Setelirahojen uudistus 4.0, sosiaalisuus ja ylijännitesuoja

Suurin ongelmani Intiassa on ratkaistu - ripuli meni itsestään ohi. Sen sijaan minulla on kohtalaista ummetusta, mutta sen kanssa eläminen on hieman ripulia helpompaa. Ilo uutisesta oli suuri - nyt Intia tuntuu taas mukavalta paikalta ja ruokakin maistuu. Pienemmistä ongelmista käteisen hankkiminen on suurin. Päivässä ATM:stä voi nostaa 2000 tai 2500 rupiaa ja sekin tulee 2000 rupian setelinä, jolla ei ole käyttöä - se on liian suuri raha. Tänään menin vaki-ATM:ään kello 11. Siellä sanottiin, että käteistä tulee kello 13. Tulin paikalle uudestaan 12.15, jolloin ATM:ssä oli tunnin jono. Jonotin auringonpaisteessa ja sain rahani. Pitäisi kysyä pankeista, saako Visa-kortilla nostettua tiskiltä 10000 rupiaa kerralla. Turisti-informaatio sanoi niin, mutta vakipankissani se ei ollut mahdollista. Käteistä minulla on vain alle viikon varalle. Gujaratiin mennessä sitä olisi hyvä olla enemmän, mutta käteistä on hankala hankkia. Niukkoja Euro-seteleitäni en haluaisi vaihtaa heti matkani alkuvaiheessa - niitä voidaan tarvita myöhemminkin.

Paharganj on Delhin turistimekka, mutta juttelemaan täällä ei pääse juurikaan muiden kanssa. Hotellissani on 13 huonetta, joista alle puolet on turistien käytössä. Yhteistä oleskelutilaa vieraille ei ole kuin 3 penkkiä reseptsuunia vastapäätä - se ei ole kovin sosiaalinen tila. Kadulla turisteja näkyy 50 metrin välein. Turistiravintoloita alueella on noin 10, mutta kerrallaan asiakkaita ei ole kuin 1-3. Yksinäiset matkailijat myös syövät yksin. Pari kertaa olen tullut ravintolaan, kun toinen turisti on ollut syömässä ateriaansa, mutta en ole viitsinyt istua seuraan, koska hän olisi pian lähdössä ja minä olen vasta tulossa. Seuraus tilanteesta on, että juttelemaan turistien kanssa en ole juuri päässyt. Lisäksi syön usein ATM:llä käydessäni Connaught Placella, jossa turisteja ei ole ravintolaa kohti sen enempää. Lisäksi syön usein kansankuppiloissa, joissa muita turisteja ei ole. Toivottavasti jatkossa elämäni on sosiaalisempaa.

Olen haeskellut ylijännitesuojaa kännykkääni ja tablettiani varten, etteivät ne menisi rikki, kun niitä ladataan intialaisella verkkovirralla, joka sisältää jännitepiikkejä. Tutkimukseni tulos on, että ylijännitesuojaa ei kannata ostaa. Pienempi syy on se, että ne eivät takaa 100% suojaa - jännitepiikkejä on monenlaisia. Suurempi syy on se, että ylijännitesuoja pitää kytkeä maadoitettuun pistorasiaan, joita Intiassa ei ole. Ilman maadoitusta suojaus ei toimi. Suomessakin minulla oli ongelmia jännitepiikkien kanssa - pöytätietokoneeni emolevy meni rikki ilmeisesti jännitepiikin seurauksena. Ostin ylijännitesuojan ja luulin, että emolevy nyt kestää. Eipä kestänyt. Syy suojaamattomuuteen oli, että olohuoneeni pistorasia ei ollut maadoitettu, joten ylijännitesuoja ei toiminut. 2 kertaa emolevy siis rikkoontui ja asialle ei voi yhtään mitään. Täällä Intiassakin pitää vain rukoilla Allahia, etteivät jännitepiikit tuhoa elektroniikkaani. Niitä ei voi suojata mitenkään.

Soranchin ja ripuli 3.0

Juttelin tänään sikhi-kauppiaan kanssa 1,5 tuntia. Istuin hänen tiskinsä takana penkillä ja seurasin myynnin edistymistä. Olin positiivisesti yllättynyt asiakkaiden paljoudesta. Puolet ajasta joku oli ostamassa tai juttelemassa äijän kanssa - Soranchin nimeltään (oikeinkirjoitus voi heittää). Erityisesti muut sikhi-uskonnon edustajat käyvät hänen liikkeessään. Hänellä on myynnissä juomia ja 5-rupian snäksejä. 2 litran vesipullot myyvät hyvin - 30 rupiaa. Hän sanoi myyvänsä normaalisti 2000 rupialla päivässä, mutta nyt setelirahojen uudistuksen aikana vain 500 rupialla päivässä. Ihmisillä ei ole käteistä. Poliitikot Intiassa ovat perseestä. Pitkiin työaikoihin on hyvä syy - hän nukkuu kauppansa takahuoneessa. Illalla hän sulkee kauppansa 11 maissa. Mahatma Gandhista hän tykkäsi. Hän sanoi, että Venäjä auttaa Intiaa. Ravintoloissa hänellä ei ole varaa käydä syömässä (edes kansankuppiloissa). Hän syö kotiruokaa. Ei kuitenkaan kanaa - munia kyllä. Hän ei tupakoi eikä käytä alkoholia kuten muutkin sikhit. Hän piti huoneeni vuokraa kalliina (750 rupiaa) ja oli valmis näyttämään minulle halvemman huoneen (300 rupiaa). Se oli jaetulla vessalla, joten sanoin, ettei halvempi huone minua kiinnosta. Hinnat ovat hänen mukaansa noin 4-kertaistuneet 25 vuodessa - esim. vesipullot.

Minulla oli banaanien takia ummetusta 4 päivää, mutta sunnuntaina ripuli alkoi uudestaan. Tänään ripuli oli taas pois. Merkillinen tauti. Minun piti soittaa keskiviikkona vakuutusyhtiöön kysyäkseni suoraan vakuutusyhtiötä laskuttavien lääkäreiden nimiä Delhissä, mutta puhelimeni ei toiminut. Kuulin vakuutusyhtiön puhelinvastaajan nauhoitettua ääntä 5 sekuntia ja sitten puhelu katkesi. Virheilmoitus oli "palvelun toiminta-alueen ulkopuolella". Yritin soittaa hotellin henkilökunnallekin, mutta sekin puhelu katkesi 5 sekunnin kuluttua samaan virheilmoitukseen. Älypuhelimeni 4g-internetyhteys toimii moitteetta ja tekstiviestejä voin lähettää ja vastaanottaa, mutta puheluja en voi sillä tehdä. En ole vielä kokeillut, voinko vastaanottaa puheluita. Puheaikaa pitäisi olla 850 rupian edestä. Menin Oma Elisa -nettisivulle ja yritin selvittää ongelmaa. Nettisivu sanoi, että selaintani ei enää tueta, joten minun pitää asentaa uusi. Asensin sen ja kirjoitin kysymyksen asiakaspalveluun. Kun painoin lähetä-nappia, mitään ei tapahtunut. Peruuta-nappi kyllä toimi. Olisin kysynyt, voiko Elisalta ostetussa älykännykässä, jossa on ollut Elisan prepaid-liittymä, käyttää intialaista prepaid-liittymää. Kysymys jäi siis lähettämättä.

Sain äidiltäni vakuutusyhtiön nettiosoitteen. Voisin sieltä kysyä delhiläisten lääkäreiden/sairaaloiden nimiä (jotka laskuttavat suoraan vakuutusyhtiötä), mutta koska oloni on tänään parantunut, niin seuraan vielä tilannetta. Ripuli saattaa siis olla mennyttä. Minulla on suuri lääkärikammo, joten olisi tosi hienoa, jos tauti menisi ohi itsestään. Puhtaasti terveydellisistä syistä lääkärissä olisi kyllä pitänyt käydä jo kauan sitten. Pitkittynyt ripuli pitää hoitaa. Normaali ripuli on ohi 2 päivässä. Toivottavasti hoitamattomuudesta ei seuraa jälkitauteja. Tällä hetkellä tuntuu hyvälle - maha ei kouristele (niin kuin mausteisen ruoan jälkeen). Toivottavasti se ei merkitse uutta ummetusta. Normaalisti toimiva vatsa on hieno ja iso asia. Yli 2 viikon vatsaongelmat risovat - olisi jo aika parantua.

