Junassa juttelin taas 2 henkilön kanssa matkalla Hyderabadista Chennaihin. Ensimmäinen oli Indu, alle 30-vuotias nainen. Hän on kotoisin Hyderabadista, mutta on juuri aloittanut tietokoneohjelmointihommat Chennaissa (koulutusjakso on meneillään). Hän on naimaton, mutta pitää perhettä työtä tärkeämpänä. Hän opettelee tekemään (vakuutusalan) appseja kännyköihin Java-ohjelmointikielellä. Työpäivä on 9 tuntinen ja työ tehdään pöytätietokoneilla. Firmalla on 20 toimipistettä Chennaissa, 500 työntekijää kussakin. Firma on perustettu Chennaissa, mutta on laajentunut New Jerseyhin. Hän kertoi minulle firman nimen, mutta se oli minulle tuntematon. Muiden tietojen perusteella firma voisi olla Zylog Systems, mutta sillä on Wikipedian mukaan vain 4500 työntekijää. Ehkä firma on paisunut viime aikoina tai sitten Indu liioitteli työntekijämäärää. Tulevaisuuden tietotekniikka on robotiikkaa - siivousrobootti on jo keksitty. Pääministeriksi hän ei halua. Harrastuksina ovat lukeminen (junassa hän luki Agatha Christienin kirjaa englanniksi) ja kielet (esim. japani ja malesia). Musiikkimaku on klassinen intialainen musiikki. Ulkomailla hän haluaisi käydä tai tehdä työtä, mutta hän palaisi kuitenkin Intiaan. Perheissä syödään liharuokaa sunnuntaisin, mutta arkipäivinä kasvisruokaa. Paras avioliitto on yhdistetty rakkaus- ja järjestetty avioliitto. Chennai on hyvin erilainen kuin Hyderabad (kieli, ruoka, ilmasto). Telugu on Indun äidinkieli, mutta hän osaa myös tamilia ja englantia.
Toinen oli Hyderabadissa koko ikänsä asunut rakennusliikkeessä työtä tekevä ei-insinööri (en kysynyt toimenkuvaa tarkemmin). Firmassa on 25 työntekijää ja se rakentaa asuintaloja (ilmeisesti pieniä sellaisia). Laatu rakennuksissa on kuulemma hyvä, sillä muuten asunnot eivät mene kaupaksi. Hän oli menossa Chennaihin työmatkalle. Hän piti Hyderabadin IT-buumia hyvänä asiana. Hänellä oli voimakas aksentti englannin kielessä ja jouduin kysymään joka virkkeen uudestaan. Hän kysyi usein Indulta, mitä minä kysyin. Kommunikointi ei ollut sujuvaa.
Chennain hotelli on halvin tähän astisista (500 rupiaa) ja hyvä. Suurin epämukavuus on kenkien käyttö vessassa (niitä saa pukea ja riisua useamman kerran päivässä), koska vessa on taas intialaistyyppinen. Vessan jalanpohjanmuotoisille korokkeille ei tee mieli astua sukilla tai paljain jaloin (ne ovat kosteita ja/tai likaisia). Toinen miinus on, ettei rinkalle löydy sopivaa kiinnityspaikkaa. Pidän rinkkaa (ja olkalaukkua) lukittuna hotellihuoneessa. Se on hätävarjelun liioittelua, mutta ei siitä ole haittaakaan. Chennaissa rinkkani on lukittuna nurkkaan sängyn ja pienen pöydän väliin ja rinkasta on hankala ottaa tavaroita. En ole masokisti vaan irroitan metalliketjun pöydästä ja siirrän pöytää kauemmas. Tavarat ovat rinkassa muovipusseissa ja muovipussit repeilevät, kun otan niitä rinkan alasäiliöstä ahtaassa tilassa.
Varasin jo seuraavasta etapista, Puducherrystä, hotellin 2 viikoksi ensi maanantaista lähtien. Se taas on matkani kallein (900 rupiaa = 12 euroa), mutta myös luultavasti hyvä. Puducherry oli ranskalaisten hallussa vuoteen 1954 asti. Ihmettelen vain, mitä teen ranskalaisessa kaupungissa Intiaan tutustuessani, mutta käyhän se vaihtelusta. Ja Puducherry on varmaankin yhtä ranskalainen kuin Hong Kong on englantilainen. Intialaiset siellä asuvat ja harva osaa ranskan kieltä. Kaupungista oli vain hankala löytää halpaa majapaikkaa. Matkaoppaassa oli 2 Sri Aurobindon ashramiin (hengellinen yhteisö/luostari) liittyvää halpaa majapaikkaa. Toiseen soitin, mutta se oli täynnä ja toinen ei ota vastaan varauksia. Booking.com sivulla hotellien hinnat alkoivat 1000 rupiata ylöspäin. Puducherryssä ei ole paljon nähtävää (ranskalainen arkkitehtuuri, merenrantabulevardi ja Aurovillen kansainvälinen yhteisö/kylä 12 km:n päässä), joten aika kulunee tamilin kieltä opiskellessa (olisihan sitä voinut löytää halvemmankin hotellin siihen tarkoitukseen). Intialaisiin tutustuminen on osoittautunut hankalaksi matkani aikana. Ehkä tapaan joitakin länsimaalaisia. Aika näyttää miten käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti