Pyöräretki Aurovilleen 2.0

Sunnuntaina vuokrasin polkupyörän ja ajoin sillä Aurovilleen. Polkupyörävuokraamoja oli 4-5 vierekkäin ja kaikki pyörät olivat 1-vaihteisia. Tarkoitus oli ottaa tuliterä pyörä, mutta ne (2 kpl) olivat jo vuokratut. Muista pyöristä liikkeessä sanottiin, että ne ovat huonokuntoisia, eikä myyjä halunnut niitä minulle vuokrata. Menin toiseen liikkeeseen ja siellä oli vielä huonokuntoisempia pyöriä, mutta myyjä oli innokas vuokraamaan niitä minulle. Otin huonoista parhaimman, mutta sen toinen käsijarru oli esim. toimintakunnoton. Ohjaustanko liikkui, kun etupyörää piti jalkojen välissä ja ohjaustankoa käänsi. Myyjä kiristi ohjaustangon paikoilleen.

Lähdin matkaan kello 10. Polkeminen tuntui raskaalta. Tuntui kuin välitykset olisivat vaihde 4:n kohdalla 5-vaihteisessa pyörässä. Tasaisellakin polkeminen oli raskasta. Pyörä oli kai tarkoitettu alamäkiajoon. Aluksi poljin 3 km Puducherryn pääkatua, sitten 3 km maantietä ja sitten 6 km pikkutietä. En huomannut pikkutielle käännöstä. Mitään kylttiä Aurovilleen vievästä tiestä ei ollut. Katsoin Google Mapsista sijaintiani ja olin siis ajanut risteyksen ohi. Koko maantien ajan molemmilla puolilla oli taloja ja yksi talojen välinen katu oli tie Aurovilleen. Poljin taaksepäin, enkä taaskaan huomannut mitään kylttiä Aurovilleen. Google Maps kuitenkin ilmoitti, että olen risteyksen kohdalla, joten oikea pikkutie löytyi. Pikkutiellä vauhtini putosi alle kävelyvauhdin. Polkeminen oli niin raskasta. Tuntui, että ajaisin ylämäkeen, vaikka maasto oli tasaista. Ihmettelin jaksanko polkea edes Aurovilleen saatikka sitten takaisin Puducherryyn. Pikkutielläkin oli paljon asutusta ja kauppoja, mutta loppua kohti oli myös metsääkin.

Lopulta saavuin Aurovillen vierailukeskukseen. Se oli suuri - monta rakennusta ja intialaisia oli tosi paljon - oli heidän vapaapäivänsä. Ravintola aukesi vasta 12.15 ja jouduin sitä odottamaan. Kävin läpi kaupat ja vilkaisin näyttelyä. 10 minuutin videoshow oli juuri ohi, kun sinne menin, joten esitys jäi minulta näkemättä. Ravintolassakin oli runsaasti väkeä ja aikaa kului. Oli tosin mukava levätä pyöräilyn jälkeen. Sitten menin katsomaan Matrimandiria kilometrin päähän. Se on iso kultainen golfpallon muotoinen mietiskelykeskus ja sitä sain nähdä vain pitkän välimatkan päästä.

Palasin samaa tietä takaisin Puducherryyn, koska kartta Aurovillestä oli epäselvä, tienviitat ohjasivat vain muutamaan paikkaan enkä halunnut kaivaa kännykkääni esiin joka risteyksessä. Polkeminen oli edelleen raskasta, mutta välillä pyörä myös rullasi mukavasti kuin alamäkeen. Ehkä tulomatka oli pientä nousua ja paluumatka pientä laskua - maastosta sitä ei huomannut. Kun olin lähellä maantietä, niin yhtäkkiä tuntui siltä kuin oikea käteni kulkisi aaltopellin vierestä. Oikealla oli ohittamassa lava-auto, jossa oli lavan päällä metalliputkista tehty sivu- ja kattorakennelma, jotta tavarat pysyisivät lavalla putoamatta. Seuraavassa hetkessä makasin maassa ja pyörä oli kaatunut.

Lava-auto jatkoi vain matkaansa ja minä tarkastelin omaa ja pyörän kuntoa. Oma kuntoni oli aika hyvä. Päässä ei ollut kypärää (kuten ei moottoripyöräilijöilläkään), mutta en saanut isompaa kolahdusta päähän. Vaatteet tuntuivat olevan yllättäen ehjiä. Tie oli kapea asfalttitie ja tuntui kuin minulle olisi tullut asfaltti-ihottumaa eli veristä ihoa, muttei sitä näkynyt päällepäin. Vasemman käden sormissa oli 2 haavaa - toinen isompi, toinen pienempi. Nostin pyörän pystyyn ja ilokseni se oli ajokuntoinen. Minulla oli kaulapussissa kännykkä ja olkalaukussa tablettitietokone ja pelkäsin, että niiden näytöt voisivat olla rikkinäisiä. En kuitenkaan tarkastellut niitä vaan poljin eteenpäin.