Intialainen ruoka, ripuli 2.0 ja Airtel 2.0

Minulla oli suuret odotukset intialaisen ruoan suhteen vielä Suomessa ollessani. Ajattelin, että kasvisruokaa on tarjolla pilvin pimein kaikkialla. Niinhän sitä onkin, mutta ruoka on melkein samanlaista kaikkialla. Perusannos on thali, jossa on riisiä, linssi- ja papuannos (todellisuudessa homeopaattista - on positiivinen yllätys, jos liemestä löytyy edes yksi linssi tai papu), kylmä perunaseos (mukana jotain muutakin, pinaattia?), raitaa (jugurttia) ja raakaa sipulia. Syön ko. annoksen joka toinen päivä, mutta sekin tuntuu liian usealta. Syöminen tuntuu vanhan toistolta. Vaihtoehtona on syödä kulhollinen linssejä/papuja (halvoissa paikoissa pelkkää lientä, kalliimmissa joskus jopa täyttä tavaraa) riisin tai leivän (chapatti = roti) kanssa. Sekin annos tuntuu yksipuoliselta - ruoassa on vain 2 komponenttia. Teen itse kotonakin aina monipuolisempaa ruokaa. Halvoissa paikoissa vaihtoehdot loppuvat tähän. Kalliimmista voi saada kiinalaista, italialaista, meksikolaista ja israelilaista ruokaa ja se on tervetullutta vaihtelua. Tänään söin ensikertaa falafelia hummuksella, ranskalaisilla perunoilla ja pita-leivällä. Salaatin jätin syömättä. Annos ei ollut järin suuri, mutta nykyisiin vatsavaivoihin suhteutettuna annos oli juuri sopiva. Suuremmasta annoksesta tulee vain paha olo. Katuruoka toisi vaihtelua, mutta se on usein kylmää ja siihen sotketaan kylmiä kastikkeita, jotka eivät tee hyvää mahalle. Kaikista lisukkeista pitää kieltäytyä ja tarkistaa, että ruoka on todella lämmin. Luulisi, että Etelä-Intiassa olisi vaihtelua ruokaan, mutta menuissa on vain dosia (äärimmäisen ohut ja suuri ympyränmuotoinen lätty, jonka sisällä on lähinnä perunaa ja sitäkin vähän) ja riisikakkuja. Kovin täyttäviä ja monipuolisia eivät nekään ole. Yksi vaihtoehto olisi ostaa kaupasta snäksejä, mutta keksit ovat melkein ainoa vaihtoehto. Mausteisia pähkinöitä, papuvalmisteita ja perunalastuja on tarjolla, mutta niitäkään ei tee mieli aina syödä. Ne ovat sitäpaitsi tulisia (kitalaki palaa puhki). Lopputulos on, että paras ruoka on kalliin ravintolan ulkomaalainen sapuska. Se tuo vaihtelua intialaiseen riisiin/leipään ja linssiin/papuun/kastikkeeseen. Delhissä ulkomaalaista sapuskaa saa, mutta syrjäkylillä ei. Jos oloni olisi parempi, niin intialainen ruokakin maistuisi varmaan paremmalta. Nyt se lähinnä masentaa. Olisinpa terve ja kestäisin kaikki vastoinkäymiset.

Keskiviikkona soitan vakuutusyhtiöön ja kysyn miten ripulini kanssa tulisi edetä. Kävin tänään apteekissa katsomassa ORS:ia (16 rupiaa / päivä) ja antibiootteja (100 rupiaa / 5 päivän kuuri). Halpoja ovat, mutta uskaltaako niitä syödä? ORS voi peittää oikeat vaivat ja antibiootti tappaa hyvätkin bakteerit. Vakuutusyhtiö saa päättää menenkö lääkäriin vai hoidanko vaivaa itsenäisesti. Sunnuntai oli heikko päivä, tiistai hyvä. Näinkin homma toimii jotenkuten, mutta olisi kiva olla täysin terve. Tosin monipuolisen ruoan löytäminen Intiasta voi olla haaste. Siemeniä ja soijamaitoa en ole nähnyt missään. Tavarataloissa niitä voisi olla, mutta olen nähnyt Delhissä vain yhden tavaratalon (Mark's & Spencer, varmaankin huippukallis, enkä sen takia mennyt sisälle). Hedelmistä en voi syödä kuin mandariineja ja kiivejä (banaanit kovettavat vatsani). Salaatteja ei voi syödä. B12-vitamiinin saanti voi olla niukkaa. Yritän syödä kananmunia ja maitotuotteita, jotta saisin sitä. Tosin apteekista voisi etsiä B12-vitamiinia, mutta pääperiaatteena minulla on ollut, että kaikki ravintoaineet saisin ruoasta. Suomessa saan kalsiumin, D-vitamiinin ja B12-vitamiinin soijamaidosta (siihen lisättynä). Jodi on ollut ongelma jo Suomessa. Sain sitä vain suolasta. Onkohan intialaisessa suolassa jodia vai saanko puutostaudin?

Tiistaina ostin Airtelistä dataliittymän tablettiin. SIM-korttipaketissa luki 4g, mutta kun hotellissa kokeilin sitä, niin yhteys oli 2g. Täydellinen fiasco. Edes Google Play -kauppa ei toiminut ja 6 MB:n tiedoston lataaminen kesti 10 minuuttia. Menen ensitilassa valittamaan asiasta. Eivätkö intialaiset voi tehdä mitään kunnolla ensimmäisellä kerralla? Hinnastokin oli vedetty hatusta (noin kaksinkertainen). Kaavake, jonka täytin, oli tällä kertaa Airtelin Prepaid -kaavake, mutta se sisälsi vain henkilötiedot. Itse liittymästä ei siinä puhuttu mitään. Täytyisi varmaankin täyttää toinenkin lomake. Tositteeksi sain taas vain 4 rivin liuskan, johon pyysin myyjää laittamaan datamäärän (3 GB) ja hinnan (750 rupiaa). Lisäsin samalla puheaikaa kännykkääni Suomen puhelujani varten. Kun puhelimeen näppäilee tietyn koodin, niin se näyttää tekstimuodossa saldon (joka on oikein). Mutta kun menen Airtelin appsiin, niin saldo on 0 rupiaa. Toivottavasti saldoa on.

Tarkistin tänään nettipankissa tilitapahtumat. Kaikki täsmäsi. Pelkoni oli turha. En osannut alussa käyttää ATM:ää oikein. ATM näyttää alussa vain mainoksia. Tällöin kortti pitää laittaa koneeseen. Mitään ei tapahdu ennen kuin kortin ottaa pois koneesta (kone ei siihen kehoita). Silloin kone kysyy, nostatko rahaa vai teetkö jotain muuta? PIN-koodi kysytään vasta myöhemmin. Ensimmäisellä nostokerralla takahuoneeseen meni mies, kun laitoin kortin koneeseen ja tuli ulos, kun olin näpyttänyt PIN-koodin. Tämä oli ilmeisesti pelkkää sattumaa. Huijari hän ei ollut.

