Intian taloudellinen kasvu, sosiaalinen muutos ja matkan onnistuminen

Intian bruttokansantuote asukasta kohden oli vuonna 2016 1942 dollaria. Vuonna 1991 (edellisen matkani aikana) se oli 318 dollaria. Eli edistymistä on tapahtanut. Suomen luku vuonna 2016 oli 43492 dollaria eli Intialla on vielä paljon kirittävää. Ostovoimapariteetilla (PPP, mitä rahalla kyseisessä maassa saa) korjattuna ero ei ole niin suuri (vuonna 2016 Intia 6746, Suomi 41813). Intia kilpailee kaikessa Kiinan kanssa, mutta BKT:ssä Intia tulee Kiinan perässä (Kiinan BKT 8659 ja PPP 14812). Intian kasvuprosentti on ollut 7%:n tienoilla, joten tulevaisuudessa Intia ottaa esim. Suomea kiinni. Vuonna 1991 hämmästyin Intiassa siitä, että siellä oli suunnilleen kaikki, mitä Suomessakin oli: lentokoneet, laivat, junat, bussit ja autot. Lisäksi Intiassa oli kymmeniä miljoonakaupunkeja, joissa oli rakennukset, tiet, sähköt, vedet ym. Ei Intia vaikuttanut siltä kantilta kehitysmaalta. Siellä vaan pienemmällä rahalla sai enemmän kuin Suomessa. Tällä matkalla Intia vaikutti päällisin puolin samanlaiselta kuin 26 vuotta sitten. Kaupunkien keskustoihin ei oltu kajottu - uudet rakennukset rakennetaan lähiöihin. Köyhiä ja nälkäisiä ihmisiä oli ennen ja on nytkin, mutta 26 vuoden kuluttua Intia on varmaankin hyvinvointivaltio (jos ja kun 7%:n vuotuinen kasvu jatkuu).

BKT lähteet:
http://statisticstimes.com/economy/gdp-capita-of-india.php
http://statisticstimes.com/economy/european-countries-by-gdp-per-capita.php
http://statisticstimes.com/economy/china-vs-india-gdp.php

Intian suurin taloudellinen projekti lähiaikoina on "Delhi Mumbai Industrial Corridor Project". Se yhdistää pääkaupunki Delhin uudella junaradalla taloudelliseen keskukseen Mumbaihin (1500 km). Projektiin liittyy 24 teollisuusaluetta, 8 älykästä kaupunkia, 2 lentokenttää, 5 voimalaitosta, 2 nopeaa joukkoliikennejärjestelmää ja 2 kuljetuskeskusta. Projektin hinta on 90 miljardia dollaria ja Japani ottaa osaa kustannuksiin. Bisnesten pystyttäminen alueelle on tehty helpoksi ja kuljetusjärjestelmät toimivat. 3 miljoonaa työpaikkaa luodaan projektissa erityisesti tuotteiden valmistukseen. Dholeran kaupungin rakentaminen Gujaratiin on osa suurempaa projektia. Tarkoitus on luoda tavaroiden valmistukseen keskittyvä kaupunki hyvällä infrastruktuurilla (10-kaistainen maantie, satama ja lentokenttä). Hintaa kaupungille kertyy 12 miljardia dollaria.

YouTube-videoita aiheesta:

The World's Future MEGAPROJECTS (2015-2030's)
pituus 31:07 minuuttia, Intian osuus 23:40-26:19
https://www.youtube.com/watch?v=yOCpo10zQlM

Future of India 2040 - A film on the Delhi Mumbai Industrial corridor
pituus 6:28
https://www.youtube.com/watch?v=Szui3fkIVyY

Dholera SIR - FUTURE SMART CITY
pituus 6:14
https://www.youtube.com/watch?v=jOFpWFLSqgU

Future Mumbai: 2020 Building Proposals and Projects- Mumbai Skyline
pituus 2:33
https://www.youtube.com/watch?v=SG9xD3sipB4

Kun Intia tulevaisuudessa rikastuu, niin sen sosiaalinen järjestelmäkin muuttuu. Köyhyys ja nälkä väistyvät. Kastijärjestelmä voi heikentyä, koska köyhästäkin voi tulla rikas kovalla työllä. Nykyäänkin kastijärjestelmällä on puolustajansa ja vastustajansa Intiassa, joten kaikki eivät suinkaan sure, jos kastijärjestelmä tulevaisuudessa kokonaan poistuu. Suomenkin yhteiskunta oli jäykkä vielä runsas 100 vuotta sitten (sääty-yhteiskunta). Mutta eriarvoisuus periytyy sukupolvesta toiseen Suomessa vielä tänä päivänäkin - duunarin lapsesta tulee todennäköisesti duunari ja akateemisen henkilön lapsesta tulee akateeminen. Eli täysin tasa-arvoista yhteiskuntaa on vaikea luoda Suomessakin. Tilanne kuitenkin muuttuu hitaasti sekä Suomessa että Intiassa. Toisen blogipostaukseni (Lähtötunnelmat 2.0) lainaus "vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan" pätee tässäkin. Täydellistä ihmisyhteiskuntaa on mahdotonta rakentaa. Tilanne muuttuu koko ajan ja meitä on paljon. Kaikkea ei voi hallita. Suuri osa asioista vain lutviutuu jollakin tavalla ilman sen suurempia pohdintoja tai säätöjä.

Lainaus Wikipediasta Suomen säädyistä ( https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4%C3%A4ty ). "Sääty on nimitys, jota käytetään etenkin antiikin aikana ja keskiajalla yhteiskunnalliseen työnjakoon perustuneista erioikeuksia nauttineista yhteiskuntaluokista. Sääty-yhteiskunnan säädyt olivat aatelisto, papisto, porvaristo sekä Pohjoismaissa myös talonpojat. Kaksi ensin mainittua muodostivat yläsäädyn, porvaristo ja maataomistavat talonpojat alasäädyn. Säädyillä oli asemaansa liittyviä erioikeuksia, esimerkiksi aatelista tai pappia ei saanut tuomita tavallisessa oikeusistuimessa. Sääty määräytyi pääosin vanhempien syntyperän mukaan. Säätykiertoa tapahtui esimerkiksi avioliiton kautta sekä myönnettäessä uusia aatelisarvoja. Ruotsissa aatelisia eli maallista rälssiä olivat alun perin ne tilalliset, jotka sitoutuivat toimittamaan ratsumiehen sotaan. Myöhemmin aatelisto oli perinnöllinen viranhaltijoiden luokka. 1800-luvulla Suomessa yhteiskunnalliset erot aateliston, papiston ja porvariston välillä lievenivät vähitellen, kun taas ero näiden ryhmien sekä toisaalta talonpoikien ja mihinkään säätyyn kuulumattomien välillä pysyi jyrkkänä. Tämän vuoksi ylemmistä säädyistä alettiin käyttää yhteisnimitystä säätyläiset erotukseksi talonpoikaisesta rahvaasta. Säätyläiset rahvaasta erottavia tekijöitä olivat pukeutuminen, kirjallinen harrastuneisuus, käyttäytyminen, oma säätytietoisuus, ylemmyys ja ruumiillisen työn tekemättömyys. Toisaalta joillekuille talonpoikaista syntyperää olevillekin avautui mahdollisuus nousta säätyläisten joukkoon joko opiskelemalla oppikoulussa ja yliopistossa taikka taloudellisen yritteliäisyyden avulla. Suomessa säätyvaltiopäivät lakkautettiin 1906 ja tilalle tuli yleiseen äänioikeuteen perustuva eduskunta."

Matka onnistui hyvin, koska palasin suht. koht. terveenä takaisin Suomeen. Lisäplussaa oli, että tavarat ja rahat palasivat mukana takaisin eivätkä jääneet matkan varrelle. Intian kaupunkien katuelämä tuli tutuksi - se oli jo osittain ehtinyt unohtua 26:ssa vuodessa. Seuraava Intian matka on helpompi tehdä, koska käytännön matkustamiseen liittyvät säädöt ovat nyt tuoreessa muistissa. Seuraavalla kerralla voi enemmän keskittyä oleelliseen = ihmisiin. Tällä matkalla setelirahojen uudistus haittasi elämää matkan alkupuolella tuntuvasti - ATM jonoissa tuli seistyä ja toimivaa ATM:ää tuli etsittyä. Asia, joka normaalisti olisi vienyt 15 minuuttia viikossa vei nyt yli tunnin päivässä. Se harmitti kovasti. En käynyt yhdenkään intialaisen kodissa. Yhden intialaisen (Roop) sähköpostiosoitteen sain, mutta kun lähetin hänelle postia, niin hän ei vastannut. Mumbaissa tapasin kasvotusten Interpals-kirjeenvaihtoystäväni Prakashin. Delhissä tutustuin kaupanpitäjään nimeltään Soranchin, mutta kun matkan viimeisinä päivinä sairastuin ripuli- ja oksennustautiin ilmeisesti hänen kauppansa mineraalivedestä, niin tunteeni häntä kohtaan kylmenivät. Suomesta käsin voin hankkia uusia intialaisia ystäviä Interpals-sivuston ( https://www.interpals.net/ ) kautta. Toivottavasti pääsen taas Intiaan marraskuussa. Tekemistä siellä riittää vaikkapa vain kieltenopiskelua (senkin perimmäinen tavoite on tavata ja tuntea ihmisiä - alku vain on hankalaa). Miinuspuolena Intiassa oli liian kuuma sää ja kaoottinen liikenne. Plussapuolena oli yleinen matkustamisen halpuus, kasvisruoan runsaus ja kulttuurin eksoottisuus.

Suomi Intian jälkeen, keskustelut ja seuraava matka

Saavuin perjantaina Suomeen. Kotiin tultuani arki iski vastaan alle vuorokaudessa. Tutut kuviot toistuivat. Oli onni olla Intiassa liki 5 kuukautta. Jos en olisi päässyt matkalle, niin olisin hajonnut pakkaseen - tai ainakin urautunut arkeen. Olisin elänyt Suomi-kuplassa. Oli kiva käydä välillä Intia-kuplassa. Moni asia oli siellä toisin. Suomi tuntuu hautausmaalta - niin hiljaista ja tyhjää täällä on. Intia on kuin jokapäiväinen vappu - vilske ja melu on jatkuvaa ja kaikkialla. Suomi-kuplassa on tullut vietettyä yli 50 vuotta. Olisi kiva viettää Intia-kuplassa 10-20 vuotta. Ihan vaihtelun vuoksi. Minua harmittaa Suomessa esim. tyhjänpuhuminen pikkuasioista radiossa, kun maailmassa (ja Suomessa) olisi isoja ongelmia ratkottavana. Ja tyhjänpuhuminen jatkuu vuosikymmeniä. Mitä suomalaisten päässä pyörii on arvoitus vielä 50 vuoden jälkeen. Ihmiset eivät puhu tärkeimmistä asioistaan. Väännetään vain vitsiä. Siinä syitä miksi haluan Suomesta pois. Ei Intiassakaan puhuta julkisesti perimmäisistä asioista. Mutta moni asia on siellä toisin ja se pistää aivot liikkeelle. Helpoin tapa saada uusia ajatuksia on vaihtaa maata. (Toinen hyvä keino on lukea kirjoja).