Loppumatka sujui yllättävän hyvin. Matka oli pitkähkö 1-vaihteisella pyörällä, mutta saavuin suht koht hyväkuntoisena polkupyöränvuokrausliikkeeseen. Palautin pyörän, mutten kertonut mitään kolarista. Yritin pitää vasenta kättäni piilossa, ettei myyjä näkisi haavojani. Myyjä olisi voinut keksiä vaatia rahaa kolaroidusta pyörästä. Pyörä oli kyllä ajokuntoinen, mutta esim. etupyörä heitti hieman. Tuliko heitto kolarissa, sitä en tiedä. Saattoi se olla aikaisemminkin.

Kun tulin hotelliin, harmittelin, etten vaatinut vuokrauskirjaan merkintää palautetusta pyörästä. Nyt vuokraaja olisi voinut viedä pyörän muualla ja vaatia minulta korvausta "palauttamattomasta" pyörästä. Intia on huijausten ihmemaa ja kenelle tahansa voi missä tahansa sattua mitä tahansa. Intialaisten kekseliäisyys turistien rahojen saamiseksi on hi-tekkiä. Toinen pulma sunnuntai-iltana oli, ettei pyykki ollut tullut ilta 6:een mennessä kuten sen olisi pitänyt. Hotellinomistaja soitti pesulaan ja sanoi, että pyykki tulee tunnin päästä. Ei tullut ja lähetin tekstiviestin hotellinomistajalle. Hän sanoi itse hakevansa pyykin pesulasta ja tuovan sen tunnin päästä. Pyykki tuli ja olin onnellinen. Onnellisuuttani lisäsi se, ettei polkupyöränvuokraaja tullut poliisien kanssa "palauttamattoman" pyörän hintaa pyytämään. Seuraavana aamuna uloskirjauduin hotellista kello 8 aamulla ja matkustin bussilla Mamallapuramiin pari huolta kevyempänä.

Pyöräturman seuraksia oli alussa vasemmassa nivusessa olevan jänteen (yhdistää luun ja lihaksen) kipu. Aamulla oikeaa lonkkaani särki ja päivällä myös oikeaa kyynerpäätä särki. Toivottavasti oireet katoavat ja mitään ei ole pahemmin vialla. Ainakin kävely aamulla Puducherryssä linja-autoasemalle (2 km) ja keskipäivällä Mamallapuramin maantiepysäkiltä hotellille (1 km) sujuivat hyvin. Olisin tosi tyytyväinen, jos oireet katoavaisivat parissa päivässä. Lisäksi olen iloinen siitä, että silmälasit pysyivät kolarissa päässä, eivätkä menneet rikki. Ja jopa kännykkä ja tablettitietokone toimivat eikä asfaltti-ihottumaa tullut. Olen iloinen, että olen elossa (lava-auton perässä ei onneksi tullut toista autoa, joka olisi ajanut päältäni) enkä ole Puducherryn  sairaalassa ja polkupyörä säilyi ehjänä, eikä sitä tarvinnut korvata. Onni onnettomuudessa.

Mitä tästä opin: pidä olkalaukkua vasemmalla (=tien vierustan) puolella ajaessasi polkupyörällä. Tiet ovat kapeita ja ohitukset tapahtuvat läheltä. Olkalaukku kuluttaa turhaan 10 lisäsenttimetriä leveyssuunnassa. Jos liikenne on vaarallista kävellessäkin Intiassa, niin vielä vaarallisempaa se on polkupyöräillessä. Vauhti on kovempi ja tilanteet ovat nopeampia. En ihmettele enää yhtään, ettei Intiassa ole kuin kourallinen polkupyöräilijöitä. He eivät pärjää Intian liikenteessä. Liikenne on tarkoitettu nopeille moottoripyörille ja autoille. Liikenne ja seksi ovat vaarallisimmat asiat matkailijoille ja nyt minulla on omakohtaisia kokemuksia liikenteen vaarallisuudesta.

Rahainventaario ja pyöräretki Aurovilleen

Laskeskelin eilen rahatilannettani. Intian rupioita olen nostanut tähän mennessä vajaat 170000. Vielä pitäisi nostaa alle 10000 rupiaa. Rahaa on kulunut hieman alle 100 markkaa eli 17 euroa eli 1250 rupiaa per päivä, joka oli matkaa suunnitellessani tavoitteenakin. Hotellit vievät potista yli puolet, 500-900 rupiaa per yö. Ruoka on toiseksi suurin menoerä, 250-450 rupiaa per päivä. Juna- ja bussiliput ovat vieneet noin 10000 rupiaa (33 tunnin junamatka Chennaista Delhiin on jo ostettu). Vaatepyykki kustantaa noin 150 rupiaa per viikko. Teleyhteydet (tablettitietokone ja älykännykkä) maksavat noin 600 rupiaa per kuukausi. Autoriksoihin ja taksiin on mennyt yhteensä 500 rupiaa. Nähtävyyksissä en ole käynyt. Lisäksi kustannuksiin pitäisi laskea lentoliput (500 euroa), rokotukset (kenties 500 euroa, otin kaikki mahdolliset) sekä viisumi (noin 50 euroa).