Setelirahojen uudistus 3.0 ja Airtel

Kävin eilen nostamassa rupioita Visa-kortilla ATM:stä. Useimmat ATM:t olivat suljettuja - ei käteistä. Yksi ATM toimi, mutta sinne oli pitkä jono ja pikkuruisessa kopissa, jossa oli 1 ATM, oli ainakin 6 intialaista. Yksityisyyttä ei siis ollut. Menin turisti-informaation suosittelemaan pankkiin. Kaikki näytti hyvältä: ATM oli konttorin sisällä ja jonossa oli vain 2 ihmistä. Pankin ulkopuolella oli kyllä pitkä jono, mutta turistit pääsevät niiden ohi. Pankkien edessä on aina 2 (monesti aseistettua) turvallisuusmiestä, jotka säätelevät sisätiloissa olevien ihmisten määrää. Panin kortin ATM:ään, mutta laite ei sitä aluksi huolinut. Putsasin metallikontakteja ja kortin luku onnistui. Kortti muuten otetaan pois ATM:stä heti tunnistuksen jälkeen ennen PIN-koodin syöttämistä. Valinnassa "debit, current, credit" luki nyt "savings, current, credit". Kokeilin savingsia. Kuitti tuli, mutta rahoja ei. Kuitissa luki "transaction declined, unable to process". Kokeilin creditiä ja sama tulos. Minut vietiin virkailijan luo, joka kertoi, että toisellekin turistille on käynyt samoin. Hän selvitti syytä noston epäonnistumiseen puhelimen avulla ja syyksi selvisi, että kyseinen pankki huolii vain Mastercardit, ei Visoja. Menin taas turisti-informaatioon ja sain toisen pankin sijainnin selville. Menin sinne, pääsin taas ulko- ja sisäjonojen ohi ja nostin 2000 rupiaa. Sillä pärjää 1,5 päivää, mutta seteli oli 2000 rupian seteli, jota voi käyttää vain hotellilaskussa ja yöjunalipussa. Turisti-informaatiossa sanottiin, että Visa-kortilla olisi mahdollista nostaa 10000 rupiaa kerralla pankin tiskiltä. Yritän sitä maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Jos saan kokoon 30000 rupiaa, niin matkustan Gujaratiin. Käteinen raha on tosi kortilla. 2000 rupian seteliä seuraavaksi pienempi käypä seteli on 100 rupiaa. Kukaan ei halua vastaanottaa 2000 rupian seteliä, koska vaihtorahaa ei todellakaan ole. Uudet 500 rupian setelit piti tulla jakeluun jo heti uudistuksen alussa, mutta vieläkään niitä ei näy missään. Kaipaisin niitä kovasti. Pelkillä 2000 rupian seteleillä ei tee juuri mitään.

Pieni hyvä uutinen? Lykkäsin Airtelin 4g SIM-kortin puhelimeeni ja yllättävää kyllä se toimi. Puheaikaa oli 150 minuuttia, niin kuin pitikin. Latasin Airtelin appsin puhelimeen. Sillä näkyi, että saldo on 0 rupiaa ja 3g 4,0 GB on voimassa 5.12.2016 asti. Appsin lataus lähetti myös tekstiviestin, jossa oli salasana. Salasana olisi pitänyt kirjoittaa jonnekin appsissa 30 minuutin kuluessa, mutta en löytänyt mitään paikkaa sille. Olisi kiva tietää paljonko dataa on siirretty kunkin prepaid-kauden aikana, mutta en löytänyt kyseistä tietoa mistään. Airtelilla on myytävänä varmaankin 50 erilaista prepaid-datapakettia. Halvin on 11 rupiaa, jolla saa siirrettyä yhden päivän aikana noin 10 MB dataa. Kallein (muistaakseni) on noin 1600 rupiaa ja sillä saa siirrettyä 28 päivän aikana rajattomasti dataa. 4 GB:n prepaid maksaa noin 600 rupiaa. 1 puheminuutti maksaa 1 rupian. Joten näyttää siltä, ettei Airtelin myyjä huijannut minulta paljoakaan rahaa. Tablettiin pitäisi hankkia 3g-liittymä pankkiasioita varten. Ehkä uskallan mennä samaan kauppaan kuin viimeksi. Tällä kertaa otan kyllä vuoronumeron ja asioin tietokoneen takana istuvan myyjän kanssa. Saan ehkä jonkunlaisen tulosteen liittymäni tiedoista ja maksutositteen.

Minulla on ollut 3 vuorokautta ummetusta todennäköisesti 10 syömäni banaanin takia. Ripuli siis lähti, mutta ummetus tuli. Ojasta allikkoon. Toivottavasti ummetuksen takia ei tarvitse mennä lääkäriin. Huonolta kyllä tällä hetkellä näyttää. Mitään ei tule suolesta ulos vaikka kuinka ponnistaisi.

Ripuli ja 3 päivän lepo

Sen jälkeen kun sain hankittua käteistä viikon hotellilaskun maksamiseen, olen keskittynyt ripulin hoitoon. Katsoin netistä suomalaisilta sivuilta turistiripulin hoitoa ja siellä ehdotettiin lepoa, helposti sulavan ruoan syömistä (riisi ja banaani) ja Oral Rehydrations Solutionin (ORS) juomista. ORS siirtää nestettä suolesta elimistöön. Banaanit olivat halvempi ja helpompi vaihtoehto, joten söin niitä 2 päivää 5 banaania päivässä. Ekana päivänä en havainnut vaikutusta, tokana kyllä. Tänä aamuna ei ollut ripulia ensimmäistä kertaa 8 päivään. Tosin yöuni oli huonoin Intiassa viettämistäni: kurkku oli kipeä, nenä vuoti koko ajan ja yskitti. Kurkku oli kipeä jo edellisenä yönä. Mistä lie se on ärtynyt. Söin eilen ja tänään päivällisen kansankuppiloissa. Hinta oli 60 ja 70 rupiaa. Minua vain ihmetytti, että eilisessä paikassa ei ollut edes vesihanaa (vesi oli saavissa) ja tämänpäiväisessä oli kyllä vesihana, muttei allasta. Olot olivat alkeelliset. Ruoka valmistetaan isoissa kattiloissa kaasupullolla kadunpuoleisessa osassa, muutama penkki ja pöytä on sitten ravintolan keski- ja takaosassa ja taaimmaisena sitten se vesisaavi tai vesihana. Kurkku oli kipeä jo ennen näissä ravintoloissa syömistä, joten on vaikea päätellä, mistä mikin terveysongelma johtuu. Viikon kestänyttä ripulia epäilen sen momon mukana tulleen valkoisen kastikkeen syyksi, mutta varma ei voi olla. En kyllä enää ota katuruokaan mitään kastiketta ja varmistan, että ruoka on todella lämmin. Katuruoka on helpoin tapa sekoittaa vatsa, mutta myös kalliissa ravintolassa voi saada vatsansa sekaisin, jos siellä ei käy kuin muutama turisti päivässä syömässä. Eli on turha ryhtyä vainoharhaiseksi. Melkein kaikkea voi kokeilla, mutta suurimpia mokia kannattaa välttää. Minua on ihmetyttänyt ripulin pitkäaikaisuus. Odotin sen menevän ohi parissa päivässä, niin kuin aina ennenkin. Jos ripuli vielä jatkuu, niin syön taas banaaneja ja ehkä juon ORS:iä. Onpa ollut sitkeä vaiva, mutta vain kerran tilanne oli täpärä ja sekin tapahtui hotellihuoneessa. 2 ripulillakäyntiä päivässä on riittänyt. Mahassani on tällä hetkellä hieman elämää, joten toivottavasti huomenaamuna ei ole ripulia.