Tarkoituksenani oli jutella paljon Intiassa ihmisten kanssa. Vähiin se vain jäi. Alkupuolella minulla olisi ollut tilaisuus jutella intialaisten kanssa ATM-jonoissa rahauudistuksen takia, mutta intialaiset eivät puhuneet englantia. Jopa hotellihenkilökunnan kielitaito oli vajavaista. Ainoa paikka, jossa varmasti pääsi juttelemaan oli junat. Kalliimmissa luokissa matkusti koulutettua väkeä. Tämän takia vietin paljon aikaa hotellihuoneissa kieliä opiskellen. Oli kiva, kun osasi 4 eri tavukirjoitusjärjestelmää (hindi/marathi, gujarati, telugu, tamili). Kadulla saattoi kääntää kirjoituksia ääntämisasuun. Se helpotti elämää ja loi tunnelmaa, että osaan jotakin paikallisista kielistä. Tällä hetkelläkin tuntuu vaikealta löytää yksi intialainen kieli, johon keskittyä. Ehkä gujarati olisi sellainen. Mutta sekin on vain yksi osavaltio muiden joukossa ja Intiaa olisi kiva tuntea laajemmaltikin.

Tahtoisin palata Intiaan ensi talveksi. Nepalissakin olisi kiva käydä (viisumin saa 3 kuukaudeksi). Mutta suunnitelmassa on este, joka pitäisi raivata pikapuolin. Toivottavasti asia ratkeaa myönteisesti. Tällä matkalla sain jo hyvän yleiskuvan, mitä Intia on tänä päivänä. Mutta kuvaa voi syventää ja kieliä voi opetella paremmin. Intia-projektini on 10 vuoden juttu, joten hetkessä asioita ei tarvitse saada valmiiksi - aikaa on. Eiköhän intialaisiin ihmisiinkin pääse tutustumaan paremmin jossain vaiheessa. Ja täällä Suomessa harrastan Intiaa puolet ajasta (toinen puoli menee eläinasioissa). Laitan vielä yhden postauksen Intian matkan saldosta.

Viimeinen ilta Intiassa

Huomenna herään kello 5 aamulla. Kävelen metroasemalle 30 minuuttia ja nousen lentokenttämetroon. Lento lähtee 10.30. Kotiin saavun 23.00. Tulee siis pitkä matkustuspäivä. Toivottavasti pysyn hereillä. Turhan pitkiä viimeaikaiset yöt eivät ole olleet. Onneksi terveys on aika hyvä. Vesipullojen kanssa on ongelmia. Nyt Pepsin valmistama mineraalivesipullon korkki ei auennut vaan jäi pyörimään tyhjää paikallaan. Sen olisi pitänyt olla puhdasta vettä.

Matkamuistokseni ostin vesipullon. Siinä on iso kaatoaukko. Aukon suojuksessa on "juomatutti", jota suojaa puolipallon muotoinen läpinäkyvä suojus. Nerous piilee siinä, että suojus peittää myös "juomatutin", joten pullo ei vuoda suustansa. Suomesta ostin liki samanlaisen juomapullon, mutta siinä "juomatutti" avattiin ja suljettiin käsin. Epähygieenistä pitemmän päälle. Olen putsannut "juomatutin" ja kaatoaukon suojuksen kahteen kertaan hammasharjalla ja mineraalivedellä. Tuppaavat likastumaan. Itse juomapullo likastuu vielä paljon enemmän, kun siitä juo esim. rasvaisin käsin (intialaiset lätyskäleivät ovat joskus rasvaisia). Suomesta ostamani juomapullo alkoi vuotaa 2 käyttöviikon jälkeen. Ostin silloin intialaisen pullon ja huomasin, että se on parempi. Nyt ostin siis uuden samanlaisen varalle, jos yli 4 kuukautta käyttämäni pullo jostain syystä irtisanoo tehtävänsä. Ainakin se olisi hyvä putsata astianpesuaineella ja harjalla.

Delhissäkin on kuuma. Tämän päivän ylin lämpötila oli 38 ja alin 24. Paita kastuu helposti. Kirjoittelen vielä Suomeen palattuani yhteenvetoa matkasta kerran tai pari. Matka oli hieno. Ei Suomesta käsin saa mitään kuvaa siitä, millainen Intia on. On erittäin hyödyllistä olla itse paikan päällä. Maa on suuri ja sen historia on pitkä. Köyhyys on suhteellista. Intialaisilla on vähän rahaa, mutta vähälläkin rahaa saa paljon. Esim. syö-niin-paljon-kuin-jaksat aterian voi saada eurolla. Taxi Mumbaissa 16 kilometrin matkalla maksoi 320 rupiaa eli runsas 4 euroa. Jos mukavuudesta karsii ja matkustaa junassa sleeper-luokassa (jokaisella on peti, petejä on 3 kerroksessa), niin esim. Delhistä Chennaihin pääsee 780 rupialla (10 euroa, matkan kesto 33 tuntia).

Ripulia ja kuumotusta taas

Lauantaina aamuyöllä alkoi taas ripuli. Suolisto kouristeli koko ajan. Epäilin syyksi perjantaina päivälliseksi syömääni viileää linssisosetta. Ravintola oli paheksuttava kaasuliesi ulko-ovella, mutta halusin kokeilla uutta paikkaa - vanhat on jo nähty. Ripulia tuli päivän mittaan 4 kertaa. En käynyt syömässä, mutta ostin mineraalivettä, snäksejä ja keksejä. Jouduin siis viettämään lauantain sängyssä. Ei voinut tehdä muuta kuin kuunnella käytävän ääniä, koska huoneenoven ja käytävänikkunan yläpuolella oli vain puuritilät - äänet kantautuivat huoneeseeni. Viereisessä huoneessa oli intialaisia, jotka puhuivat monta tuntia. Heidän ovelleen myös koputettiin usein ja juttelemista riitti. Tuntui kuin he suunnittelisivat jotain - minun rahojeni ryöstöä. Huoneeni ovi oli nimittäin huonosti lukittava sisältä. Se aukeni sisäänpäin ja lukittiin vain yläosassa olevalla metallitangolla, jonka pituus oli vain 2 cm oven yläpuolella. Pelkästään työntämällä/vetämällä ovea kahvasta oven alareuna aukeni 5 cm. Jos ovea olisi potkaissut ulkoapäin, niin metallitanko olisi varmaankin irroittanut 2:lla ruuvilla kiinnitetyn vastinkappaleensa. Valitin huonoa lukitusta jo tullessani hotelliin, mutta virkailija sanoi, että lukitus yläreunaan on parempi kuin oven sivulle. Minun mielestäni molempi olisi parempi.

Heräsin sunnuntaiaamuna 6:lta ja harkitsin hotellin vaihtoa. Naapurihuoneessa herättiin samaan aikaan. Olin kuitenkin huonossa kunnossa ja ajattelin jäädä hotelliin kävi miten kävi. Suunnittelin mm. vuodepatjan laittamista oven alareunan tueksi hätätilanteessa, mutta vuodepatja oli tehty 2:sta ohuesta patjasta eikä siten toiminut tukena. Ilokseni käytävällä oli hiljaista aamupäivän ja huoahdin helpotuksesta. Valitettavasti minua alkoi oksennuttaa. Ensimmäisen oksennuksen sain estettyä juuri ja juuri sulkemalla suuni. Toinen oksennus meni sitten vessan lattialle. Pyyhin sitä vessapaperilla, mutta se riitti juuri ja juuri ottamaan suurimman osan oksennuksesta pois. Mahalaukkuni möyrysi tosi paljon koko päivän ja kolmas oksennus meni vessanpönttöön. Ihmettelin taudin pahenemista sunnuntaina ja arvelin syyksi mineraalivettä. Olin ostanut tuttuni Soranchinin kaupasta 3 litraa H2GO-vettä. En ole nähnyt sitä myytävän missään muualla. Lisäksi vesi on pullotettu Delhissä, jossa sataa vuosittain 600 mm ja käyttäjiä on 25 miljoonaa. Ihmettelin miten hyvää vettä Delhistä on saatavissa. Ostin sunnuntaina muunlaista vettä ja olo parani jonkun verran. Ripuli kuitenkin jatkui.

Maanantaiaamuna naapurini pitivät taas kovaa ääntä ja heidän ovella kävi lukuisia henkilöitä. Ei tuntunut hyvälle. Tuntui kuin he käyttäisivät huonoa vointiani helpon ryöstön tekemiseen. Olin sunnuntaina googlettanut hotellini nimen ja ryöstön, mutta mitään ei löytynyt. Se rauhoitti sunnuntain. Mutta maanantaina ajattelin, etten halua olla ensimmäinen ryöstettykään, joten menin katsomaan hotellia, jossa olin viettänyt yli kuukauden Intiaan saapuessani. Siellä oli onneksi yksi huone vapaana ja vaihdoin hotellia. Vanhasta hotellista sain 3 maksetun yön vuokrasta puolet takaisin. Uudessa hotellissa käytävä-äänet eivät häiritse. Huoneen seinät ovat täyttä betonia. Hotelli on myös kalliimpi, joten intialaisia on vähemmän ja länkkäreitä enemmän. Lauantaina ja sunnuntaina en ollut syönyt muuta kuin aamiaiset ja iltapalat (snäksejä, keksejä ja 2 banaania). Maanantaina söin päivälliseksi paistettua riisiä kananmunalla. Hyvä kun pysyi sisällä. Olo on jo vähän parempi. Suolisto ja mahalaukku eivät kouristele, mutta aivot jomottavat (aivotilavuuden aistii selvästi). Suunta on hyvä. Toivottavasti tiistai on parempi. Ainakaan kukaan ulkopuolinen ei potkaise nykyisen huoneeni ovea sisään. Huoneessani on samanlainen metallitanko oven yläreunassa, mutta lukon voi sulkea avaimella myös sisältä eli keskiosa on turvallinen. Lisäksi täällä ei ole köyhiä rahanahneita intialaisia. Soranchinin ystävyys kärsi kuitenkin kolauksen. Luulen, että oloni heikentyminen lauantaina ja etenkin sunnuntaina johtui pullotetusta vedestä.

Intiassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista turisteille. 2 intialaista on kehoittanut minua "ole varovainen, tämä on Intia". Mamallapuramin hotellia valitessani google-haulla löytyi hinta-laatusuhteeltaan parhaasta hotellista 2 kommenttia, joissa sanottiin, että hotellin omistaja raiskasi 2 kuukautta sitten hotellissa turistinaisen. Nainen pyysi jälkeenpäin  turvakameroiden (niitä on melkein joka hotellissa) kuvaa todisteeksi tapauksesta, mutta omistaja ei niitä antanut. Ei tehnyt mieli mennä kyseiseen hotelliin vaan maksoin toisesta lähes kaksinkertaisen hinnan.

Keskustelu junassa, AIDS Intiassa, loppu lähenee

Junassa Delhiin juttelin Uttarakhandin osavaltiossa asuvan pankinjohtajan kanssa (State Bank of India). Hän oli lomalla Chennaissa perheensä kanssa (vaimo, tytär ja poika). Seuraavaksi he menevät viikoksi Hong Kongiin, Macaoon ja Shenzheniin. Setelirahojen uudistus oli hänen mielestään fiasco - yhtään laitonta rahaa ei sillä saatu ilmiannettua. Uutta rahaa on yhtä paljon kuin vanhaakin. Pääministeri Modin puolue menestyi hänen mukaansa hyvin osavaltiovaaleissa (myös Uttarakhandissa), koska muita varteenotettavia vaihtoehtoja ei ollut. Hän kannatti järjestettyä avioliittoa. Avioerot Intiassa ovat hyvin harvinaisia. Järjestetyssä avioliitossa suvut tutustuvat toisiinsa paremmin jo ennen avioliittoa. Lisäksi horoskoopit (planeettojen sijainnit syntymähetkellä) ovat tärkeitä sopivan puolison löytämisessä.