500 eurolla matkustaa Intiassa melko mukavasti kuukauden. Hotellit saisi puoleen hintaan, jos asuisi intialaisille suunnatuissa hotelleissa, mutta niissä voi olla vaikeaa saada palvelua englannin kielellä. Lisäksi voi olla, että kaikki hotellit eivät saa ottaa ulkomaalaisia vieraakseen (näin tuntui olleen etenkin Gujaratin osavaltiossa). Ruokaan saisi tärvättyä rahaa enemmänkin, jos käyttäisi vain länsimaalaisille suunnattuja ravintoloita. Itse tykkään käydä kansankuppiloissa. Niissä saa kalliin ravintolan riisin hinnalla all-you-can-eat (syö niin paljon kuin jaksat) aterian. Ravintoloita on siis hyvin erihintaisia niin kuin hotellejakin. Kattoa hinnoille ei tunnu olevan ja halvimmat ovat todella halpoja. Lehdessä luki, että huonosti palkatuille intialaisille pitäisi järjestää lounas 10 rupian hinnalla. Se ei ole helppoa Intiassakaan. Halvimmat kunnon ateriat minulla ovat maksaneet 60-70 rupiaa eli alle euron. Junamatkat ovat olleet luksusta. Toisessa luokassa matkustaminen olisi pudottanut junamenot kolmannekseen. Kokonaisuutta tarkastellessa junaliput eivät ole suuri menoerä, joten pieni luksus on sallittua. Lisäksi yöjunassa säästää hotelliyön hinnan (Chennai-Delhi -junassa 2 hotelliyön hinnan). Kalliimmassa luokassa osataan myös englantia paremmin kuin halvemmassa luokassa. Teleyhteyksissä säästäisi, jos itse ostaisi datapaketit appseilla. Airtelin kaupoissa ei ole hinnastoja näkyvillä ja ostaminen on sähläystä. Appseissakaan ei ole kunnon hinnastoja. Taksojen jäljessä on välillä * tai **, mutta missään ei ole selitetty, mitä merkinnät tarkoittavat.

Huomenna saatan vuokrata ensimmäistä kertaa Intiassa polkupyörän. Hinta on 75 rupiaa per päivä eli 1 euro. Suuntana olisi Auroville (kansainväinen idealistinen yhteisö) 12 km:n päässä Puducherryn keskustasta. Parasta olisi nähdä maaseutua ja kyliä hitaammalla vauhdilla kuin bussista tai junasta. Intialainen liikenne ja teiden kunto kyllä hirvittää sekä kaupungissa että maaseudulla. Itse yhteisö ei kiinnosta kovin paljon. He tarjoavat kyllä 6-12 kuukauden vapaaehtoistöitä, mutta se maksaa 20000-40000  rupiaa per kuukausi (asunto, ruoka, liikenne, muut ja lahjoitus). Aurovillessä asuu 2400 ihmistä 50 maasta. Mukana on 1 suomalainen. Lisätietoa Aurovillestä: https://en.m.wikipedia.org/wiki/Auroville ja http://www.auroville.org .

Puducherryn hotelli, hotellinomistaja ja Intian kielet 2.0

Puducherryn hotellissa on kunnollinen oleskelutila vieraille. Olen usein hengaillut siellä, mutta se on melkein aina tyhjä. Joskus joku näppäilee kännykkää ja joskus matkakumppanit juttelevat keskenään. Matkailijoita en siis ole vielä jututtanut, mutta hotellinomistajan kanssa juttelin pari tuntia. Selailen joka päivä oleskelutilassa lehtiä ja toivon, että juttuseuraa ilmestyisi. Hiljaista on ollut. Hotelli ei ole suuri - kenties 10 huonetta. Hotellinomistaja haluaisi avata oleskelutilassa ravintolan. Seinän toiselle puolelle on jo rakennettu keittiö. Ravintolanpito ei tunnu kovin hyvältä ajatukselta. Ravintoloita on paljon ja asiakkaita vähän. Lähimmässä ravintolassa (50 metriä) olen käynyt kahdesti ja molemmilla kerroilla olin ainoa asiakas.

Hotellinomistaja on syntynyt 50 kilometrin päässä Puducherrystä, opiskellut Chennaissa ja pitänyt hotellia 7 vuotta. Hänen 16 vuotias poikansa pelaa tennistä ja on Puducherryn toiseksi paras (omassa ikäluokassaan varmaankin). Tennisvalmentajat Puducherryssä eivät ole kovin hyviä. Jos tennisopetusta hankkii kauempaa, niin se maksaa enemmän ja siihen ei ole varaa. Poika pelaa tennistä joka päivä 2 tuntia. Pojalla on syntymästä saakka ollut huulihalkio (tai joku muu epämuodostuma suun ja nenän välissä). Sitä on pitänyt leikata useamman kerran. Hotellinpitäjä ja vaimo ovat kasvissyöjiä, mutta poika syö myös kalaa (urheilun vuoksi). Hotellinpitäjä on käynyt Delhissä muttei Mumbaissa. Hän haluaisi matkustaa (ulkomaillakin), mutta siihen ei ole ollut mahdollisuutta (rahaa?). Jallikattusta (Tamil Nadun härkäjuoksusta) hän sanoi, että se on yli 1000 vuotta vanha traditio, eikä ole hyvä, että ulkomaalaiset (PETA) tulevat sanomaan, miten Intiassa tulisi toimia. Hän myös sanoi, että salaisuuksia pitää elämässä olla. Internetissä kerrotaan kaikki ja se ei ole hyvä asia. Hän omistaa peruskännykän - ei älykännykkää. Tietokonetta hän käyttää vain hotellivarausten vastaanottamiseen.