Ripulin hoitokeino on myös lepo. Olen nyt viettänyt 3 päivää hotellihuoneessa. Ulkona olen käynyt vain syömässä. Pitkälläni en ole kuitenkaan jaksanut koko aikaa olla. Tänään selasin tabletilla hindin kielen online-oppaita. Yksi hyvä ja kattava löytyi.  Siellä on vain asiaa niin paljon, että 2 viikossa ehtii raapaista vain pintaa. Minulla on kuitenkin hyvä yleiskuva hindin kieliopista, joten aion lukea tärkeimmät kohdat ja tehdä muistiinpanoja. 100 sanan sanavarastolla ja muutamalla kielioppikohdalla voi jo tehdä vaikutuksen delhiläiseen. On mukava kokeilla paikallista kieltä paikallisten kanssa. Alkeellista puhetta harjoitin jo banaaninmyyjän ja ravintoloitsijan kanssa. Aikaa hindin harrastamiseen ei vain ole paljon. Parin viikon päästä käytän jo gujaratin kieltä. Mutta muutamia virkkeitä yritän hindiksi ja gujaratiksi kuitenkin käyttää. Vieraan kielen opettelu on yksi vaikeimpia asioita, mitä ihminen voi elämänsä aikana tehdä. Se vie aikaa. Minä tyydyn rajalliseen käytännön kielitaitoon arkisissa tilanteissa. Uskon kuitenkin, että intialaiset tulevat hämmästymään edes alkeellisista yrityksistäni puhua paikallista kieltä. Seuraavalla matkalla harrastan sitten asiaa enemmän.

Katselin myös tabletilla Vodafonen ja Airtelin 3g-karttoja Intiassa. Homma tökki monella tapaa ja Vodafonen kartta näytti tyhjää Chennaissa. Luulen, että asia oli vain bugi, sillä muistakin kaupungeista piti zoomata kartta ihan katutasolle asti, jotta kuuluvuusvärit näkyisivät. Kun sitten zoomasi kartan koko kaupungin kokoiseksi, niin kuuluvuusvärit näkyivät silloinkin. Toinen bugi oli Airtelin kauppojen väärät sijainnit Delhin kartalla ja kolmas se, että kaupat eivät ole minkään metroaseman lähellä, vaan keskellä ei mitään. Neljäs bugi oli, että kartat näyttivät 2g ja 3g kartoissa saman tiedon. Ei näin voi olla. Viides moka oli, että kun yritin siirtää karttaa sormella, niin koko kartta liikkui ylöspäin (ja yläosaa ei näkynyt ollenkaan). Eli teleoperaattoreiden nettisivut tökkivät urakalla. Erittäin rasittavaa. Yksi syy voi olla se, että minulla on antiikkinen Android-versio (4.1.2). Palaan asiaan parin päivän päästä. 2 SIM-korttia pitää saada, kunhan rupioita on riittävästi käteisenä.

Setelirahojen uudistus 2.0 ja Connaught Place

Seteliuudistus on ollut pääuutinen Intiassa kohta viikon ajan. Viime päivät on puhuttu siitä, että idea uudistuksen takana on hyvä, mutta käytännön toteutus on ollut huono. Esim. uusia 500 rupian seteleitä ei ole saatu markkinoille. Ainakaan minä en ole vielä nähnyt ensimmäistäkään. Ilmeisesti niitä ei ole painettu kysyntää vastaavasti. Intiassa on noin 200 000 ATM:ää, mutta niistä ei ole saanut rahaa lähes viikkoon kuin erittäin hyvällä tuurilla. Syy on se, että ATM:issä on 4 rahalokeroa: 1 lokero 100 rupian seteleille, 2 lokeroa 500 rupian seteleille ja 1 lokero 1000 rupian seteleille. Uudet setelit poikkeavat kooltaan vanhoista seteleistä, joten automaatteja joutuu säätämään  (ja 3 rahalokeroa uusimaan), jotta ne toimisivat. Myös ohjelmistoa joutuu muuttamaan. Tämä vie 3 tuntia osaavalta henkilöltä, joten arvioidaan, että 10 000 asentajalta vie 2-3 viikkoa ennen kuin kaikki automaatit on päivitetty uusille seteleille. Tällä hetkellä ATM:t antavat vain 100 rupian seteleitä ja ne loppuvat hyvin nopeasti, joten on onnekas, jos jostain löytää seteleitä antavan automaatin. Automaateissa on siis rahaa 1/21 osa normaalista ja ne tyhjenevät hetkessä. Pankeistakin loppuvat setelit ja serverit kaatuilevat, joten käteistä on hyvin vaikea saada. Jonot pankkien edessä ovat valtavat. Tavallisen kansan ja turistin kärsivällisyys on koetuksella. Vaikka rahaa omistaisikin, niin käypää käteistä ei meinaa saada. Pelkkä ruoan hankinta on vaikeaa, kun käteistä ei ole. Jonkun verran on liikkeellä 2000 rupian seteleitä, mutta niitä on vaikea käyttää, kun vaihtoraha pitää antaa 100 rupian seteleillä. Viikon hotellilaskun niillä maksaa, mutta ravintolalaskua ei. Minulla riittää käteinen viikoksi. Uutta pitäisi saada aika pian. Vanhoja seteleitä minulla on jäljellä 4500 rupiaa. Toivottavasti saan ne vaihdettua. ATM:stäkin olisi kiva saada käteistä. Vaikka niitä 100 rupian seteleitä. Käteisongelman ratkaisu kestää siis vielä noin 3 viikkoa Intiassa. En matkusta Delhistä pois ennen kuin minulla on sievoinen tukku rupioita hallussa. Muualla käteisen hankkiminen voi olla vielä vaikeampaa kuin Delhissä.

Olen käynyt vaihtamassa rahaa 3 kertaa Connaught Placella, New Delhin keskustassa, jonne Paharganjista on 2 kilometriä. Keskellä Connaught Placea on pyöreä puisto ja sen ulkoreunalla on 3 samankeskistä rengaskatua. Pankkeja ja ATM:iä on alueella runsaasti. Samoin ravintoloita, mutta ne ovat kalliinpuoleisia. Olen käynyt 2 eri McDonaldsissa, Subwayssa ja meinasin käydä Pizza Hutissa. Alueella on erään etelä-intialaisen ketjun 2 ravintolaa, joissa kummassakin olen käynyt. Kaikki ruoka siellä on kasvisruokaa. Otin ekassa paikassa Masala Dosan ja toisessa paikassa Mini Tiffinin. McDonaldsissa ja Subwayssa puolet tarjonnasta oli kasvisruokaa. Myös yhdessä kebab paikassa oli runsaasti kasvisvaihtoehtoja. Halvassa ravintolassa syö 100 rupialla, keskihintaisessa 200 rupialla ja kalliissa 300 rupialla. Connaught Placella rahaa kuluu ateriaan 250 rupiaa. Keskuspuistossa on kiva levähtää ja istua hetki nurmikolla. Puistossa on myös paksu ja korkea lipputanko, jonka päässä liehuu suurin näkemäni lippu - valtava Intian lippu. Kuvahaku: Connaught Place.

Oikean osoitteen löytäminen ei ole helppoa Delhissä. Kaduilla ei ole useinkaan nimiä, taloilla ei ole aina numeroa ja karttojen mittakaava on suuri (pieniä katuja niissä ei näy). Kadunnimiä olen nähnyt vain tienviitoissa suurien katujen risteyskohdissa. Tosin joidenkin kauppojen kylteissä on mainittu katu ja talonumero. Esim. Airtelin kaupan sijaintia etsiessäni netistä löysin sille 3 vaihtoehtoa. Katuosoite antoi yhden paikan, lohkonumero toisen ja Google Maps kolmannen. Näistä lohkonumero oli oikea, mutta se ilmoittaa Connaught Placella vain korttelin, joten sen avulla kestää aikansa löytää itse liike. Monessa osoitteessa on mainittu vain rakennuksen nimi, ei katua. Postinjakajilla on paljon opeteltavaa.

Connaught Placella yksi kuiskasi korvaani hash eli ruohoa oli tarjolla kuten 25 vuotta sittenkin. Toinen taas halusi puhdistaa korvani pumpulitikulla. 25 vuotta sitten minulta puhdistettiin täällä korvat, enkä ollut asiaan tyytyväinen. Korvassa on hyvä olla vähän vaikkua.

Tunnelmia ensimmäisen viikon täyttyessä

Viikko tuli täyteen Intiassa. Se tuntuu ikuisuudelta. Ympäristönvaihdos on niin totaalinen. Tässä viime päivien tunnelmia.