Kiinnostuksena työn ja perheen lisäksi hänellä on uskonnot. Aika ei vain oikein riitä sen harrastamiseen. Häntä kiinnostavat kaikki uskonnot. Kristinuskon ja raamatun hän tunsi hyvin. Syntiinlankeemuksessa paha tuli maailmaan. Ennen syntiinlankeemusta Aatami ja Eeva saivat kaiken tarvitsemansa Jumalalta. Sen jälkeen he joutuivat tekemään työtä. Ihmisten tulee seurata Jumalaa, niin he pääsevät taivaaseen, muuten he joutuvat helvettiin. Kristittyjen sielut odottavat haudassa tuomiopäivää. Intialaisten ruumiit poltetaan, joten sielu joutuu vaihtamaan ruumista. Hän sanoi eläneensä jo monissa ruumiissa ja elävän jatkossakin muissa ruumiissa. Muslimeista hän ei pitänyt. He harrastavat maahanmuutto jihadia (uskonnollista sotaa). He tulevat esim. Euroopan valtioihin siirtolaisiksi/pakolaisiksi, lisääntyvät ja johtavat lopulta maata enemmistönä. He eivät sulaudu valtaväestöön vaan pitävät oman kulttuurinsa. Hyvänä puolena muslimeissa on se, että he pitävät Jumalan mielessä (5 rukousta päivässä). Länsimaiden sivistys tosin romahtaa sinä päivänä, kun muslimit ovat länsimaissa enemmistönä. Länsimaat veisivät kulttuurin muihin aurinkokuntiin, mutta muslimit pysäyttävät kehityksen. Kolmatta maailmansotaa ei tule - ihmiset ovat oppineet historiasta. Yhdysvallat taantuu muslimien maahanmuuton takia ja Kiina menee ohi vaikutusvallassa. Maahanmuuttoa ei tulisi harrastaa - kukin maa hoitakoon omat asiansa.

Minä luulin, että AIDS on vakava ongelma Intiassa. HIV-kantajia on 2 miljoonaa Intiassa, kolmanneksi eniten maailmassa (Etelä-Afriikan tasavallassa ja Nigeriassa on enemmän). Prosentuaalisesti Intia on vasta 90. maailman HIV-tilastoissa. Pahin tilanne on Saharan etelänpuoleisessa Afriikassa. Uusia HIV-tartuntoja Intiassa tulee vuodessa 116 tuhatta. Pudotusta on alle puoleen 10 vuoden takaisesta. Suunta on siis hyvä ja kampanjointi on tehonnut. Pahin tilanne Intiassa on etelässä ja koillisessa. Lisätietoa AIDS:ista Intiassa https://en.m.wikipedia.org/wiki/HIV/AIDS_in_India .

Matkaa on jäljellä enää reilu viikko. Ensi viikon perjantaina lennän Delhistä Helsinkiin ja jatkan samana päivänä junalla Joensuuhun. Paljon ei siis ole enää Intiassa tehtävissä. Tärkein tehtävä on löytää paikka, jossa lentomatkan Boarding Pass:in voisi tulostaa paperille. Boarding Pass:in saa kuitenkin vasta 36 tuntia ennen lentoa, joten aikaa tulostuspaikan löytämiselle on. Chennaissa oli niin kuuma (ja kova liikenne), että aika kului kielten opiskelussa. Tamilin kielen verbitaivutus (mennyt, nykyinen, tuleva) oli kiva oppia. Olen sen tosin ennenkin osannut, mutta osa oli unohtunut. Lisäksi taivutuspäätteet ovat eri lähteissä erilaiset (lienee syynä murteiden lukuisuus ja kirja- ja puhekielen erot). Hindinopetusvideoita katsoin myös YouTubesta, koska puhelimessa on 5GB datakäyttöä jäljellä. Opetusvideoiden laatu vaihteli, mutta ääntämys tuli kyllä selväksi. Delhissä jatkan hindivideoiden katselua.

Terveys, sää ja muutoksia 26 vuodessa

Terveys on ollut aika hyvä ensimmäisten viikkojen ripulia lukuunottamatta. Matkaoppaan mukaan 30-70% matkailijoista saa sen ensimmäisten 2 viikon aikana. Puducherryssä minulla oli outoa aivojenjomotusta (muuten on terve, mutta aivojen tilavuuden aistii), mutta se meni ohi. Sain sen ilmeisesti aivan tavallisesta ateriasta. Kun jomotus oli jo alkanut, niin söin raakaa kurkkua ja tomaattia voileivän välissä, mikä ei ole hyvä idea. Mutta tilanne oli nopea - tilasin kasvisburgerin, mutta sain voileivän. Palatessani Chennaihin sain ekana iltana ripulin ja aivot alkoivat taas jomottaa. Oireet tulivat ilmeisesti sinetöimättömästä vesipullosta - tarjoilija avasi korkin puoliksi, joten sinetistä ei voinut olla enää varma. Ripuli lähti, mutta jomotus ei. Tätä on siis ollut ennenkin, mutta nyt sitä on ollut jo 10 päivää. Saisi jo lähteä.

Olen ollut hyvin varovainen juoman ja ruoan suhteen, mutta aina ei voi olla täysin skarppina. Olen vältellyt mm. lassia (jugurttijuomaa), hedelmämehua, pakkaamatonta jäätelöä ja milksheikkejä, koska kaikissa niissä voi olla vesijohtovettä. Matkaopas listaa kyseisten tuotteiden hintoja ravintoloissa (ja kehuu niiden makua), mutta toisaalta varoittaa nauttimasta vesijohtovettä (hampaidenpesussakin). Ristiriitaista. Jugurttia olen silloin tällöin syönyt, vaikka siinäkin voi olla vesijohtovettä. Ajattelin kokeilla vastustuskykyäni pienimuotoisesti. Ongelmia jugurtista ei liene ole tullut. Lisäksi sitä on melkein aina thaleissa/mealseissa, joten sitä on vaikea vältää (voihan jugurttikipon tosin jättää syömättä). Pohjois-Intiassa tuli melkein joka aterian yhteydessä raakaa punasipulia, jonka jätin alun jälkeen aina syömättä - raa'at kasvikset eivät ole hyvä juttu Intiassa. Nykyisin pyrin syömään ravintoloissa, joissa on oikea keittiö. Joka toisessa ravintolassa on kuitenkin ravintolan ulko-ovella kaasukeitin. Lankean tosin joskus niihinkin, kun kaipaan vaihtelua ravintoloihin.

Syy siihen, miksi täällä tuntuu kuumalta, on se, että täällä on todellakin kuuma. Tämän päivän ylin lämpötila oli 36 astetta ja alin 28. Samanlaista säätä on ollut pitempäänkin ja on jatkossakin (matkustan tosin huomenna 2:n yön junalla Delhiin). Vaatteet tuntuvat liimautuvan ihoon ja kattotuuletin on täysillä. Yöllä ei kaipaa lakanaakaan peitoksi. Eilen ja tänään oli luvassa lyhyttä ukkosta, mutta sitä ei kuulunut. Matkallani ei ole vielä satanut pisaraakaan vettä.

Intia on muuttunut maltillisesti sitten viime käyntini 26-vuotta sitten. Kaikkea en viime matkaltani muista, mutta alla on joitakin tapahtuneita muutoksia.
1) Metroja oli viime kerralla vain Kolkatassa. Nykyään Delhissä on laaja metroverkosto. Lisäksi metroja ollaan rakentamassa kaikkiin käymiini miljoonakaupunkeihin (Ahmedabad, Mumbai, Hyderabad ja Chennai). Ovat todella tervetulleita, mutta kokonaan ne eivät ratkaise liikenneongelmia.
2) Polkupyöräriksat ovat kadonneet (Delhiä lukuunottamatta). 3-pyöräiset autoriksat ovat ne korvanneet (oli niitä tosin ennenkin).
3) Moottoripyörät ja skootterit ovat vallanneet kadut. Autoja on enemmälti Delhissä ja Mumbaissa.
4) Sokeriruokopuristimet kaduilla toimivat nykyään sähkömoottorilla eikä käsikammella.
5) Etelä-Intiassa ruoka syödään nykyisin melkein aina banaaninlehdeltä (voi olla myös leikattu lautasenmuotoon lautasen päälle). Viime matkallani söin aterian vain kerran banaaninlehdeltä.
6) Hotelleissa on lähes aina oma vessa. Jaettu (käytävällä oleva) vessa oli tällä matkalla vain Mumbaissa. Viime matkallani jaettu vessa oli omaa yleisempi.
7) Hotellien hinnat ovat 5-kertaistuneet, hotellien taso on 2-kertaistunut.
8) Nähtävyyksien hinnat ovat nykyisin turisteille noin 20-kertaa kalliimmat kuin paikallisille. Viime matkalla ei ollut turistihintoja.
9) Matkakustannukset kokonaisuudessaan ovat 2,5-kertaistuneet (kiitos hotellien hinnannousun). Ruoan ja kulkuvälineiden hinnat eivät ole paljoa nousseet.
10) Lihaa on nykyisin tarjolla paljon entistä enemmän (ja suurempina annoksina) ravintoloissa. Edellisellä matkallani (kun vielä olin sekasyöjä) suurin saamani liha-annos oli peukalon kokoinen kananreisi (lukuunottamatta Mumbain hienoimman hotellin buffet-pöytää, hinta 6,6 euroa).
11) Jaoin 26 vuotta sitten intialaiset rikkaisiin (joilla on kengät), keskiluokkaan (joilla on sandaalit) ja köyhiin (paljasjalkaiset). Rikkaita on yhä vähän, mutta köyhät ovat vähentyneet. Heitäkin toki on.
12) Länsimaisia tavaroita ei viime käynnillä Intiassa ollut - ei edes Coca-Colaa. Autot oli 50-luvun Morris Minorin kopioita (tosin uutuutena oli pieni Maruti Suzuki) ja moottoripyörät olivat englantilaisen mallin mukaisia Royal Enfieldejä. Nyt on tarjolla länsimaisia tuotteita länsimaiseen hintaa. Enemmistöllä on kuitenkin varaa hankkia vain kotimaisia ja kiinalaisia tuotteita. Yhteistyöyritykset (intialainen + länsimainen yritys) tuottavat melko hyviä ja melko edullisia tuotteita. Ne toimivat välimuotona.

Holi, osavaltiovaalit ja snäksit 2.0

Maanantaina vietettiin Intiassa Holia, joka vastannee Suomen vappua. Se on riehakkain intialaisista juhlista. Tapana on viskata kadulla värillistä vettä tuttujen ja tuntemattomien niskaan. Olin peloissani, miten Holi vaikuttaa matkustamiseeni ja kadulla kävelyyn ravintolaan. Ajattelin jemmata hotellihuoneeseeni vesipulloja ja snäksejä, jotta selviäisin pahimman riehunnan ohi. Paikkakuntien välillä en Holin aikaan (itse asiassa 2 päivää) matkustanut. Pelkäsin myös, että päivät (su ja ma) olisivat vapaapäiviä ja kaikki liikkeet olisivat kiinni. Kun kyselin hotellin pitäjältä asiasta, niin hän sanoi, että Holi on pohjois-intialainen juhla, eikä sitä juuri Etelä-Intiassa juhlita. Chennaissa vain jotkut pohjois-intialaiset siirtolaiset heittelevät vettä toistensa päälle omilla asuinalueillaan. Syntyperäiset etelä-intialaiset eivät vesileikkiä harrasta.

