myyntitykki. Hän näytti myyntikatalogia länsimaisista luontaistuotteista. Hinnat olivat yhtä kovat kuin Suomessa. Hän sai provision kaikista myymistään tuotteista. Minä valitin hänelle hintojen kalleutta.
Junassa Ahmedabadiin tapasin 2 miestä. Ensimmäinen oli jaipurilainen lääkäri, joka kehittää johonkin kohtusairauteen lääkettä. Hän sanoi, että 30% intialaisista naisista kärsii kyseisestä sairaudesta. Hän lähtisi Englantiin tai USA:han töihin, jos vain paikka aukeaisi. Minun malarialääkkeelleni hän nauroi. Hän piti ennaltalääkitsemistä oudolta. Malarian voisi hoitaa sitten kun/jos sen saa. Olimme yhtä mieltä siitä, että ihminen on monimutkaisempi kuin tietokone. Luonto on viisaampi kuin ihminen. Aivojen toiminnasta emme ymmärrä juuri mitään. Aamulla ennen junan saapumista Ahmedabadiin juttelin autoinsinööriopiskelijan kanssa. Hänkin haluaisi lähteä länsimaihin, jos vain tilaisuus järjestyisi. Hän asuu Ahmedabadissa ja Delhissä hän kävi tapaamassa ystäviään. Ihmettelin mihin uudet autot mahtuvat, kun kadut on jo nyt täynnä liikennettä. Hän sanoi, että Intiassa tarvitsee löytää parkkipaikka autolle ennen auton hankintaa.
Junamatka oli kallis (2205 rupiaa), vaikka netissä hinta oli 1670 rupiaa. Juna oli tyyppiä Rajdhani, jonka halvimmassa luokassa matkustin. Tavallisen junan makuuvaunussa olisin päässyt alle kolmasosa-hinnalla, mutta halusin vähän luksusta, kun rahasta ei ole nyt suurta puutetta. 25 vuotta sitten matkustin aina halvimmassa luokassa, joten tällä kertaa haluan nähdä hienompaa matkustamista. Yöjunissa halvimmassakin luokassa on numeroitu sänky. Päiväjunissa halvimmassa luokassa ei ole numeroituja istumapaikkoja, joten vaunut ovat tupaten täynnä matkustajia. Suurin osa väestä joutuu seisomaan. Juna oli lähdössä puoli tuntia myöhässä ja saapumisessa tunnin myöhässä. Hintaan kuului päivällinen ja aamiainen. Tunnelma oli kuin lentokoneessa, kun ruokaa tuotiin eteen. Minä nukuin ylimmällä pedillä kolmesta. Aloitin nukkumisen kun valot sammuivat ja heräsin kun valot syttyivät. Nukuttua en saanut juurikaan - pedillä oli myös rinkka ja olkalaukku. Ihan mukava junamatka kuitenkin. Kaikki tarvittava ruoka ja juoma kuului matkan hintaan ja muista matkustajista sai seuraa. Juna oli pitkä - vaunuja oli varmaankin yli 20.
: D
VastaaPoista