Ostan joka toinen päivä 2 litran vesipullon eräästä hole-in-the-wall kaupasta. Sen omistajalla on turbaani päässä, josta arvasin, että hän on sikhi-uskonnon edustaja. Hän veloittaa pullosta 25 rupiaa, kun muualla se maksaa 30 rupiaa. Hän tekee työtä 16 tuntia päivässä 7 päivää viikossa. Hän on omistanut kaupan 36 vuotta. Sitä ennen se oli hänen isänsä vuokraama. Hänellä on 2 aikuista poikaa, vaimo kuoli 6 vuotta sitten. Hänen mukaansa kaikki uskonnot ja Jumalat ovat OK. Kaverilla on hammaskalusto vinksin vonksin ja puheesta on vähän vaikea saada selvää. Leppoisa kaveri kuitenkin. Hänellä on aikaa jutella. Asiakkaita ei ole jonoksi asti.

Tänään tapasin ravintolassa englantilaisen miehen, joka on ollut 9 vuotta Intiassa tekemässä bisnestä (hän valmistaa Himachal Pradeshissa "matkapelejä", en kysynyt tarkemmin mitä ne ovat). Seuraavaksi hän saa 5 vuoden viisumin maahan. Hän viihtyy hyvin Intiassa, vaikkei osaa hindiä kovin hyvin. Englannilla pärjää. Hänen Intian harrastuksensa alkoi, kun hänen kaverinsa kävi Intiassa ja hän lähti pian sen jälkeen Intiaan itsekin ja piti näkemästään. Hän on kyllä yllättävää kyllä sekasyöjä. Kasvisruoka maistuu hänelle kuitenkin ihan hyvin.

Minulla on ollut ripulia varmaankin 4 päivää. Vähäinen uloste tulee 2 kertaa päivässä ulos nopeasti ja vetisenä. Muita oireita ei juuri ole. Muutaman kerran päivässä yskittää, kun olo on vähän huono. Soittaisin vakuutusyhtiön sponsoroimaan SOS Internationaaliin, jos vain puhelin toimisi. Jos ripuli jatkuu vielä päiviä, niin pitänee mennä lääkäriin, vaikkei mieli tekisi. Matkaoppaan mukaan ripulia voi itselääkitä antibiooteilla, mutta nekään eivät hirveästi innosta. Seuraan tilannetta. Olo on muuten OK. Yritän hoitaa ripulia huomenna banaaneilla.

Katuelämä on hektistä, mutta hotellihuoneessa voi levätä. Huone on tosi hyvä. Henkilökunnasta 2 osaa englantia, 2 ei. Ensimmäinen vaatepesukin on suoritettu - 120 rupiaa 2 paidasta, 2 alushoususta ja 2 parista sukkia. Käyn suihkussa kerran 3 päivässä. Samalla vaihdan vaatteet. Paita on kuitenkin märkä jo tunnin parin kuluttua vaihdosta, joten vaatteiden vaihdossa useammin ei ole järkeä. Huoneen hinta oli ekat 2 päivää 850 rupiaa, 10 seuraavaa päivää 800 rupiaa ja 7 tulevaa päivää luultavasti 700 rupiaa. Syy halvempaan hintaan on se, että en ota viimeisen viikon aikana aamiaista - kahvi/tee + 4 paahtoleipää munakas välissä. Huoneessa on jopa ilmastointilaite, mutta kattotuuletin on riittänyt hyvin. Oma vessa on todella mukava.

Sähkökatkoja on melkein joka päivä. Onneksi hotellissa on oma sähkögeneraattori, niin pimeässä ei tarvitse pitkään olla. Ylijännitesuoja olisi hyvä hankkia kännykän ja tabletin lataamiseksi. Muuten laitteet voivat hajota. Sähköverkossa on jännitepiikkejä.

Intialainen liikenne on vasemmanpuoleista. Myös kävelijät noudattavat yleensä vasemmanpuoleista liikennettä. Eli ohiajavat autot ja riksat tulevat takaa, eikä niitä siten näe. Täytyy vain toivoa ja rukoilla Allahia, että ne eivät aja päälle. Kaistoja ei juuri ole, joten autot, riksat ja kävelijät sukkuloivat vapaasti. Kadunylitys on kävelijälle vaikeata. Liikennevaloja ei ole monesti autoillekkaan, saati sitten jalankulkijoille. Kun tulee pieni rako liikenteeseen, niin katu täytyy ylittää ripeästi. Täällä käytetään äänimerkkiä kulkuneuvoissa ahkerasti. Tuntuu, että puolet ajomatkasta töötti on päällä. Melu on sanoinkuvaamaton, kun kaikki toimivat niin. Monet leveätkin (3 kaistaiset) kadut ovat yksisuuntaisia. Nekin ovat täynnä kulkuvälineitä aina. Pakokaasua riittää. Joillakin on kasvosuojus nenän ja suun päällä.

Köyhille on tarjolla ostettavaa kaupasta 5 rupialla. Sillä saa pussillisen erilaisia snäksejä. Paino pussilla on 15 - 25 grammaa, yleensä 20 grammaa. Kovin kylläiseksi niistä ei tule. Niitä pitäisi syödä 10 pussia. Mutta hinta ei ole paha. Köyhälläkin on varaa ostaa niitä.

Eilen ja tänään sain vaihdettua vanhoja seteleitä pankissa. Eilen sain 40 kappaletta 100 rupian seteleita, tänään 2 kappaletta 2000 rupian seteliä. Huomenna ja ylihuomenna pitää vielä vaihtaa vanhoja seteleitä. Eilen piti täyttää 2 kaavaketta ja 1 pankkisiirtokuittia muistuttava lomake. Tänään minut ajettiin pois samasta pankista. Syy oli se, ettei samassa pankissa muka saa vaihtaa rahaa kahdesti. En ole kuullutkaan moisesta säännöstä. Menin toiseen pankkiin, jossa minut kutsuttiin pian jonon hänniltä sisälle pankkiin. Säästin siinä 1-2 tuntia. Rahanvaihdossa pitää antaa myös valokopio passista. Tämänpäiväisessä pankissa piti kirjoittaa lomakkeeseen myös vaihdettavien seteleiden sarjanumerot. Yksi seteliuudistuksen syy on se, että ihmisillä jemmassa olevat suuret setelimäärät saadaan pankkitileille valvottavaksi ja verotettavaksi. Joillakin on kuulemma ollut miljooniakin rupioita jemmassa kotona suurina seteleinä. Nyt nämä piilorahat tulevat julkisiksi. Talletuspakkoa on kuitenkin myös kierretty. Suuret setelimäärät on talletettu useamman henkilön tileille, jottei yhdelle tilille ole tullut silmäänpistävän runsaasti rahaa, jota viranomaiset sitten syynäisivät. Suurista rahamääristä pitää antaa selvitys, mistä ne ovat kertyneet. Toinen tapa kiertää talletuspakkoa on ollut ostaa kultaa. Pelkästään Mumbaissa ostettiin setelien mitätöimisilmoitusta seuranneena muutamana tuntina 250 kiloa kultaa selvästi yli markkinahintaan. Ihmettelen vain, miten kultakauppiaat pääsevät eroon mitätöidyistä seteleistä. Setelien mitätöinti kosketti 86% liikenteessä olevasta seteliarvosta. Vielä tänäänkin kyseltiin ravintoloissa, onko minulla 100 ja 10 rupian seteleitä. Kaiken käteisen muuttaminen uusiksi seteleiksi vie viikkoja ja pankkijonoissa saa jonottaa tuntikaupalla.

Delhissä tehtävää: loppujen setelien vaihto, 2 SIM-kortin hankinta (kännykkä ja tabletti), junalipun osto Gujaratiin, mahdollinen lääkärissäkäynti.

Tämän hetken matkasuunnitelma: 3 viikkoa Delhissä, 2 kuukautta Gujaratissa, 2 kuukautta Tamil Nadussa, viikko Delhissä. Voin käydä katsomassa kirjeenvaihtoystävääni Mumbaissa Gujaratin ja Tamil Nadun välissä. Matkakohteet on valittu osaamieni kielten mukaan. Osaan vähän hindiä, gujaratia ja tamilia (ainakin aakkoset). Se helpottaa elämää. Nepaliakin osaisin, mutta se jää seuraavien matkojeni kohteeksi. Ei kaikkea kerralla. Matkatahtini on leppoisa. Ei tule stressiä.