Menin maanantaina varovaisella mielellä lounaalle, mutta mitään merkkejä vesisodasta ei kadulla ollut. Huokasin helpotuksesta. Seuraavan päivän paikallislehdessä oli kuvia Chennain Holista. Siinä sanottiin, että jotkut turistitkin ottivat juhlaan osaa, mutta vesileikkiä harrastettiin vain muutamassa kaupunginosassa. Valokuvissa ihmiset olivat märkiä ja värikkäitä. 26 vuotta sitten olin Holin aikana Nepalissa, Pokharassa. Pysyin tällöin hotellihuoneessani aamu- ja iltapäivän. Ulkoa kuului rajua meteliä. Kun lähdin illalla päivälliselle, niin kadut olivat värillisiä vesilammikoita täynnä. Varmaankin juhlijatkin olivat läpimärkiä värillisestä vedestä. Tosin he laittoivat illaksi vaihtovaatteet päälle. Minua ei silloinkaan Holi paljon innostanut. Mietin lähteekö värit pesussa pois vaatteista ja miten pidän passini ja rahani kuivina. Nuoret, lapset ja lapsenmieliset aikuiset ovat innokkaimmat Holin viettäjät.

Intiassa pidettiin noin 6 osavaltiossa paikallisvaalit. Uttar Pradeshin vaalituloksia seurattiin innokkaimpina, koska se on Intian osavaltioista väkiluvultaan suurin. Samalla jännitettiin, miten pääministerin setelirahojen uudistus vaikuttaa vaalitulokseen. Pääministerin puolue, BJP, sai Uttar Pradeshissa murskavoiton eli yli puolet valituista. Kansa siis tuki pääministeriä. Valituista jäsenistä Uttar Pradeshissa 80% omisti yli 10 miljoonaa rupiaa. Toiseksi suurin osavaltio vaaleissa oli Punjab ja kongressipuolue voitti siellä. Pienemmissä osavaltioissa myös paikalliset puolueet menestyivät. Intia ei siis ole poliittisesti yhtenäinen. Suuret puolueet voivat olla pikkutekijöitä joissain osavaltioissa, joissa paikallispuolueet vievät kannatuksen. Niin on täällä Tamil Nadussakin. Suosituimmat poliitikot ovat entisiä elokuvanäyttelijöitä, jotka ovat perustaneet omia puolueitaan. Muualla Intiassa Tamil Nadun paikallispuolueet eivät toimi. Keralan osavaltiossa kommunistit pärjäävät hyvin. Kongressipuolue on hallinnut Intiaa melkein koko itsenäisyyden ajan. Alussa kongressipuoluetta johti Nehru, sitten hänen tyttärensä Indira Gandhi, sitten Indiran poika Rajiv Gandhi, sitten Rajivin vaimo Sonja Gandhi ja nykyään Rajivin ja Sonjan poika Rahul. (Indira ja Rajiv murhattiin). BJP on nyt kuitenkin vahvasti vallassa kiitos pääministeri Modin, josta kansa tykkää.

Luulin jo kokeneeni kaiken intialaisista snäkseistä, kunnes näin 1 rupian hintaisen snäksipussin. Painoa pussilla oli 6 grammaa. Ostin samalla 2 rupialla toisen snäksipussin, joka painoi 10 grammaa. Molemmissa oli vehnä- ja maissijauhoista tehtyjä suomalaisen juustosnäksin tapaisia, mutta paljon ohuempia, pitkuloita. Muita snäksien muotoja ovat rinkulat ja pallot, joskus myös simpukat. Minulle mieluisimpia snäksejä ovat pähkinät, linssit sekä kikhernejauhoista eli besanista tehdyt snäksit niiden ravintoarvojen (ja proteiinipitoisuuden) takia. Yksi pieni pussi niitä maksaa 5 rupiaa. Joskus jopa 5 rupian pussissa on mukana muovilelu, taikatemppuvälineet, palapeli tai tarra. Pussin avaus on joskus vaikeaa. Yleensä pussin yläosa aukeaa repimällä molempia sivuja erilleen tai yläkulma aukeaa repimällä yläsaumasta alaspäin. Vain noin 5 kertaa saksia on tarvittu. Mutta sakset käyvät melkein joka päivä mielessä - niin tiukkaan jotkut snäksit on suljettu. Snäksipussi on täytetty ilmalla, joten pussi näyttää suurelta. Kun pussin avaa, niin pohjalla on vain snadisti syötävää. Joskus käy niin, että kun ilmalla täytettyä pussia yrittää avata, niin pohja repeää ja syötävät ovat lattialla.

Aamiaisen ja illallisen hinnaksi tulee 30-40 rupiaa per ateria eli aika vähän. Monet (länkkäreille suunnatut) ravintolat mainostavat 100-250 rupian aamiaisia. Snäksit pelastavat budjettini ja ne ovat sitä paitsi päivän monipuolisimmat ateriat lukuunottamatta joitakin Pohjois-Intian thaleja ja Etelä-Intian mealseja (ovat likipitäen sama asia), joissa voi olla yli 10 eri (kasvis)ruokalajia (melkein puolet riisiä kostuttavia litkuja, esim. curry tai ohut jugurtti) pienissä kipoissa. Hinnat vaihtelevat 50-150 rupiaa. Niihinkin kyllästyy, joten snäksit ovat tervetullut ruokalaji. Kun kysyy myyjältä keksejä, niin he tuovat näytille aina cashew-keksejä. Ne ovat kalleimpia ja niissä on pähkinää vain nimeksi. Tavallinen keksi on yli puolet halvempaa ja vaihtoehtoja on parikymmentä.

Kuumotuksia ja elintasokuilu

Eilinen päivä oli surkea. Ensinnäkin vasenta kyynärpäätä alkoi särkeä aika paljon. Se on varmaankin perua Aurovillen polkupyörämatkalta. Ihme vain, että kipu alkoi lähes 2 viikkoa kaatumisen jälkeen. Muut luusäryt ovat onneksi kadonneet.

Toiseksi kävin illalla ja yöllä 4 kertaa vessassa ripulin takia. Se tuli kai mineraalivesipullosta eräässä ravintolassa. Tarjoilija avasi korkkia tuodessaan pullon pöytään. Minä huomasin, että korkin muovisuoja oli puoleksi irti. Kun otin muovisuojan pois, niin korkin alapuolella oleva o-rengas valahti alas. Korkki ei siis ollut sinetöity tai sitten tarjoilija rikkoi sinetin tuodessaan pullon pöytään. 1 vrk tämän jälkeen maha oli siis sekaisin. Valitin tarjoilijalle sinetistä, mutta hän ei ymmärtänyt pointtiani. Matkailijan tulee aina itse avata sinetöity korkki, jotta hän voisi varmistua, että vesipulloa ei ole uudelleentäytetty vesijohtovedellä. Olen palauttanut 2 pulloa ravintolassa huonosti sinetöidyn korkin takia. Olisi pitänyt palauttaa nytkin. Toinen syy ripuliin voi olla kylmänä syöty kasvisthali 2 vrk ennen ripulia. Menen aina ravintolaan 5:n jälkeen ja joissain ravintoloissa on vain lounaan tähteitä tällöin jäljellä (useat ovat kokonaan kiinni). Olen syönyt kylmän kasvisthalin aikaisemminkin, joten vesipullo tuntuu todennäköisemmältä ripulin syynä. Pitäisi aina syödä lämmintä ruokaa, mutta joskus sitä ei vain ole tarjolla.

Kolmas vastoinkäyminen oli se, että hotellini Chennaissa on 200 metrin päässä siitä hotellista, jossa allekirjoitin nimeni tyhjään vihkoon. Yritin saada hotellin 3 km:n päästä, mutta se oli täynnä. Nyt siis on pelkona, että sana saapumisestani Chennaihin leviää myös vihkon omistajan korvaan. Kun illalla kuuntelin käytävän ääniä, niin tuntui kuin joku/jotkut kyttäsivät minua. En nukkunut koko yönä yhtään ripulin ja allekirjoitusvihkon takia. Suunnittelin jo aamulla lähteväni toiseen kaupunkiin (Chennai on muutenkin jo liian tuttu), mutta en löytänyt booking.com:ista sopivaa hotellia. Lisäksi ripulin kanssa ei ole kiva matkustaa. Parannuskeino on lepo. Lisäksi pyykkini tuli aamulla 10-11 välissä, joten minun olisi pitänyt ostaa uusia vaatteita, jos olisin lähtenyt 7-8 maissa. Päätin jäädä hotelliini kävi miten kävi. Hyvin kävi. Tänään käytävältä ei ole kuulunut kyttäysääniä. Ehkä intialaiset ovat vain uteliaita turisteja kohtaan.

Elintasokuilu Suomen ja Intian välillä on valtava. Saan valtionavustuksia tekemättä yhtään töitä melkein kaksinkertaisesti hyvinpalkattuun intialaiseen verrattuna. Ovatko intialaiset sitten laiskoja? He tekevät pitkää työviikkoa - lauantaikin on työpäivä. Työpaikkoja on monenlaisia. Joissain paiskitaan kovasti töitä, toisissa ei tehdä juuri mitään. Intialaisille 100 rupiaa on iso raha, 1000 rupiaa tähtitieteellinen. Päiväpalkka pyörinee 400 rupian paikkeilla - se tosin vaatii koulutusta. Suurin osa väestä ansaitsee tätäkin vähemmän. Minulla menee pelkkään ruokaan intialaisen päiväpalkka. Länsimaissa koneet tekevät työn. Teollistuminen on jo vanha juttu. Intiassa moni juttu tehdään käsin. Tämä työllistää ihmisiä, mutta tehokasta se ei ole. Intialaiset kyllä haluavat tehdä töitä ja ovat monessa asiassa eteviä (käsityötaidot). Tiede ja tekniikka ei ole kuitenkaan käytössä kaikilla aloilla. Seurauksena on, ettei Intia pysty kilpailemaan uusien tuotteiden aloilla länsimaiden kanssa. Mutta Intia muuttuu ja koulutusta arvostetaan. Kestää kuitenkin kymmeniä vuosia ennen kuin Intia saavuttaa taloudessa länsimaiden tason. Se on pitkä aika, mutta suunta on selvä ja talous kasvaa koko ajan. 2050 Intia on jo varmaan aika rikas (ja kallis) maa.