Kieliopinnot ovat vieneet eniten aikaani ja tulokset ovat olleet laihat. Vieraan kielen oppiminen vie vähintään vuoden täysipäiväistä opiskelua. Yksi kuukausi riittää vain alkeisiin. Telugun tavuaakkosten oppiminen vei noin viikon ja käytännössä taitoa en tarvinnut Hyderabadissa juuri lainkaan. Ei siitä tosin haittaakaan ollut ja voin tarvita sitä tulevina vuosina. Telugun aakkoset muistuttavat paljon kannadan aakkosia. Kannadaa puhutaan Intian suurimmassa IT-keskuksessa Bengalurussa ja sinnekin tieni varmaankin vie tulevina vuosina.

Löysin netistä hyvän tamilin kielen sivuston. Suurin vika siinä on, että virkkeet ja sanat ovat tamilin aakkosilla ja englanniksi käännettyinä, muttei translitteroituina länsimaisille aakkosille (eli miten sanat länsimaisesti lausuttaisiin ja kirjoitettaisiin). Minun täytyy tehdä translitterointi itse ja välillä voi sattua virheitä. Toinen ikävä piirre on, että tamilin sanat ovat pitkiä ja niihin liitetään loppuun taivutusmuotoja. Tähän liittämiseen liittyy sääntöjä, poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia (niin kuin kaikkiin kieliin). Hetkessä taivutuksia ei opi. Kolmas ikävä piirre on, että sivusto on elektroninen eikä kirjamuodossa. Jo tunti tablettitietokoneen ääressä rasittaa. Kirjaa voisi lukea paljon helpommin. Neljäs ikävä piirre on, että tamilissa on toinen tapa puhua ja toinen kirjoittaa. Täytyy siis opetella melkein 2 kieltä oppiakseen käyttämään tamilia kunnolla. Tamili on yli 2000 vuotta vanha kieli ja murteita on paljon.

Allekirjoitus ja pyykki

Sunnuntaina ja maanantaina koin kauhunhetkiä. Matka oli sujunut hyvin ja olo oli hyvä. Sitten sunnuntai aamupäivällä joku soitti hotellihuoneeni summeria. Ovella oli kai hotellin siivooja, koska hän kysyi "siivotaanko huone?". Minä sanoin "ei, koska huomenna kirjaudun ulos". Sitten hän kaivoi esiin pienen lehtiön (Maon pienen punaisen kirjan kokoisen) ja pyysi allekirjoitusta. Ihmettelin asiaa ja päättelin, että ehkä hän haluaa kuittauksen, että huoneen siivous on OK. Missään muussa hotellissa kuittausta ei ole kuitenkaan pyydetty, joten katselin tarkemmin pientä vihkoa. Ensimmäinen sivu oli tyhjä. Toisella sivulla oli minun ja viereisen huoneen numerot ("room 305" ja "room 306"). Muita merkintöjä vihossa ei ollut. Ihmettelin, ettei vihossa ollut muita allekirjoituksia. Kirjoitin kuitenkin allekirjoitukseni huoneeni numeron jälkeen ja siivooja katosi. Ihmettelin tilannetta ja kävin lounaalla. Tunnin päästä aloin kuitenkin huolestua. Siivooja voi kirjoittaa vihkoon mitä vain (esim. luovutan 100.000 rupiaa siivoojalle) ja allekirjoitukseni on jo valmiina. En uskaltanut poistua huoneestani loppupäivänä ja päivällinen (ja malarialääke) jäivät syömättä. Pullotettua vettä minulla oli vain muutama desi ja sillä piti pärjätä maanantai aamuun asti. Kuuntelin tarkkaan hotellin käytävän ääniä. Oli paljon puhetta ryhmässä ja välillä musiikki soi kovaa. (Huoneeni käytävänpuoleisessa seinässä katon rajassa on 1m * 30 cm kokoinen aukko, joka on peitetty vinottaisilla laseilla, joten kaikki kuuluu selvästi). Etenkin 17 aikaan (kun tavallisesti lähden päivälliselle - intialaiset syövät kello 20) oli käytävällä levotonta. Pelkäsin, että joku koputtaa ovelleni ja vaatii rahaa vihon ja allekirjoituksen avulla ja muita henkilöitä olisi varmistamassa maksuni. Ilokseni kukaan ei tullut ja illalla ääniä kuului vain alemmista kerroksista. Menin nukkumaan ja siirsin maanantain check-outtia kello 8:sta kello 7:ään. Heräsin ennen kuutta ja puoli tuntia oli rauhallista käytävällä. Sitten sama porukka alkoi pitää ääntä kuin edellisenä päivänäkin. Pelkäsin, että suunnitelmani meni lyttyyn, mutta vähän ennen 7 poistuin huoneestani ja käytävällä ei ollut onnekseni ketään. Kirjauduin ulos ja ostin vastaanotosta litran mineraalivettä - se tuli tarpeeseen. Otin toisen näkemäni autoriksan ja olin matkalla bussiasemalle (matkaa 9 km). Olin enemmän kuin iloinen autoriksassa. Liki vuorokauden pituinen painajaiseni oli ohi. Matkustaminen Intiassa oli taas kivaa.