Setelirahojen uudistus

Eilen illalla kuulin hotellin työntekijältä, että 500 ja 1000 rupian setelit eivät käy enää missään. Kaupat, ravintolat jne. ottavat vastaan vain 10 ja 100 rupian seteleitä. Pelkäsin, ettei minulla ole käypiä rahoja paljon ja joutuisin elämään viikon pelkällä pullotetulla vedellä, jos rahat riittäisivät siihenkään. Olin ihmetellyt päivällä, miksi Paharganjin ainoa ATM oli suljettu ja ravintolassa pyydettiin maksamaan 10 ja 100 rupian seteleillä tai pankkikortilla. En silloin tajunnut, että tilanne oli maanlaajuinen. Keskiviikkona kukaan ei ottanut vastaan 500 ja 1000 rupian seteleitä ja uusia 500 ja 2000 rupian seteleitä oli tulossa vasta torstaina ja rajoitetusti silloinkin.

Illalla luin lisätietoja The Times of India -lehden nettisivulta. Seteliuudistus liittyi väärennösten kitkemiseen markkinoilta. Monessa kaupassa tarkastellaan 500 rupian setelin vesileimaa, onko se aito. Uusia seteleitä saa ATM:stä 2000 rupiaa/päivä ja pankissa vanhoja rahoja voi vaihtaa 4000 rupiaa/päivä tai toisen tiedon mukaan yli 4000 rupian setelimäärä pitää tallettaa omalle pankkitilille. Pankeissa ja ATM:issä tulee olemaan lähiviikkoina hirveät ruuhkat, kun 15 miljoonaa delhiläistä (ja 1,2 miljardia intialaista) vaihtaa, tallettaa ja nostaa uusia seteleitä. Olen varautunut pitkiin jonoihin, kunhan vain saan käyttökelpoista rahaa. Ensi keskiviikkona pitää maksaa 5600 rupian hotellilasku. Minulla ei ole euroja kovin paljon käteisenä, joten haluaisin maksaa laskun rupioilla. Toivottavasti saan hankittua rupiat ja elämiseenkin tarvitsen rahaa. Hätätilassa vaihdan euroja rupioiksi.

Oli kummaa, kun seteliuudistuksesta kerrottiin (tiistai-ilta) vain vuorokausi ennen uusien rahojen markkinoilletuloa (torstaiaamu). Kun uutinen julkistettiin, niin kukaan ei enää halunnut vanhoja rahoja ja kaikki liiketoiminta tyrehtyi keskiviikkona. Kävelin tänään Paharganjin ATM:n ohi kahdesti, mutta se oli suljettu. Eli uusien setelien saanti voi olla tosi hankalaa. Rajoituksista huolimatta uudet setelit voivat loppua ATM:istä ja pankeista nopeasti. Yritän huomenna nostaa rahaa ATM:stä (2000 rupiaa) ja vaihtaa pankissa vanhoja seteleitä uusiksi (4000 rupiaa). Jos se ei onnistu, niin itkettää. Pankit ovat poikkeuksellisesti auki myös lauantaina ja sunnuntaina, mutta rahan saanti tuolloin ei ole yhtään varmempaa. Pelkään, että pankeissa on satojen metrien jonot. Intialaisia on paljon ja kaikki haluavat heti uusia rahoja.

Huijareita

Maanantaina harjoittelin pankkiautomaattien käyttöä. Pankkeja Intiassa on varmasti yli 20 erilaista, suuria ja pieniä, valtakunnallisia ja alueellisia. Paharganjissa on 1 automaatti - Citibank. Pankkikonttoreita täällä ei ole. Matkaoppaassa on varoitettu nostamasta rahaa kadulla. Homma pitäisi tehdä konttorissa. Yleensä suurin kertanosto on 10 000 - 15 000 rupiaa, Citibankissa 40 000. Katsoin netistä Citibankin ATM:iä ja löysin yhden, joka oli matkan varrella Connaught Placelle, jonne olin maanantaina menossa. Google Mapistä löysin ATM:n sijainnin, mutta osoitekentässä luki erään rakennuksen 3. kerros, vaikka valokuvan talossa oli vain 2 kerrosta. Löysin maanantaina ATM:n, mutta talossa ei ollut kuin 2 kerrosta ja pankkikonttoria ei ollut missään lähellä. Menin kuitenkin ATM:n luo. Yleensä kaikki ATM:t sijaitsevat konttorin vieressä saluunan ovin varustettuina. Konttori on auki päiväsaikaan, mutta ATM on auki 24 h. ATM:t ovat siis lukitsemattomia - kuka tahansa voi tunkea sisään koppiin, kun toinen on nostamassa rahoja. Työnsin kortin laitteeseen ja se kysyi PIN-koodia. Samalla takanani mies tuli koppiin ja avasi ATM:n taakse vievän oven. Näppäilin PIN-koodin, mutta laite ei kysynyt haluttua nostosummaa. Samalla ATM:n takana ollut mies tuli ulos ATM:n takaa ja meni kadulle. Pelkäsin, että hän oli napannut kortin numeron ja PIN-koodin ja oli nyt menossa tekemään kortista kopiota. ATM pyysi syöttämään kortin sisään. Pelkäsin, että koko automaatti on huijaus. Menin turisti-informaatioon ja kerroin tilanteeni. Virkailija ei ollut huolissaan ja antoi Citibankin osoitteen. Se oli lähellä turisti-informaatiota erään rakennuksen 3. kerroksessa. Osoite oli juuri sama kuin internetissä. Siellä virkailija sanoi, että heillä on todellakin automaatti kyseisellä paikalla ja huolta ei pidä kantaa - automaatti on virallinen. Huokasin helpotuksesta - pankkitilini ei taidakkaan tyhjentyä huijarien takia. Jälkiviisaus: automaatti kysyy kortin tyyppiä "debit, current, credit". Jäin varmaankin miettimään, mitä siihen vastaisin, ja automaatti keskeytti sen takia tapahtuman. Nostin 2 kertaa maanantaina rahaa credit-valinnalla. Jatkossa kokeilen varmaankin debit-valintaa.

Tänään kävin Airtelin toimistossa SIM-korttia ja 4G:tä hakemassa. Toimistossa oli vuoroautomaatti, mutta eräs virkailija sanoi hoitavansa minun tapauksen jonon ohi. Hän otti kopiot passista ja viisumista, liimasi kaavakkeeseen passikuvan, kysyi hotellin osoitteen ja intialaisen yhteyshenkilön puhelinnumeron (hotellin omistaja). Sitten hän antoi SIM-korttipaketin ja kysyi paljonko haluan puheaikaa ja datamäärää. Hinta oli 999 rupiaa 28:lta päivältä. Sitten hän pyysi nimikirjoitukseni papereihin. Katsoin otsikkoa "Endorsement" ja se vaikutti hieman oudolta. Olen kyllä tottunut kummallisiin englanninkielisiin otsikoihin, enkä kehdannut tarkistaa sanakirjasta sanan merkitystä. Lisäksi ihmettelin, miksi hakemuksessa ei ollut liittymän puhelinnumeroa, vaikka SIM-paketissa oli. Kirjoitin kuitenkin allekirjoitukset papereihin. Kysyin milloin yhteys alkaa toimia. Virkailija vastasi kello 16 tänään. Pyysin maksusta kuittia, mutta hän antoi vain kapean liuskan, josta ei käynyt ilmi juuri mitään. Kun tulin hotelliin kello 16 jälkeen, kysyin hotellin omistajalta, onko hän saanut puhelinsoittoa Airteliltä. Ei ollut. Minua alkoi huolestuttaa. Katsoin sanakirjasta, mitä "endorsement" tarkoittaa. Se on "kannatus, tuki tai (sekin, kuitin) allekirjoitus, vahvistus". Nyt olin varma, että kyseessä oli huijaus. Maksoin virkailijalle 999 rupiaa ja korvaukseksi sain aktivoimattoman SIM-kortin. SIM-korttipaketin sisältä löysin oikean hakemuksen, jossa jo otsikossa luki Airtel ja prepaid. Olin täyttänyt humpuukikaavakkeen, joka oli muodoltaan ja kysymyksiltään aika lähellä oikeaa kaavaketta. Toivon vain, että huijari ei tule vaatimaan minulta kannatukseksi tai tueksi enempää rahaa (esim. 100 000 euroa). Minun osoitteeni Delhissä ja Suomessa hänellä kyllä on ja passini ja viisumini tiedot. Kaavakkeessa oli monia kohtia ja kaikkia kohtia en lukenut läpi. Esim. mahdolliseen summa-kenttään voi kirjoittaa myöhemmin haluamansa summan. Toivottavasti opetus maksaa minulle vain tuon 999 rupiaa. Jopa suuren yhtiön virallisessa toimistossa asiointi on vaarallista. Kaikki pitäisi tarkistaa 2-3 kertaan. Huijareita on kaikkialla. Keskiviikkona hankin lisää passikuvia ja torstaina menen toiseen konttoriin SIM-korttia ostamaan.