Mamallapuram 2.0, eläimet vapaiksi ja köyhyys pois

Mamallapuramin temppeleissäkäynnin hinta oli noussut 2 vuodessa (matkaoppaan tekemisen jälkeen) kaksinkertaiseksi. Vastustin nousua enkä mennyt sisään vaan katsoin temppelit aidan takaa. Aistinautinto ei ollut kovin suuri, mutta eivät ne lähempääkään olisi olleet päräyttäviä. Kallioon hakatut veistokset ja pienet luolatemppelit olivat ilmaisia. Intialaiset ovat kovia kivenhakkaajia. Monet temppelit ovat ulkoapäin veistoksia täynnä. Niitä on tehty yli 1000 vuotta sitten ja niitä tehdään vielä nykypäivänä. Temppeleistä ja veistoksista jäi päällimmäisenä mieleen märkä paita. Molempia katsellessa tuli käveltyä yli tunti ja paidasta oli vaikea löytää kuivaa kohtaa sen jälkeen. Ilma on kuuma ja kostea (varmaankin koska Bengalinlahti on vieressä). Vuoden keskilämpötila Mamallapuramissa on 28 astetta. Paita kastuu myös ravintolassa käydessä parinsadan metrin päässä ja illallakin hotellissa tuntuu hikoilevan vaikka kattotuuletin on päällä. Eipä täällä tule paljon rehkittyä. Iisisti pitää ottaa. Ihmettelen vain, miten intialaiset tekevät ruumiillista työtä tässä kuumuudessa. Työntekijöillä on monesti vain lannevaate ja hihaton paita päällä. Silti on saavutus saada jotain aikaan tässä lämmössä. Intialaiset ovat kai geneettisesti sopeutuneet ilmastoon.

Yhdessä ravintolassa intialainen tarjoilija kysyi minulta suomeksi "olenko suomalainen?" ja seuraavaksi "mitä kuuluu?" Hän oli käynyt Helsingissä. Ravintolassa oli myös nuori suomalaisnainen, joka oli varmaan häntä opettanut (ja tuonut Suomeen visiitille). Nainen sanoi, että illalla (katto)ravintolassa esiintyy suomalaisbändi. Kuulosti houkuttelevalta, mutten kuitenkaan mennyt bändiä katsomaan. Iltaisin on mukava seikkailla netissä (sähköposti, Facebook, Intian lehdet, Wikipedia jne.) ja pimeässä liikkuminen Intiassa tuntuu riskiltä (hätävarjelun liioittelua luultavasti). Turistien vaikutus Intiaan on sitä paitsi negatiivinen - he tuovat mukanaan liharavintolat. Mamallapuramin turistighetossa mainostetaan paljon kalaravintoloita (muutakin lihaa toki saa). Turistigheton ulkopuolella enemmistö ravintoloista on kasvisravintoloita. Oli vähän vikatikki tulla turistirysään, mutta täällä tuli todettua, että peri-intialainen kaupunki on parempi (ravintotottumuksiltaan).

Mikä saa minut pitämään Intiasta ja tulemaan tänne? Syy on vähän sama kuin eläinoikeusasioissa: en saa nukuttua kunnolla, jos en tee jotain kärsivien olentojen auttamiseksi. Eläimet eivät saa liikkua eläintiloilla riittävästi Suomessa ja ne tapetaan ennenaikaisesti. Intiassa kaikki ihmiset eivät saa syötyä joka päivä riittävästi ja köyhyys rajoittaa monen intialaisen elämää - ei voi tehdä sitä mistä tykkäisi. Mitä voin tehdä eläinten hyväksi Suomessa? Olla syömättä eläinkunnan tuotteita ja saarnaamalla siitä muillekin. Mitä voin tehdä köyhien hyväksi Intiassa? Ensinnäkin on hyvä tuntea asiaa tarkemmin. Toiseksi voi antaa oman työpanoksensa Intian hyväksi (toivottavasti saan työviisumin lähivuosina Intiaan). Asumalla Intiassa tutustuu intialaisiin paremmin ja voi vahvistaa heidän hyviä puolia ja saada ajattelemaan intialaisen kulttuurin varjopuolia. Hyvä kombinaatio tavoitteistani on elää Intiassa vegaanina, tehdä työtä ja kannustaa intialaisia tekemään samoin. Mitä työtä tekisin Intiassa on suuri kysymysmerkki. Tykkäisin tehdä työtä ihmisten parissa. Tietokoneohjelmointi on peri-länsimaista ja siten eettisesti arveluttavaa (tietokoneet on kehitetty liharuoan voimalla). Järjen käyttö on sallittua. Kohtuullinen toimeentulo pitäisi olla jokaisen ihmisen perusoikeus. Liika työnteko on pahasta samoin kuin työttömänä oleminen.

Kerjäläiset, kaupustelijat ja Mamallapuram

Kerjäläisiä on joka kaupungissa - ei paljoa, mutta siellä täällä. Minua kerjäläiset ärsyttävät - he voisivat keksiä muita toimeentulon lähteitä. Kävelevänä pankkiautomaattina toimiminen ei tunnu kivalle. Olisin valmis tarjoamaan yhteisen aterian halvassa ravintolassa silloin tällöin kerjäläisille, mutta kielimuuri tekee sen vaikeaksi. Kerjäläiset eivät puhu englantia. Olisi kuitenkin kiva tutustua henk koht kerjäläisten taustoihin. Jos joskus opin jonkun intialaisen kielen kunnolla, niin voisin tarinoida kerjäläistenkin kanssa. Mutta kielen oppiminen vie vuosia. Sitä ennen voisin toimia kummina (Suomesta käsin) joillekin intialaisille/nepalilaisille ja tavata heitä myös matkoillani. Olisi kiva nähdä, mihin antamani raha todellisuudessa menee. En auttaisi monia ja paljon vaan joitakin ja kohtuullisesti. Mutta lihansyöjiä en auta. Auttaminen pitäisi varmaankin aloittaa jainalaisista, vaikka he ovatkin monesti tavallisia intialaisia rikkaampia.

Toinen näkyvä ja kuuluva ihmisryhmä on kaupustelijat. Ei ole asiaa ja tavaraa, jota intialaiset eivät turistille tyrkyttäisi. Yleisin tapaus on autoriksakuski. Täytyy olla todella ylioptimistinen, että aina turistin ohittaessa autoriksan kuski kysyy, "kelpaako kyyti", "mihin olet menossa". Ja autoriksoja on paljon. Luulisi, että riksakuski uskoisi turistin osaavan itse pyytää kyytiä, mutta ei. Ilmiö on sama kuin äänimerkin käyttö kulkuvälineissä (myös autoriksoissa). Sillä osoitetaan, että ollaan elossa - olisi sille sitten todellisuudessa tarvetta tai ei. Se on myös tapa, johon on totuttu. Jos et muuta keksi, niin tööttää/tarjoa autoriksakyytiä/kutsu kauppaan tai ravintolaan. Asiakkaita ei intialaisilla yrittäjillä ole suurimman osan aikaa, joten aikaa riittää ohikulkijoiden huhuiluun. Mamallapuram on turistirysä (6 vanhaa hindutemppeliä ja kallioon hakattuja veistoksia ja luolatemppelejä) ja turistighetossa ei voi montaa askelta ottaa ilman että saa rahankäyttötarjouksia. Luulisi, että myyjät uskoisivat turistin osaavan itse tulla kauppaan, mutta ei. Tilanne johtaa molempien osapuolten turhautumiseen - kauppa ei käy ja aistit pitää sulkea.

Minulla om Mamallapuramissa aikaa 10 päivää. Se tuntuu kohtuulliselta. Yleensä paikkakunnilla viikko tuntuu liian lyhyeltä ja 2 viikkoa liian pitkältä ajalta. Mamallapuramin nähtävyydet näkisi kyllä 2 päivässä, mutta matkasta tulisi hektinen, jos parin päivän välein vaihtaisi paikkakuntaa. Mamallapuram on matkani kohteista pienin (15000 asukasta), joten liikennettä täällä ei paljon onneksi ole. Ihmisiä olisi kiva tavata ja jututtaa, mutten ota asiasta stressiä. Jos sopiva tilaisuus tulee, niin rupattelen, mutta saan aikani kulumaan myös hotellihuoneessa. Viime aikoina olen katsellut ja kuunnellut tamilin kielen oppitunteja YouTubesta. Mukavaa vaihtelua tekstin lukemiselle. Huomenna tai ylihuomenna menen katsomaan 6 hindutemppeliä. Ne ovat maksullisia - yhteishinta turistille on 250 rupiaa, intialaiselle 10 rupiaa.

Pyöräretki Aurovilleen 2.0

Sunnuntaina vuokrasin polkupyörän ja ajoin sillä Aurovilleen. Polkupyörävuokraamoja oli 4-5 vierekkäin ja kaikki pyörät olivat 1-vaihteisia. Tarkoitus oli ottaa tuliterä pyörä, mutta ne (2 kpl) olivat jo vuokratut. Muista pyöristä liikkeessä sanottiin, että ne ovat huonokuntoisia, eikä myyjä halunnut niitä minulle vuokrata. Menin toiseen liikkeeseen ja siellä oli vielä huonokuntoisempia pyöriä, mutta myyjä oli innokas vuokraamaan niitä minulle. Otin huonoista parhaimman, mutta sen toinen käsijarru oli esim. toimintakunnoton. Ohjaustanko liikkui, kun etupyörää piti jalkojen välissä ja ohjaustankoa käänsi. Myyjä kiristi ohjaustangon paikoilleen.

Lähdin matkaan kello 10. Polkeminen tuntui raskaalta. Tuntui kuin välitykset olisivat vaihde 4:n kohdalla 5-vaihteisessa pyörässä. Tasaisellakin polkeminen oli raskasta. Pyörä oli kai tarkoitettu alamäkiajoon. Aluksi poljin 3 km Puducherryn pääkatua, sitten 3 km maantietä ja sitten 6 km pikkutietä. En huomannut pikkutielle käännöstä. Mitään kylttiä Aurovilleen vievästä tiestä ei ollut. Katsoin Google Mapsista sijaintiani ja olin siis ajanut risteyksen ohi. Koko maantien ajan molemmilla puolilla oli taloja ja yksi talojen välinen katu oli tie Aurovilleen. Poljin taaksepäin, enkä taaskaan huomannut mitään kylttiä Aurovilleen. Google Maps kuitenkin ilmoitti, että olen risteyksen kohdalla, joten oikea pikkutie löytyi. Pikkutiellä vauhtini putosi alle kävelyvauhdin. Polkeminen oli niin raskasta. Tuntui, että ajaisin ylämäkeen, vaikka maasto oli tasaista. Ihmettelin jaksanko polkea edes Aurovilleen saatikka sitten takaisin Puducherryyn. Pikkutielläkin oli paljon asutusta ja kauppoja, mutta loppua kohti oli myös metsääkin.

Lopulta saavuin Aurovillen vierailukeskukseen. Se oli suuri - monta rakennusta ja intialaisia oli tosi paljon - oli heidän vapaapäivänsä. Ravintola aukesi vasta 12.15 ja jouduin sitä odottamaan. Kävin läpi kaupat ja vilkaisin näyttelyä. 10 minuutin videoshow oli juuri ohi, kun sinne menin, joten esitys jäi minulta näkemättä. Ravintolassakin oli runsaasti väkeä ja aikaa kului. Oli tosin mukava levätä pyöräilyn jälkeen. Sitten menin katsomaan Matrimandiria kilometrin päähän. Se on iso kultainen golfpallon muotoinen mietiskelykeskus ja sitä sain nähdä vain pitkän välimatkan päästä.