Pelkoni rahojen menetyksestä ei ollut täysin turhaa. Matkaoppaassa sanotaan, että yksinäisiä turistimiehiä on mukiloitu syrjäisillä alueilla jopa päiväsaikaan. Samoin siinä sanotaan, että yksinäiset turistit nähdään helppoina ryöstön kohteina. Poliisitkin ovat korruptoituneita ja voivat olla mukana rahan kiristämisessä turisteilta. Minulla on siitä omakohtaisia kokemuksia Turkista. Tällä kertaa selvisin pälkähästä, mutta jatkossa olen allekirjoitusteni kanssa varovaisempi. Pari kuukautta sitten Intiassa oli uutinen, että ameriikkalaisnainen oli raiskattu 5 tähden hotellissa. Missään turisti ei siis ole turvassa. Mutta liikaa ei kannata pelätäkään. Myös Suomessa tapahtuu ikäviä asioita sekä turisteille että paikallisille.

Pyykkipäivä on aina stressaava. Koskaan ei voi tietää, tuleeko kaikki pyykki takaisin ja ajoissa. Kerran yhdet alushousut puuttuivat palautuksesta. Mainitsin heti asiasta ja alushousut sain takaisin pian. Toisella kerralla palautuksessa oli mukana ylimääräinen pariton sukka. Tänään pyykki ei tullut takaisin ajoissa. Asiasta soitettiin ja pyykki tuli tunnin ja vartin päästä. Tavallisesti likapyykki annetaan aamulla ja puhdas pyykki vastaanotetaan illalla. Puducherryssä vastaanotto tapahtuu vasta seuraavana iltana ja hinta on 25 rupiaa per vaate eli korkein Intiassa (20 rupiaa on normaalitaksa). Pyykki on kuitenkin aina tullut takaisin ja hinta ei ole paha. Annan pyykin aina muovipussissa, mutta yli joka toinen kerta pyykki tulee takaisin sanomalehteen käärittynä narulla kiedottuna. Eli muovipusseja katoaa matkalla. Muovipussit ovat virallisesti pannassa Intiassa ja niiden sijaan käytetään paperi- tai kangaspusseja. Pyykkipusseja on siten hankala löytää. Viimeksi sain niitä hienosta ostoskeskuksesta Chennaista useammasta kaupasta niitä udeltuani.

Marina Beach, snäksit ja setelirahojen uudistus 7.0

Tänään kävin Chennain hiekkarannalla - Marina Beachilla. Se on levein hiekkaranta, jonka olen nähnyt - varmaankin 300 metriä leveä ja pituutta 3 kilometriä. Tuntui, että kaikki Chennain ihmiset (8,7 miljoonaa) mahtuisivat sinne kerralla (tiivistä kyllä tulisi). Matkaoppaassa kehotettiin menemään rannalle aamulla tai illalla, jolloin ei ole niin kuuma ja ihmisiä on paikalla enemmän. Menin kuitenkin keskipäivällä ja keskustan puoleisella rannanosalla oli runsaasti ihmisiä. Osa istui hiekalla eväitä syöden ja osa oli vedessä nilkkaa tai polvea myöten täydessä vaatetuksessa. Muutama rohkea oli uskaltautunut syvemmälle. Uiminen on vaarallista virtausten takia. Kenelläkään ei ollut uimapukua - ei vedessä eikä hiekalla. Myyntikojurivistöt johtivat autoteiltä veden ääreen. Kaikkea oli kaupan rannekelloista vaatteisiin asti. Veden äärellä oli myös useampi hevonen ratsastajineen. Kävely hiekassa oli vain raskasta. Välillä hiekka upotti liikaakin.

Olen suorittanut laudatur-tutkinnon intialaisista snäkseistä. Syön niitä 4-5 pussia päivässä ja keksipaketin päälle. Eri puolilla Intiaa on hieman vaihtelua snäkseissä. Tarjontaa on jo yhdellä paikkakunnalla kymmeniä erilaisia. Halvin näkemäni snäksi maksoi 2 rupiaa, mutten ostanut sitä. Yleensä snäksit maksavat 5-10 rupiaa, joskus 20. Cashew-pähkinää sisältävät ovat kalleimpia. 100 grammaa cashewtä maksaa 100 rupiaa. Ostan snäksit melkein aina hole-in-the-wall kaupasta. Tänään löysin oikean ruokakaupan (niitä on ollut Intiassa yhden käden sormin laskettava määrä) ja ostin snäksit sieltä. Illalliseksi ja aamiaiseksi on siis tarjolla: perunalastuja (30 gr, 10 rupiaa, 554 kcal), maissipalloja (90 gr, 25 rupiaa, 278 kcal), kikhernejauhopalloja (40 gr, 10 rupiaa, 542 kcal), pähkinöitä riisin ja kikhernepallojen kanssa (37 gr, 10 rupiaa, 579 kcal) sekä digestive-keksejä (100 gr, 20 rupiaa, 499 kcal). Snäkseissä on siis runsaasti kaloreita, joten energianpuutetta minulla ei ole. Pienimmässä syömässäni perunalastupaketissa oli 10 lastua. Hinta oli 5 rupiaa ja paketissa luki 25% extraa. Olikohan entisessä paketissa 8 lastua? Kovin kylläiseksi siitä ei tullut.