Paharganj, Delhi

Olen ollut 3 päivää vain Paharganjin kaupunginosassa. Täällä on runsaasti kauppoja ja ravintoloita ja muuta en ole matkani alkuvaiheessa vielä kaivannut. Melkein kaikki yritykset ovat hole-in-the-wall tyyppisiä eli kadulle päin kauppa/ravintola on vain 2-3 metriä leveä. Ahdasta on asioidessa. Muutamia vähän laadukkaampia ja suurempia ravintoloita ja hotelleja on myös.

Ravintolaluokitus. Hyvätasoisen (=kalliin) ravintolan tunnistaa siitä, että heillä on tarjottavat listattu menuun hintoineen. Keskitasoisessa ravintolassa on myös menu, mutta se on likainen ja repaleinen. Kansankuppilassa ei ole menua laisinkaan ja englannin ymmärtämistä siellä ei välttämättä ole. Minusta nämä kaikki ovat OK paikkoja - vaihtelu virkistää.

Katuruokaa on runsaasti tarjolla. Ensimmäinen ostokseni oli maissintähkä, 30 rupiaa (1 € = 74 rupiaa). Siihen tuli mausteita ja kastiketta ja kun sitä söi, niin kastikkeet valuivat paidalleni ja olkalaukkuuni. Ei kiva. Tänään ostin 6 momoa (tiibetiläistä kaiketi) 15 rupialla. Ihan OK snacsi. Myyjä kyseli 2 kastikkeesta laitetaanko niitä mukaan. Ensimmäiselle sanoin ei, toiselle kyllä. Kastike vaikutti majoneesilta ja sitä olisi varmaankin pitänyt välttää. Söin sitä vain hyvin vähän, eikä maha ainakaan 4 tunnin jälkeen ole valittanut.

Eilen tapasin ravintolassa Amarin. Hän ylisti paljon minun ajatuksiani - henki on tärkeämpi kuin materia. Hän sanoi olevansa kengänkiillottaja, mutta eilen kuulemma joku oli varastanut hänen työvehkeensä (kertomusta on syytä epäillä). Kun sanoin hankkivani pian sim-kortin, niin hän vei minut aika kauas sim-korttimyyjän luo (niitä on pilvin pimein tällä alueella). Kyselin hintoja, mutten ostanut, koska nämä hole-in-the-wall sim-korttimyyjät ovat poikkeuksetta huijareita. Jos heiltä ostaa kortin, niin se ei pelitä ollenkaan tai sitten tosi huonosti ja kaveri, joka vie turistin myyjän luo, saa provisiot ostoksesta. Menen ensi viikolla isoon myymälään ostamaan sim-korttini (vodafone ja airtel ovat kuulemma parhaat). Sim-kortin ostoon tarvitaan kopio passista ja viisumista, valokuvia sekä hotellin nimi ja puhelinnumero. Yhteys alkaa pelittämään viimeistään 24 tuntia ostoksesta. Amar pyysi sitten minua hankkimaan hänen perheelleen kuukauden ruoat, 850 rupiaa. Minä sanoin, että se on liikaa ja minä voisin antaa hänelle 100 rupiaa. Siihen hän vastasi, että 2 viikon ruoatkin kävisivät. Hän painotti, ettei hän tarvitse rahaa vaan ruokaa. Hän oli jo viemässä minua ruokakauppaan (hole-in-the-wall), mutta minä annoin hänelle 100 rupiaa ja me erosimme. Hän olisi kaiketi ostanut ruoat minun nähteni, mutta myöhemmin antanut ruoat takaisin myyjälle ja jakanut rahat myyjän kanssa. Melkein 100% turisteihin tutustuvista intialaisista (ainakin turistipaikoissa) on huijareita ja he ajattelevat vain turistin rahoja. Kaipaan rauhallisempaan paikkaan, missä nämä huijarit eivät hypi silmille joka kolmannella askeleella.

En ole ottanut valokuvia kännykälläni. Syynä on se, että niitä löytyy jo Googlen kuvahaulla (mene osoitteeseen www.google.fi ja valitse vasemmasta yläkulmasta Kuvahaku, kirjoita hakukenttään haluamasi kuva-aihe) ja toiseksi se, että kun ottaa kuvia ruuhkaisella kadulla, niin joku voi napata kännykän, olkalaukun tai lompakon (sijaisee olkalaukussa), koska kuvaaminen vie kaiken huomioni. Kokeilkaa kuvahakuja "Paharganj" ja "main bazar road Delhi", niin saatte aavistuksen siitä, miltä täällä näyttää.

Ensimmäinen päivä Intiassa

Ensimmäinen keskustelu matkallani tapahtui Helsinki-Vantaan lentokentällä. Kumppanini oli hollantilainen mies, joka oli käynyt Intiassa 8 kertaa. Tällä kertaa hän oli menossa valokuvamaan erästä festivaalia 2 viikoksi. Lentokoneessa vieressäni istui intialaissyntyinen mies, jolla oli Norjan passi, koska oli asunut Norjassa noin 40 vuotta.Nyt hän oli menossa perheineen siskon pojan häihin Delhiin. Paras asia, mitä hänelle on elämänsä aikana tapahtunut, on omat häät. Häävieraita oli 350 ihmistä ja juhlat kestivät useamman päivän. Delhissä on nykyään kuulemma paljon aikaisempaa enemmän autoja ja liikennettä. Asujaimisto kasvaa koko ajan, kun ihmisiä muuttaa maalta Delhiin.

Suora yölento Helsingistä Delhiin kesti lähes 7 tuntia, enkä sinä aikana saanut nukuttua yhtään. Lentokenttä oli uusi ja iso, samoin kuin metrolinja, joka johti rautatieasemalle. Metrossa oli turvatarkastus ja tavaroiden läpivalaisulaite. Intialaisilla oli suorat housut, kauluspaita ja kävelykengät. Miehet näyttivät businessmiehiltä, monella naisella oli sari. Ihmettelin onko Intia rikastunut lähes Japanin tasolle. Itselläni oli myös kauluspaita, mutta housut olivat pyjamamalliset ja kengät lenkkarit. Olin siis pukeutunut huonommin kuin metron intialaiset.

Illuusio petti, kun astuin ulos metrosta New Delhin juna-asemalle. Vastaan tuli sandaaleissa olijoita ja muutamat olivat myös ilman kenkiä. Muukin vaatetus oli vaatimatonta - kauluspaita ja pitkät housut. Tunsin itseni taas rikkaaksi. Kulkukoiria makasi kadulla liikkumattomina. Onneksi ne eivät olleet vesikauhuisia. Muutama lehmäkin näkyi.