Palasin samaa tietä takaisin Puducherryyn, koska kartta Aurovillestä oli epäselvä, tienviitat ohjasivat vain muutamaan paikkaan enkä halunnut kaivaa kännykkääni esiin joka risteyksessä. Polkeminen oli edelleen raskasta, mutta välillä pyörä myös rullasi mukavasti kuin alamäkeen. Ehkä tulomatka oli pientä nousua ja paluumatka pientä laskua - maastosta sitä ei huomannut. Kun olin lähellä maantietä, niin yhtäkkiä tuntui siltä kuin oikea käteni kulkisi aaltopellin vierestä. Oikealla oli ohittamassa lava-auto, jossa oli lavan päällä metalliputkista tehty sivu- ja kattorakennelma, jotta tavarat pysyisivät lavalla putoamatta. Seuraavassa hetkessä makasin maassa ja pyörä oli kaatunut.

Lava-auto jatkoi vain matkaansa ja minä tarkastelin omaa ja pyörän kuntoa. Oma kuntoni oli aika hyvä. Päässä ei ollut kypärää (kuten ei moottoripyöräilijöilläkään), mutta en saanut isompaa kolahdusta päähän. Vaatteet tuntuivat olevan yllättäen ehjiä. Tie oli kapea asfalttitie ja tuntui kuin minulle olisi tullut asfaltti-ihottumaa eli veristä ihoa, muttei sitä näkynyt päällepäin. Vasemman käden sormissa oli 2 haavaa - toinen isompi, toinen pienempi. Nostin pyörän pystyyn ja ilokseni se oli ajokuntoinen. Minulla oli kaulapussissa kännykkä ja olkalaukussa tablettitietokone ja pelkäsin, että niiden näytöt voisivat olla rikkinäisiä. En kuitenkaan tarkastellut niitä vaan poljin eteenpäin.

Loppumatka sujui yllättävän hyvin. Matka oli pitkähkö 1-vaihteisella pyörällä, mutta saavuin suht koht hyväkuntoisena polkupyöränvuokrausliikkeeseen. Palautin pyörän, mutten kertonut mitään kolarista. Yritin pitää vasenta kättäni piilossa, ettei myyjä näkisi haavojani. Myyjä olisi voinut keksiä vaatia rahaa kolaroidusta pyörästä. Pyörä oli kyllä ajokuntoinen, mutta esim. etupyörä heitti hieman. Tuliko heitto kolarissa, sitä en tiedä. Saattoi se olla aikaisemminkin.

Kun tulin hotelliin, harmittelin, etten vaatinut vuokrauskirjaan merkintää palautetusta pyörästä. Nyt vuokraaja olisi voinut viedä pyörän muualla ja vaatia minulta korvausta "palauttamattomasta" pyörästä. Intia on huijausten ihmemaa ja kenelle tahansa voi missä tahansa sattua mitä tahansa. Intialaisten kekseliäisyys turistien rahojen saamiseksi on hi-tekkiä. Toinen pulma sunnuntai-iltana oli, ettei pyykki ollut tullut ilta 6:een mennessä kuten sen olisi pitänyt. Hotellinomistaja soitti pesulaan ja sanoi, että pyykki tulee tunnin päästä. Ei tullut ja lähetin tekstiviestin hotellinomistajalle. Hän sanoi itse hakevansa pyykin pesulasta ja tuovan sen tunnin päästä. Pyykki tuli ja olin onnellinen. Onnellisuuttani lisäsi se, ettei polkupyöränvuokraaja tullut poliisien kanssa "palauttamattoman" pyörän hintaa pyytämään. Seuraavana aamuna uloskirjauduin hotellista kello 8 aamulla ja matkustin bussilla Mamallapuramiin pari huolta kevyempänä.

Pyöräturman seuraksia oli alussa vasemmassa nivusessa olevan jänteen (yhdistää luun ja lihaksen) kipu. Aamulla oikeaa lonkkaani särki ja päivällä myös oikeaa kyynerpäätä särki. Toivottavasti oireet katoavat ja mitään ei ole pahemmin vialla. Ainakin kävely aamulla Puducherryssä linja-autoasemalle (2 km) ja keskipäivällä Mamallapuramin maantiepysäkiltä hotellille (1 km) sujuivat hyvin. Olisin tosi tyytyväinen, jos oireet katoavaisivat parissa päivässä. Lisäksi olen iloinen siitä, että silmälasit pysyivät kolarissa päässä, eivätkä menneet rikki. Ja jopa kännykkä ja tablettitietokone toimivat eikä asfaltti-ihottumaa tullut. Olen iloinen, että olen elossa (lava-auton perässä ei onneksi tullut toista autoa, joka olisi ajanut päältäni) enkä ole Puducherryn  sairaalassa ja polkupyörä säilyi ehjänä, eikä sitä tarvinnut korvata. Onni onnettomuudessa.

Mitä tästä opin: pidä olkalaukkua vasemmalla (=tien vierustan) puolella ajaessasi polkupyörällä. Tiet ovat kapeita ja ohitukset tapahtuvat läheltä. Olkalaukku kuluttaa turhaan 10 lisäsenttimetriä leveyssuunnassa. Jos liikenne on vaarallista kävellessäkin Intiassa, niin vielä vaarallisempaa se on polkupyöräillessä. Vauhti on kovempi ja tilanteet ovat nopeampia. En ihmettele enää yhtään, ettei Intiassa ole kuin kourallinen polkupyöräilijöitä. He eivät pärjää Intian liikenteessä. Liikenne on tarkoitettu nopeille moottoripyörille ja autoille. Liikenne ja seksi ovat vaarallisimmat asiat matkailijoille ja nyt minulla on omakohtaisia kokemuksia liikenteen vaarallisuudesta.

Rahainventaario ja pyöräretki Aurovilleen

Laskeskelin eilen rahatilannettani. Intian rupioita olen nostanut tähän mennessä vajaat 170000. Vielä pitäisi nostaa alle 10000 rupiaa. Rahaa on kulunut hieman alle 100 markkaa eli 17 euroa eli 1250 rupiaa per päivä, joka oli matkaa suunnitellessani tavoitteenakin. Hotellit vievät potista yli puolet, 500-900 rupiaa per yö. Ruoka on toiseksi suurin menoerä, 250-450 rupiaa per päivä. Juna- ja bussiliput ovat vieneet noin 10000 rupiaa (33 tunnin junamatka Chennaista Delhiin on jo ostettu). Vaatepyykki kustantaa noin 150 rupiaa per viikko. Teleyhteydet (tablettitietokone ja älykännykkä) maksavat noin 600 rupiaa per kuukausi. Autoriksoihin ja taksiin on mennyt yhteensä 500 rupiaa. Nähtävyyksissä en ole käynyt. Lisäksi kustannuksiin pitäisi laskea lentoliput (500 euroa), rokotukset (kenties 500 euroa, otin kaikki mahdolliset) sekä viisumi (noin 50 euroa).

500 eurolla matkustaa Intiassa melko mukavasti kuukauden. Hotellit saisi puoleen hintaan, jos asuisi intialaisille suunnatuissa hotelleissa, mutta niissä voi olla vaikeaa saada palvelua englannin kielellä. Lisäksi voi olla, että kaikki hotellit eivät saa ottaa ulkomaalaisia vieraakseen (näin tuntui olleen etenkin Gujaratin osavaltiossa). Ruokaan saisi tärvättyä rahaa enemmänkin, jos käyttäisi vain länsimaalaisille suunnattuja ravintoloita. Itse tykkään käydä kansankuppiloissa. Niissä saa kalliin ravintolan riisin hinnalla all-you-can-eat (syö niin paljon kuin jaksat) aterian. Ravintoloita on siis hyvin erihintaisia niin kuin hotellejakin. Kattoa hinnoille ei tunnu olevan ja halvimmat ovat todella halpoja. Lehdessä luki, että huonosti palkatuille intialaisille pitäisi järjestää lounas 10 rupian hinnalla. Se ei ole helppoa Intiassakaan. Halvimmat kunnon ateriat minulla ovat maksaneet 60-70 rupiaa eli alle euron. Junamatkat ovat olleet luksusta. Toisessa luokassa matkustaminen olisi pudottanut junamenot kolmannekseen. Kokonaisuutta tarkastellessa junaliput eivät ole suuri menoerä, joten pieni luksus on sallittua. Lisäksi yöjunassa säästää hotelliyön hinnan (Chennai-Delhi -junassa 2 hotelliyön hinnan). Kalliimmassa luokassa osataan myös englantia paremmin kuin halvemmassa luokassa. Teleyhteyksissä säästäisi, jos itse ostaisi datapaketit appseilla. Airtelin kaupoissa ei ole hinnastoja näkyvillä ja ostaminen on sähläystä. Appseissakaan ei ole kunnon hinnastoja. Taksojen jäljessä on välillä * tai **, mutta missään ei ole selitetty, mitä merkinnät tarkoittavat.

Huomenna saatan vuokrata ensimmäistä kertaa Intiassa polkupyörän. Hinta on 75 rupiaa per päivä eli 1 euro. Suuntana olisi Auroville (kansainväinen idealistinen yhteisö) 12 km:n päässä Puducherryn keskustasta. Parasta olisi nähdä maaseutua ja kyliä hitaammalla vauhdilla kuin bussista tai junasta. Intialainen liikenne ja teiden kunto kyllä hirvittää sekä kaupungissa että maaseudulla. Itse yhteisö ei kiinnosta kovin paljon. He tarjoavat kyllä 6-12 kuukauden vapaaehtoistöitä, mutta se maksaa 20000-40000  rupiaa per kuukausi (asunto, ruoka, liikenne, muut ja lahjoitus). Aurovillessä asuu 2400 ihmistä 50 maasta. Mukana on 1 suomalainen. Lisätietoa Aurovillestä: https://en.m.wikipedia.org/wiki/Auroville ja http://www.auroville.org .

Puducherryn hotelli, hotellinomistaja ja Intian kielet 2.0

Puducherryn hotellissa on kunnollinen oleskelutila vieraille. Olen usein hengaillut siellä, mutta se on melkein aina tyhjä. Joskus joku näppäilee kännykkää ja joskus matkakumppanit juttelevat keskenään. Matkailijoita en siis ole vielä jututtanut, mutta hotellinomistajan kanssa juttelin pari tuntia. Selailen joka päivä oleskelutilassa lehtiä ja toivon, että juttuseuraa ilmestyisi. Hiljaista on ollut. Hotelli ei ole suuri - kenties 10 huonetta. Hotellinomistaja haluaisi avata oleskelutilassa ravintolan. Seinän toiselle puolelle on jo rakennettu keittiö. Ravintolanpito ei tunnu kovin hyvältä ajatukselta. Ravintoloita on paljon ja asiakkaita vähän. Lähimmässä ravintolassa (50 metriä) olen käynyt kahdesti ja molemmilla kerroilla olin ainoa asiakas.