Minulla on nyt rupioita noin kuukauden menoja vatren. Ilokseni suurin osa on 500 rupian seteleitä. Mumbaista, Hyderabadista ja Chennaista sai rahaa ATM:istä aika helposti. Jonoja ei ollut juurikaan ja lähes joka toisessa ATM:ssä oli rahaa. Ilokseni kerta-/päivänostomäärä on nykyään 10000 rupiaa. Pahimmillaan se oli 2000 ja 2500 rupiaa. Nyt ei siis tarvitse käydä pankkiautomaatilla kuin muutaman kerran. ATM rumba on siis likipitäen ohi. ATM:t toimivat ikävästi Intiassa. ATM:ssä on 100, 500 ja 2000 rupian seteleitä. Jos laitan nostomääräksi 3900 rupiaa (jotta saisin muitakin kuin 2000 rupian seteleitä), niin ATM voi vastata "toimenpidettä ei voitu suorittaa loppuun". Tämä voi merkitä, ettei ATM:ssä ole ollenkaan rahaa tai että esim. 100 rupian setelit ovat loppu. Täytyy siis yrittää seuraavalla kerralla nostaa esim. 3500 rupiaa ja toivoa, että 500 rupian seteleitä löytyy. On turhauttavaa, kun ATM ei kerro heti alussa, onko siellä ylipäätänsä ollenkaan rahaa tai onko joku setelilaatu loppu. Täytyy vain kokeilla ja toivoa parasta. Aikaisemmin jono ATM:n edessä ilmoitti, että siellä on rahaa (=2000 rupian seteleitä). Nykyisin ATM:istä saa melko helposti rahaa jonottamattakin, mutta tyhjiäkin ATM:iä on runsaasti.

Kuvahaku: Charminar Hyderabad, Marina Beach Chennai

2 keskustelua junassa, Chennain hotelli ja Puducherryn hotellin varaus

Junassa juttelin taas 2 henkilön kanssa matkalla Hyderabadista Chennaihin. Ensimmäinen oli Indu, alle 30-vuotias nainen. Hän on kotoisin Hyderabadista, mutta on juuri aloittanut tietokoneohjelmointihommat Chennaissa (koulutusjakso on meneillään). Hän on naimaton, mutta pitää perhettä työtä tärkeämpänä. Hän opettelee tekemään (vakuutusalan) appseja kännyköihin Java-ohjelmointikielellä. Työpäivä on 9 tuntinen ja työ tehdään pöytätietokoneilla. Firmalla on 20 toimipistettä Chennaissa, 500 työntekijää kussakin. Firma on perustettu Chennaissa, mutta on laajentunut New Jerseyhin. Hän kertoi minulle firman nimen, mutta se oli minulle tuntematon. Muiden tietojen perusteella firma voisi olla Zylog Systems, mutta sillä on Wikipedian mukaan vain 4500 työntekijää. Ehkä firma on paisunut viime aikoina tai sitten Indu liioitteli työntekijämäärää. Tulevaisuuden tietotekniikka on robotiikkaa - siivousrobootti on jo keksitty. Pääministeriksi hän ei halua. Harrastuksina ovat lukeminen (junassa hän luki Agatha Christienin kirjaa englanniksi) ja kielet (esim. japani ja malesia). Musiikkimaku on klassinen intialainen musiikki. Ulkomailla hän haluaisi käydä tai tehdä työtä, mutta hän palaisi kuitenkin Intiaan. Perheissä syödään liharuokaa sunnuntaisin, mutta arkipäivinä kasvisruokaa. Paras avioliitto on yhdistetty rakkaus- ja järjestetty avioliitto. Chennai on hyvin erilainen kuin Hyderabad (kieli, ruoka, ilmasto). Telugu on Indun äidinkieli, mutta hän osaa myös tamilia ja englantia.

Toinen oli Hyderabadissa koko ikänsä asunut rakennusliikkeessä työtä tekevä ei-insinööri (en kysynyt toimenkuvaa tarkemmin). Firmassa on 25 työntekijää ja se rakentaa asuintaloja (ilmeisesti pieniä sellaisia). Laatu rakennuksissa on kuulemma hyvä, sillä muuten asunnot eivät mene kaupaksi. Hän oli menossa Chennaihin työmatkalle. Hän piti Hyderabadin IT-buumia hyvänä asiana. Hänellä oli voimakas aksentti englannin kielessä ja jouduin kysymään joka virkkeen uudestaan. Hän kysyi usein Indulta, mitä minä kysyin. Kommunikointi ei ollut sujuvaa.