Söin ensimmäisen aterian Intiassa - banaanipannukakkua hunajalla. Kaikki ravintolan ruokalajit olivat kasvisruokaa. Paikka oli kuitenkin vähän hintava intialaisen mittapuun mukaan. Lehdessä oli juttua Delhin smogista eli savusumusta. Ilma on niin saastunutta, että Delhissä kuolee joka vuosi 30 000 sen takia.

Intialaiset ottavat kontaktia turisteihin kadulla koko ajan. He kysyvät hotellini nimeä, tarjoavat riksakyytiä ja myyvät kojuista kaikenlaista. Rauhaa ei Delhissä ainakaan vilkkaimmilla paikoilla ole. Intialainen elämä rävähtää silmille kadulla. Helsinki on hyvin rauhallinen kaupunki Delhiin verrattuna. Kaaos on koettava itse. Sitä ei voi sanoin kuvata. Ja meno jatkuu vilkkaana aamusta iltaan. Jalkakäytäviä ei aina ole. Ihmiset ja kulkuvälineet kilpailevat samasta tilasta. Pari ohikulkijaa nimitti minua sadhuksi eli pyhäksi mieheksi. Myös Joensuun intialaisen ravintolan omistaja kutsuu minua babaksi, joka tarkoittaa samaa asiaa.

Puoleltapäivin menin hotelliini. Huoneessa oli televisio, puhelin, kattotuuletin ja oma vessa suihkulla. Hinta oli 11,5 € per yö. Hintaan kuuluu vaatimaton aamiainen huoneeseen tarjoiltuna. Televisiota en saanut päälle, suihkussa ei ole suihkuverhoa eikä lattiankuivauslastaa ja vastaanottotiskiltä pitää pyytää, että suihkusta tulisi lämmintä vettä. Ihan OK mesta kuitenkin.

Hotellini on Paharganjissa, Delhin matkustajaghetossa. Paikallisia on kuitenkin 100-kertainen määrä turisteihin verrattuna. Liikenne pääkadulla on kaoottista. Pelkään, että joku auto tai mootoripyöräriksa ajaa varpaitteni päälle ja joudun sen takia sairaalaan. Torvea käytetään ja liikennettä on paljon - sairaan paljon. Kokeilin iltapäivällä hotellini wifiä ja se toimi hyvin. Facebookkikin pelitti.

Söin päivälliseksi kasvisthalin. Hinta reilu euro. Annos olisi voinut olla suurempi, mutta hinta oli pohjanoteeraus. Sen halvemmaksi ruoka ei tässä maailmassa tule. Kaikki ravintolassa tarjottava ruoka oli taas kasvisruokaa. Iltapalaksi ostin ulkomaalaista suklaata ja keksejä ja ne maksoivat yli suomalaisten hintojen. Halusin kuitenkin totutella intialaisiin ruokiin vähitellen, ettei maha mene heti ihan sekaisin. Kadulla on tarjolla snacksejä varmaankin todella edulliseen hintaan. Jatkossa syön niitä.

Päivä oli tapahtumarikas. Tästä on hyvä jatkaa.

Lähtötunnelmat 2.0

Uhkasin ensimmäisessä viestissäni ratkaista 2 intialaista ikuisuusongelmaa: kastijärjestelmän ja aliravitsemuksen. Jos en jostain syystä kuitenkaan tavoitettani saavuta, niin yritän ainakin lisätä ymmärrystäni näistä epäkohdista. Tämän hetken ajatukseni näistä asioista on seuraava. Intiassa on totuttu nykyiseen menoon tuhansia vuosia. Ongelmia ei ole saatu ratkottua yrityksistä huolimatta ja toivoa paremmasta ei juuri ole. Väestö kasvaa nopeammin kuin ruoantuotanto ja lehmien ylläpito vie paljon resursseja. Vegaanisuus auttaisi tilannetta. Kaupungistuminen ja koulutus muuttavat vanhoja tapoja. Tosin siirtyminen maaseudulta suurkaupungin slummiin ei välttämättä paranna elämänlaatua. Ruoan hankkimiseksi ollaan kuitenkin valmiita tekemään mitä vain.   Martti Ahtisaaren mukaan kaikki ihmisten luomat ongelmat on mahdollista ratkaista. Aikaa se tosin tuppaa viemään. Ja kun yksi ongelma saadaan ratkaistua, niin syntyy pussillinen uusia. Fredin "Roskisdyykkarin balladi" laulun mukaan "vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan". Ihmiset tuottavat ongelmia liukuhihnalta ja ovat hitaita korjaamaan niitä. Pienempiä ongelmia Intiassa: jokaisessa kodissa ei ole vessaa, kaikilla intialaisilla ei ole pankkitiliä.

Lihankulutuksesta Intiassa. Iltasanomien mukaan lihankulutus asukasta kohdin on maailman pienin juuri Intiassa eli 3,3 kiloa vuodessa (http://www.iltasanomat.fi/ruokala/uutiset/art-2000000503757.html ). Suomessa lihankulutus on noin 75 kiloa. Ilmeisesti kalaa ei ole näissä luvuissa mukana. Kalankulutuskin pyörii Intiassa noin 3 kilon tietämissä, Suomessa 14 kiloa.

Helsingin suurlähetystössä viisumia hakiessani tapasin 2 muuta Intiaan matkustavaa kasvissyöjää. Toinen meni Himalajalle buddhalaisten keskusteen ja kehui Joensuun Laituri-kahvilaa. Toisella taas oli Keski-Intiassa oma ashram (=yhteisö) ja on asunut Intiassa useita vuosia. Kerroin heille halustani olla Intiassa vaikka loppuelämäni, mutta he sanoivat, että viisumeita on vaikea saada maahan. Intialaiset haluavat maahansa korkeastikoulutettua väkeä. Pitäisiköhän minun sittenkin yrittää löytää maasta tietokonehommia. Itse haluaisin tehdä sosiaalisempaa työtä. Pidän yhteyttä molempiin suomalaisiin. Heidän lisäkseen ainoa kontaktini Intiassa on jainalainen kirjeenvaihtoystäväni Mumbaista. Tarkoitus oli hankkia useampia kirjeenvaihtokavereita, mutta ei ollut siihen aikaa. Intiassa kyllä tapaa uusia kontakteja livenä ja netissä. Vaikuttaa siltä, että suuri osa maailman kasvissyöjistä suuntaa Intiaan ja tapaa toisiansa siellä. Lupaavaa.

Delhissä on huomenna 29 astetta ja yöllä 19. Tervemenoa pakkaset siis. Pääkohteeni Intiassa on Gujaratin osavaltio Pakistanin rajalla Arabianmeren rannalla. Se on ilmeisesti Intian kasvissyöntiystävällisin osavaltio. Erityisesti jainalaiset kiinnostavat minua siellä. Jainalaisuus on ateistinen "uskonto" ja kaikki jainalaiset ovat kasvissyöjiä. Jainalaisia on noin 4 miljoonaa Intian länsiosissa. Haluaisin mielelläni tehdä työtä heidän keskuudessaan. Itse tosin uskon kaikkitietävään luojajumalaa, joten jainalaistenkaan keskuudessa en tunne olevani kaltaisteni joukossa ja syvällistä yhteisymmärrystä on vaikea saavuttaa. Hindut uskovat kyllä jumaliin, mutta kaikki hindut eivät ole kasvissyöjiä. Täydellistä seuraa on vaikea löytää tässä maailmassa.

Voisin viettää Intiassa monta elämää. Yksi talvi tuntuu aivan liian lyhyeltä ajalta. Puolen vuoden kuluttua olen ainakin hieman eri ihminen kuin nyt. Vastaan tulee varmasti paljon sekä hyviä että huonoja kokemuksia. On kiva nähdä miten asiat lutviutuvat. Matka on onnistunut, jos palaan Suomeen terveenä. Lisäplussa olisi, jos matkatavarat eivät katoa matkalla. Parhaat matkamuistot ovat uudet kokemukset ja ystävät.