Hotellinomistaja on syntynyt 50 kilometrin päässä Puducherrystä, opiskellut Chennaissa ja pitänyt hotellia 7 vuotta. Hänen 16 vuotias poikansa pelaa tennistä ja on Puducherryn toiseksi paras (omassa ikäluokassaan varmaankin). Tennisvalmentajat Puducherryssä eivät ole kovin hyviä. Jos tennisopetusta hankkii kauempaa, niin se maksaa enemmän ja siihen ei ole varaa. Poika pelaa tennistä joka päivä 2 tuntia. Pojalla on syntymästä saakka ollut huulihalkio (tai joku muu epämuodostuma suun ja nenän välissä). Sitä on pitänyt leikata useamman kerran. Hotellinpitäjä ja vaimo ovat kasvissyöjiä, mutta poika syö myös kalaa (urheilun vuoksi). Hotellinpitäjä on käynyt Delhissä muttei Mumbaissa. Hän haluaisi matkustaa (ulkomaillakin), mutta siihen ei ole ollut mahdollisuutta (rahaa?). Jallikattusta (Tamil Nadun härkäjuoksusta) hän sanoi, että se on yli 1000 vuotta vanha traditio, eikä ole hyvä, että ulkomaalaiset (PETA) tulevat sanomaan, miten Intiassa tulisi toimia. Hän myös sanoi, että salaisuuksia pitää elämässä olla. Internetissä kerrotaan kaikki ja se ei ole hyvä asia. Hän omistaa peruskännykän - ei älykännykkää. Tietokonetta hän käyttää vain hotellivarausten vastaanottamiseen.

Kieliopinnot ovat vieneet eniten aikaani ja tulokset ovat olleet laihat. Vieraan kielen oppiminen vie vähintään vuoden täysipäiväistä opiskelua. Yksi kuukausi riittää vain alkeisiin. Telugun tavuaakkosten oppiminen vei noin viikon ja käytännössä taitoa en tarvinnut Hyderabadissa juuri lainkaan. Ei siitä tosin haittaakaan ollut ja voin tarvita sitä tulevina vuosina. Telugun aakkoset muistuttavat paljon kannadan aakkosia. Kannadaa puhutaan Intian suurimmassa IT-keskuksessa Bengalurussa ja sinnekin tieni varmaankin vie tulevina vuosina.

Löysin netistä hyvän tamilin kielen sivuston. Suurin vika siinä on, että virkkeet ja sanat ovat tamilin aakkosilla ja englanniksi käännettyinä, muttei translitteroituina länsimaisille aakkosille (eli miten sanat länsimaisesti lausuttaisiin ja kirjoitettaisiin). Minun täytyy tehdä translitterointi itse ja välillä voi sattua virheitä. Toinen ikävä piirre on, että tamilin sanat ovat pitkiä ja niihin liitetään loppuun taivutusmuotoja. Tähän liittämiseen liittyy sääntöjä, poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia (niin kuin kaikkiin kieliin). Hetkessä taivutuksia ei opi. Kolmas ikävä piirre on, että sivusto on elektroninen eikä kirjamuodossa. Jo tunti tablettitietokoneen ääressä rasittaa. Kirjaa voisi lukea paljon helpommin. Neljäs ikävä piirre on, että tamilissa on toinen tapa puhua ja toinen kirjoittaa. Täytyy siis opetella melkein 2 kieltä oppiakseen käyttämään tamilia kunnolla. Tamili on yli 2000 vuotta vanha kieli ja murteita on paljon.

Allekirjoitus ja pyykki

Sunnuntaina ja maanantaina koin kauhunhetkiä. Matka oli sujunut hyvin ja olo oli hyvä. Sitten sunnuntai aamupäivällä joku soitti hotellihuoneeni summeria. Ovella oli kai hotellin siivooja, koska hän kysyi "siivotaanko huone?". Minä sanoin "ei, koska huomenna kirjaudun ulos". Sitten hän kaivoi esiin pienen lehtiön (Maon pienen punaisen kirjan kokoisen) ja pyysi allekirjoitusta. Ihmettelin asiaa ja päättelin, että ehkä hän haluaa kuittauksen, että huoneen siivous on OK. Missään muussa hotellissa kuittausta ei ole kuitenkaan pyydetty, joten katselin tarkemmin pientä vihkoa. Ensimmäinen sivu oli tyhjä. Toisella sivulla oli minun ja viereisen huoneen numerot ("room 305" ja "room 306"). Muita merkintöjä vihossa ei ollut. Ihmettelin, ettei vihossa ollut muita allekirjoituksia. Kirjoitin kuitenkin allekirjoitukseni huoneeni numeron jälkeen ja siivooja katosi. Ihmettelin tilannetta ja kävin lounaalla. Tunnin päästä aloin kuitenkin huolestua. Siivooja voi kirjoittaa vihkoon mitä vain (esim. luovutan 100.000 rupiaa siivoojalle) ja allekirjoitukseni on jo valmiina. En uskaltanut poistua huoneestani loppupäivänä ja päivällinen (ja malarialääke) jäivät syömättä. Pullotettua vettä minulla oli vain muutama desi ja sillä piti pärjätä maanantai aamuun asti. Kuuntelin tarkkaan hotellin käytävän ääniä. Oli paljon puhetta ryhmässä ja välillä musiikki soi kovaa. (Huoneeni käytävänpuoleisessa seinässä katon rajassa on 1m * 30 cm kokoinen aukko, joka on peitetty vinottaisilla laseilla, joten kaikki kuuluu selvästi). Etenkin 17 aikaan (kun tavallisesti lähden päivälliselle - intialaiset syövät kello 20) oli käytävällä levotonta. Pelkäsin, että joku koputtaa ovelleni ja vaatii rahaa vihon ja allekirjoituksen avulla ja muita henkilöitä olisi varmistamassa maksuni. Ilokseni kukaan ei tullut ja illalla ääniä kuului vain alemmista kerroksista. Menin nukkumaan ja siirsin maanantain check-outtia kello 8:sta kello 7:ään. Heräsin ennen kuutta ja puoli tuntia oli rauhallista käytävällä. Sitten sama porukka alkoi pitää ääntä kuin edellisenä päivänäkin. Pelkäsin, että suunnitelmani meni lyttyyn, mutta vähän ennen 7 poistuin huoneestani ja käytävällä ei ollut onnekseni ketään. Kirjauduin ulos ja ostin vastaanotosta litran mineraalivettä - se tuli tarpeeseen. Otin toisen näkemäni autoriksan ja olin matkalla bussiasemalle (matkaa 9 km). Olin enemmän kuin iloinen autoriksassa. Liki vuorokauden pituinen painajaiseni oli ohi. Matkustaminen Intiassa oli taas kivaa.

Pelkoni rahojen menetyksestä ei ollut täysin turhaa. Matkaoppaassa sanotaan, että yksinäisiä turistimiehiä on mukiloitu syrjäisillä alueilla jopa päiväsaikaan. Samoin siinä sanotaan, että yksinäiset turistit nähdään helppoina ryöstön kohteina. Poliisitkin ovat korruptoituneita ja voivat olla mukana rahan kiristämisessä turisteilta. Minulla on siitä omakohtaisia kokemuksia Turkista. Tällä kertaa selvisin pälkähästä, mutta jatkossa olen allekirjoitusteni kanssa varovaisempi. Pari kuukautta sitten Intiassa oli uutinen, että ameriikkalaisnainen oli raiskattu 5 tähden hotellissa. Missään turisti ei siis ole turvassa. Mutta liikaa ei kannata pelätäkään. Myös Suomessa tapahtuu ikäviä asioita sekä turisteille että paikallisille.

Pyykkipäivä on aina stressaava. Koskaan ei voi tietää, tuleeko kaikki pyykki takaisin ja ajoissa. Kerran yhdet alushousut puuttuivat palautuksesta. Mainitsin heti asiasta ja alushousut sain takaisin pian. Toisella kerralla palautuksessa oli mukana ylimääräinen pariton sukka. Tänään pyykki ei tullut takaisin ajoissa. Asiasta soitettiin ja pyykki tuli tunnin ja vartin päästä. Tavallisesti likapyykki annetaan aamulla ja puhdas pyykki vastaanotetaan illalla. Puducherryssä vastaanotto tapahtuu vasta seuraavana iltana ja hinta on 25 rupiaa per vaate eli korkein Intiassa (20 rupiaa on normaalitaksa). Pyykki on kuitenkin aina tullut takaisin ja hinta ei ole paha. Annan pyykin aina muovipussissa, mutta yli joka toinen kerta pyykki tulee takaisin sanomalehteen käärittynä narulla kiedottuna. Eli muovipusseja katoaa matkalla. Muovipussit ovat virallisesti pannassa Intiassa ja niiden sijaan käytetään paperi- tai kangaspusseja. Pyykkipusseja on siten hankala löytää. Viimeksi sain niitä hienosta ostoskeskuksesta Chennaista useammasta kaupasta niitä udeltuani.

Marina Beach, snäksit ja setelirahojen uudistus 7.0

Tänään kävin Chennain hiekkarannalla - Marina Beachilla. Se on levein hiekkaranta, jonka olen nähnyt - varmaankin 300 metriä leveä ja pituutta 3 kilometriä. Tuntui, että kaikki Chennain ihmiset (8,7 miljoonaa) mahtuisivat sinne kerralla (tiivistä kyllä tulisi). Matkaoppaassa kehotettiin menemään rannalle aamulla tai illalla, jolloin ei ole niin kuuma ja ihmisiä on paikalla enemmän. Menin kuitenkin keskipäivällä ja keskustan puoleisella rannanosalla oli runsaasti ihmisiä. Osa istui hiekalla eväitä syöden ja osa oli vedessä nilkkaa tai polvea myöten täydessä vaatetuksessa. Muutama rohkea oli uskaltautunut syvemmälle. Uiminen on vaarallista virtausten takia. Kenelläkään ei ollut uimapukua - ei vedessä eikä hiekalla. Myyntikojurivistöt johtivat autoteiltä veden ääreen. Kaikkea oli kaupan rannekelloista vaatteisiin asti. Veden äärellä oli myös useampi hevonen ratsastajineen. Kävely hiekassa oli vain raskasta. Välillä hiekka upotti liikaakin.

Olen suorittanut laudatur-tutkinnon intialaisista snäkseistä. Syön niitä 4-5 pussia päivässä ja keksipaketin päälle. Eri puolilla Intiaa on hieman vaihtelua snäkseissä. Tarjontaa on jo yhdellä paikkakunnalla kymmeniä erilaisia. Halvin näkemäni snäksi maksoi 2 rupiaa, mutten ostanut sitä. Yleensä snäksit maksavat 5-10 rupiaa, joskus 20. Cashew-pähkinää sisältävät ovat kalleimpia. 100 grammaa cashewtä maksaa 100 rupiaa. Ostan snäksit melkein aina hole-in-the-wall kaupasta. Tänään löysin oikean ruokakaupan (niitä on ollut Intiassa yhden käden sormin laskettava määrä) ja ostin snäksit sieltä. Illalliseksi ja aamiaiseksi on siis tarjolla: perunalastuja (30 gr, 10 rupiaa, 554 kcal), maissipalloja (90 gr, 25 rupiaa, 278 kcal), kikhernejauhopalloja (40 gr, 10 rupiaa, 542 kcal), pähkinöitä riisin ja kikhernepallojen kanssa (37 gr, 10 rupiaa, 579 kcal) sekä digestive-keksejä (100 gr, 20 rupiaa, 499 kcal). Snäkseissä on siis runsaasti kaloreita, joten energianpuutetta minulla ei ole. Pienimmässä syömässäni perunalastupaketissa oli 10 lastua. Hinta oli 5 rupiaa ja paketissa luki 25% extraa. Olikohan entisessä paketissa 8 lastua? Kovin kylläiseksi siitä ei tullut.