Chennain hotelli on halvin tähän astisista (500 rupiaa) ja hyvä. Suurin epämukavuus on kenkien käyttö vessassa (niitä saa pukea ja riisua useamman kerran päivässä), koska vessa on taas intialaistyyppinen. Vessan jalanpohjanmuotoisille korokkeille ei tee mieli astua sukilla tai paljain jaloin (ne ovat kosteita ja/tai likaisia). Toinen miinus on, ettei rinkalle löydy sopivaa kiinnityspaikkaa. Pidän rinkkaa (ja olkalaukkua) lukittuna hotellihuoneessa. Se on hätävarjelun liioittelua, mutta ei siitä ole haittaakaan. Chennaissa rinkkani on lukittuna nurkkaan sängyn ja pienen pöydän väliin ja rinkasta on hankala ottaa tavaroita. En ole masokisti vaan irroitan metalliketjun pöydästä ja siirrän pöytää kauemmas. Tavarat ovat rinkassa muovipusseissa ja muovipussit repeilevät, kun otan niitä rinkan alasäiliöstä ahtaassa tilassa.

Varasin jo seuraavasta etapista, Puducherrystä, hotellin 2 viikoksi ensi maanantaista lähtien. Se taas on matkani kallein (900 rupiaa = 12 euroa), mutta myös luultavasti hyvä. Puducherry oli ranskalaisten hallussa vuoteen 1954 asti. Ihmettelen vain, mitä teen ranskalaisessa kaupungissa Intiaan tutustuessani, mutta käyhän se vaihtelusta. Ja Puducherry on varmaankin yhtä ranskalainen kuin Hong Kong on englantilainen. Intialaiset siellä asuvat ja harva osaa ranskan kieltä. Kaupungista oli vain hankala löytää halpaa majapaikkaa. Matkaoppaassa oli 2 Sri Aurobindon ashramiin (hengellinen yhteisö/luostari) liittyvää halpaa majapaikkaa. Toiseen soitin, mutta se oli täynnä ja toinen ei ota vastaan varauksia. Booking.com sivulla hotellien hinnat alkoivat 1000 rupiata ylöspäin. Puducherryssä ei ole paljon nähtävää (ranskalainen arkkitehtuuri, merenrantabulevardi ja Aurovillen kansainvälinen yhteisö/kylä 12 km:n päässä), joten aika kulunee tamilin kieltä opiskellessa (olisihan sitä voinut löytää halvemmankin hotellin siihen tarkoitukseen). Intialaisiin tutustuminen on osoittautunut hankalaksi matkani aikana. Ehkä tapaan joitakin länsimaalaisia. Aika näyttää miten käy.

Airtel 4.0, Hyderabad ja Jallikattu

Puhelinongelma kesti 2 vuorokautta. Tässä sen vaiheet. Maanantaina kävin Airtelin kaupassa ja he latasivat uuden 28 päivän datapaketin puhelimeeni. Samalla myyjä muutti kännykän asetuksista 2g-yhteyden 4g-yhteydeksi. Olen pitänyt puhelinta 2g-yhteydellä, koska silloin puhelut toimivat. Jostain syystä en ole voinut soittaa puheluja, kun 4g-yhteys on ollut päällä. Olin peloissani, että puhelut eivät taaskaan toimi ja joudun asettamaan 2g-yhteyden 4g-yhteyden tilalle. Iltapäivällä soitin Chennaihin (hotellivaraus), mutta puhelu katkesi 2 sekunnin kuluttua. Homma vaikutti samalta kuin SIM-kortin oston jälkeen. Nyt ei vaan tullut virheilmoitusta "out of service area". Yritin uudelleen ja sama tulos. Asetin 2g:n päälle, soitin ja tulos oli sama. Seuraavaksi otin akun pois 10 minuutiksi ja soitin sitten. Sama tulos. Olin pettynyt. Olin varma, että puhelujen toimimattomuus johtuu 4g-yhteyden päällä olosta, mutta 2g:lläkään puhelin ei toiminut. Lisäksi Internet ei toiminut - 4g:llä se toimi. Otin akun pois 20 minuutiksi, mutta Internet ei toiminut siltikään.

Tiistaina menin Airtelin kauppaan ja he kokeilivat SIM-korttiani läppärissä ja Internet toimi. He sanoivat, että vika on itse puhelimessa ja käskivät mennä Samsungin huoltoon. Pidin akkua tunnin irti, muttei Internet toiminut vieläkään. Kokeilin booking.com appsia (hotellivaraus) ja se toimi. Samoin toimivat tripadvisor apps ja Google Maps. Muut Internettiä käyttävät appsit eivät toimineet - ihmeellistä.

Keskiviikkona menin Samsungin huoltoon ja he sanoivat, että he eivät huolla ulkomailta ostettuja puhelimia. Huoltomies kuitenkin laittoi puhelimeeni toisen SIM-kortin ja Internet toimi. Hän sanoi, että vika on SIM-kortissa. Menin taas Airtel kauppaan ja he asettivat yhteyden taas 4g:ksi. Minä sanoin, että puhelut kestävät vain 2 sekunttia. Myyjä teki koesoiton ja lopetti sen 7 sekunnin kuluttua. Olin ihmeissäni: toimiiko puhelut ensi kertaa 4g-yhteyden kanssa Intiassa? Menin hotelliini ja soitin taas Chennaihin. Puhelu katkesi 2 sekunnin kuluttua. Että minua harmitti. Otin puhelinnumerosta maakoodin pois ja soitin uudelleen. Nyt puhelimesta kuului puheena, että numeroa ei ole olemassakaan. Tarkistin lokista syöttämäni puhelinnumerot. Ne kaikki olivat vääriä. Maakoodin kanssa numero oli väärä ja myös ilman maakoodia oleva numero oli väärä. Olenpa ollut sokea. Intialaiset puhelinnumerot ovat pitkiä, joten näppäilyvirheitä voi tulla. Näppäilin puhelinnumeron ilman maakoodia ja puhelu toimi. 2 päivää sain tuhlattua mokomaan ongelmaan. Mutta parannusta on se, että nyt puhelut toimivat 4g-yhteyden kanssa. Ja terveiset puhelinten ohjelmoijille: ohjelmoikaa puhelin antamaan virheilmoitus, jos puhelu ei toimi. Se helpottaa elämää. Ja antakaa mielummin selvä ja pitkä virheilmoitus. "Out of service area" ei ole kovin hyvä.

Hyderabad on iso kaupunki (6,8 miljoonaa asukasta). Täällä on vanhakaupunki ja uusikaupunki. Lisäksi lähiöitä rakennetaan koko ajan. Tämä on yksi Intian tietokonebisneksen keskuspaikkoja. Hyderabadissa on oikeita nähtävyyksiä. Vanhassakaupungissa on Charminar (4 holvikaarta 4:ään ilmansuuntaan ja minareetti jokaisessa kulmassa) ja palatsi. 10 kilometrin päässä on Golcondan linnoitus (raunioina) ja 21 hautamuistomerkkiä. Charminarin näin ulkoapäin, mutta sisälle en mennyt. Palatsista näin vilauksen oviaukosta, mutta se ei ollut auki muslimien pyhäpäivänä, perjantaina. En olisi käynyt sisällä, vaikka se olisi ollut auki. Minua kiinnostavat ihmiset, eivät rakennukset. Golcondaan tai hautamuistomerkeille en lähtenyt. Kuumuus ja liikenne eivät innosta olemaan ulkona kovin montaa tuntia päivässä. Hotellihuoneeni on iso. Kahta ikkunaa ei voi lukita, mutta ulkoa ei pääse sisälle, koska huoneeni on 3. kerroksessa. Vessa on intialaistyyppinen (reikä lattiassa + vesikuppi) ensi kertaa matkallani. Toimii ihan hyvin. Suihkun hanoista tippuu koko ajan pisaroita. Päivässä 30 litran saavi pitää tyhjentää useamman kerran. Saisivat korjata hanat. Huoneisiin ei saisi tuoda omia eväitä. Olen rikkonut sääntöä. Tykkään syödä aamiaiseksi ja iltapalaksi snäksejä ja keksejä. Ne ovat halpoja. Yksi paketti maksaa 5 tai 10 rupiaa. Missään muussa hotellissa en ole nähnyt ruokailukieltoa huoneissa. Jamnagarissa tosin muurahaisia tuli huoneeseeni yön yli auki olleita snäksejä ja keksejä syömään, vaikka huoneeni oli 4. kerroksessa.

Sunnuntaina otan yöjunan Chennaihin (Tamil Nadun osavaltion pääkaupunki). Osavaltio ja kaupunki ovat olleet uutisissa, koska siellä on ollut mielenosoituksia. Otsikoissa on ollut sana Jallikattu, mutta enempää en asiasta alussa tiennyt. Minua vähän pelotti, että uskaltaako sinne mennä, jos alueella on levottomuuksia. Pari päivää sitten minulle selvisi, mitä mielenosoittajat haluavat. He haluavat Jallikattun takaisin Tamil Naduun. Se on eräänlaista rodeota. Härästä otetaan selkäkyttyrästä kiinni ja yritetään pysyä matkassa mahdollisimman pitkään. PETA:n ja muiden eläinoikeusjärjestöjen ansiosta Jallikattu kiellettiin Intian laissa muutama vuosi sitten. Nyt kansa haluaa härkäjuoksun takaisin Intiaan. Tamil Nadun osavaltion laissa Jallikattu on taas sallittu mielenosoitusten takia, mutta valtion lainsäädännössä se on edelleen kielletty. Valtion juristit eivät ole innoissaan siitä, että osavaltioissa säädetään lakeja, jotka ovat vastoin valtion lakeja. Saa nähdä, miten Jallikattun ja lakien käy.

Tietoa Jallikattusta
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Jallikattu

Härkä narun päässä, vaaratilanteita
https://m.youtube.com/watch?v=B9mHv5e03dQ

Kannadan uutiset, härkä juoksee käytävää pitkin, ihmiset lähellä
https://m.youtube.com/watch?v=xDLjfy9Wpx8

Härkä juoksee käytävää pitkin ja riehuu
https://m.youtube.com/watch?v=I3rTaEv3BEk