Minulla on nyt rupioita noin kuukauden menoja vatren. Ilokseni suurin osa on 500 rupian seteleitä. Mumbaista, Hyderabadista ja Chennaista sai rahaa ATM:istä aika helposti. Jonoja ei ollut juurikaan ja lähes joka toisessa ATM:ssä oli rahaa. Ilokseni kerta-/päivänostomäärä on nykyään 10000 rupiaa. Pahimmillaan se oli 2000 ja 2500 rupiaa. Nyt ei siis tarvitse käydä pankkiautomaatilla kuin muutaman kerran. ATM rumba on siis likipitäen ohi. ATM:t toimivat ikävästi Intiassa. ATM:ssä on 100, 500 ja 2000 rupian seteleitä. Jos laitan nostomääräksi 3900 rupiaa (jotta saisin muitakin kuin 2000 rupian seteleitä), niin ATM voi vastata "toimenpidettä ei voitu suorittaa loppuun". Tämä voi merkitä, ettei ATM:ssä ole ollenkaan rahaa tai että esim. 100 rupian setelit ovat loppu. Täytyy siis yrittää seuraavalla kerralla nostaa esim. 3500 rupiaa ja toivoa, että 500 rupian seteleitä löytyy. On turhauttavaa, kun ATM ei kerro heti alussa, onko siellä ylipäätänsä ollenkaan rahaa tai onko joku setelilaatu loppu. Täytyy vain kokeilla ja toivoa parasta. Aikaisemmin jono ATM:n edessä ilmoitti, että siellä on rahaa (=2000 rupian seteleitä). Nykyisin ATM:istä saa melko helposti rahaa jonottamattakin, mutta tyhjiäkin ATM:iä on runsaasti.

Kuvahaku: Charminar Hyderabad, Marina Beach Chennai

2 keskustelua junassa, Chennain hotelli ja Puducherryn hotellin varaus

Junassa juttelin taas 2 henkilön kanssa matkalla Hyderabadista Chennaihin. Ensimmäinen oli Indu, alle 30-vuotias nainen. Hän on kotoisin Hyderabadista, mutta on juuri aloittanut tietokoneohjelmointihommat Chennaissa (koulutusjakso on meneillään). Hän on naimaton, mutta pitää perhettä työtä tärkeämpänä. Hän opettelee tekemään (vakuutusalan) appseja kännyköihin Java-ohjelmointikielellä. Työpäivä on 9 tuntinen ja työ tehdään pöytätietokoneilla. Firmalla on 20 toimipistettä Chennaissa, 500 työntekijää kussakin. Firma on perustettu Chennaissa, mutta on laajentunut New Jerseyhin. Hän kertoi minulle firman nimen, mutta se oli minulle tuntematon. Muiden tietojen perusteella firma voisi olla Zylog Systems, mutta sillä on Wikipedian mukaan vain 4500 työntekijää. Ehkä firma on paisunut viime aikoina tai sitten Indu liioitteli työntekijämäärää. Tulevaisuuden tietotekniikka on robotiikkaa - siivousrobootti on jo keksitty. Pääministeriksi hän ei halua. Harrastuksina ovat lukeminen (junassa hän luki Agatha Christienin kirjaa englanniksi) ja kielet (esim. japani ja malesia). Musiikkimaku on klassinen intialainen musiikki. Ulkomailla hän haluaisi käydä tai tehdä työtä, mutta hän palaisi kuitenkin Intiaan. Perheissä syödään liharuokaa sunnuntaisin, mutta arkipäivinä kasvisruokaa. Paras avioliitto on yhdistetty rakkaus- ja järjestetty avioliitto. Chennai on hyvin erilainen kuin Hyderabad (kieli, ruoka, ilmasto). Telugu on Indun äidinkieli, mutta hän osaa myös tamilia ja englantia.

Toinen oli Hyderabadissa koko ikänsä asunut rakennusliikkeessä työtä tekevä ei-insinööri (en kysynyt toimenkuvaa tarkemmin). Firmassa on 25 työntekijää ja se rakentaa asuintaloja (ilmeisesti pieniä sellaisia). Laatu rakennuksissa on kuulemma hyvä, sillä muuten asunnot eivät mene kaupaksi. Hän oli menossa Chennaihin työmatkalle. Hän piti Hyderabadin IT-buumia hyvänä asiana. Hänellä oli voimakas aksentti englannin kielessä ja jouduin kysymään joka virkkeen uudestaan. Hän kysyi usein Indulta, mitä minä kysyin. Kommunikointi ei ollut sujuvaa.

Chennain hotelli on halvin tähän astisista (500 rupiaa) ja hyvä. Suurin epämukavuus on kenkien käyttö vessassa (niitä saa pukea ja riisua useamman kerran päivässä), koska vessa on taas intialaistyyppinen. Vessan jalanpohjanmuotoisille korokkeille ei tee mieli astua sukilla tai paljain jaloin (ne ovat kosteita ja/tai likaisia). Toinen miinus on, ettei rinkalle löydy sopivaa kiinnityspaikkaa. Pidän rinkkaa (ja olkalaukkua) lukittuna hotellihuoneessa. Se on hätävarjelun liioittelua, mutta ei siitä ole haittaakaan. Chennaissa rinkkani on lukittuna nurkkaan sängyn ja pienen pöydän väliin ja rinkasta on hankala ottaa tavaroita. En ole masokisti vaan irroitan metalliketjun pöydästä ja siirrän pöytää kauemmas. Tavarat ovat rinkassa muovipusseissa ja muovipussit repeilevät, kun otan niitä rinkan alasäiliöstä ahtaassa tilassa.

Varasin jo seuraavasta etapista, Puducherrystä, hotellin 2 viikoksi ensi maanantaista lähtien. Se taas on matkani kallein (900 rupiaa = 12 euroa), mutta myös luultavasti hyvä. Puducherry oli ranskalaisten hallussa vuoteen 1954 asti. Ihmettelen vain, mitä teen ranskalaisessa kaupungissa Intiaan tutustuessani, mutta käyhän se vaihtelusta. Ja Puducherry on varmaankin yhtä ranskalainen kuin Hong Kong on englantilainen. Intialaiset siellä asuvat ja harva osaa ranskan kieltä. Kaupungista oli vain hankala löytää halpaa majapaikkaa. Matkaoppaassa oli 2 Sri Aurobindon ashramiin (hengellinen yhteisö/luostari) liittyvää halpaa majapaikkaa. Toiseen soitin, mutta se oli täynnä ja toinen ei ota vastaan varauksia. Booking.com sivulla hotellien hinnat alkoivat 1000 rupiata ylöspäin. Puducherryssä ei ole paljon nähtävää (ranskalainen arkkitehtuuri, merenrantabulevardi ja Aurovillen kansainvälinen yhteisö/kylä 12 km:n päässä), joten aika kulunee tamilin kieltä opiskellessa (olisihan sitä voinut löytää halvemmankin hotellin siihen tarkoitukseen). Intialaisiin tutustuminen on osoittautunut hankalaksi matkani aikana. Ehkä tapaan joitakin länsimaalaisia. Aika näyttää miten käy.

Airtel 4.0, Hyderabad ja Jallikattu

Puhelinongelma kesti 2 vuorokautta. Tässä sen vaiheet. Maanantaina kävin Airtelin kaupassa ja he latasivat uuden 28 päivän datapaketin puhelimeeni. Samalla myyjä muutti kännykän asetuksista 2g-yhteyden 4g-yhteydeksi. Olen pitänyt puhelinta 2g-yhteydellä, koska silloin puhelut toimivat. Jostain syystä en ole voinut soittaa puheluja, kun 4g-yhteys on ollut päällä. Olin peloissani, että puhelut eivät taaskaan toimi ja joudun asettamaan 2g-yhteyden 4g-yhteyden tilalle. Iltapäivällä soitin Chennaihin (hotellivaraus), mutta puhelu katkesi 2 sekunnin kuluttua. Homma vaikutti samalta kuin SIM-kortin oston jälkeen. Nyt ei vaan tullut virheilmoitusta "out of service area". Yritin uudelleen ja sama tulos. Asetin 2g:n päälle, soitin ja tulos oli sama. Seuraavaksi otin akun pois 10 minuutiksi ja soitin sitten. Sama tulos. Olin pettynyt. Olin varma, että puhelujen toimimattomuus johtuu 4g-yhteyden päällä olosta, mutta 2g:lläkään puhelin ei toiminut. Lisäksi Internet ei toiminut - 4g:llä se toimi. Otin akun pois 20 minuutiksi, mutta Internet ei toiminut siltikään.

Tiistaina menin Airtelin kauppaan ja he kokeilivat SIM-korttiani läppärissä ja Internet toimi. He sanoivat, että vika on itse puhelimessa ja käskivät mennä Samsungin huoltoon. Pidin akkua tunnin irti, muttei Internet toiminut vieläkään. Kokeilin booking.com appsia (hotellivaraus) ja se toimi. Samoin toimivat tripadvisor apps ja Google Maps. Muut Internettiä käyttävät appsit eivät toimineet - ihmeellistä.

Keskiviikkona menin Samsungin huoltoon ja he sanoivat, että he eivät huolla ulkomailta ostettuja puhelimia. Huoltomies kuitenkin laittoi puhelimeeni toisen SIM-kortin ja Internet toimi. Hän sanoi, että vika on SIM-kortissa. Menin taas Airtel kauppaan ja he asettivat yhteyden taas 4g:ksi. Minä sanoin, että puhelut kestävät vain 2 sekunttia. Myyjä teki koesoiton ja lopetti sen 7 sekunnin kuluttua. Olin ihmeissäni: toimiiko puhelut ensi kertaa 4g-yhteyden kanssa Intiassa? Menin hotelliini ja soitin taas Chennaihin. Puhelu katkesi 2 sekunnin kuluttua. Että minua harmitti. Otin puhelinnumerosta maakoodin pois ja soitin uudelleen. Nyt puhelimesta kuului puheena, että numeroa ei ole olemassakaan. Tarkistin lokista syöttämäni puhelinnumerot. Ne kaikki olivat vääriä. Maakoodin kanssa numero oli väärä ja myös ilman maakoodia oleva numero oli väärä. Olenpa ollut sokea. Intialaiset puhelinnumerot ovat pitkiä, joten näppäilyvirheitä voi tulla. Näppäilin puhelinnumeron ilman maakoodia ja puhelu toimi. 2 päivää sain tuhlattua mokomaan ongelmaan. Mutta parannusta on se, että nyt puhelut toimivat 4g-yhteyden kanssa. Ja terveiset puhelinten ohjelmoijille: ohjelmoikaa puhelin antamaan virheilmoitus, jos puhelu ei toimi. Se helpottaa elämää. Ja antakaa mielummin selvä ja pitkä virheilmoitus. "Out of service area" ei ole kovin hyvä.

Hyderabad on iso kaupunki (6,8 miljoonaa asukasta). Täällä on vanhakaupunki ja uusikaupunki. Lisäksi lähiöitä rakennetaan koko ajan. Tämä on yksi Intian tietokonebisneksen keskuspaikkoja. Hyderabadissa on oikeita nähtävyyksiä. Vanhassakaupungissa on Charminar (4 holvikaarta 4:ään ilmansuuntaan ja minareetti jokaisessa kulmassa) ja palatsi. 10 kilometrin päässä on Golcondan linnoitus (raunioina) ja 21 hautamuistomerkkiä. Charminarin näin ulkoapäin, mutta sisälle en mennyt. Palatsista näin vilauksen oviaukosta, mutta se ei ollut auki muslimien pyhäpäivänä, perjantaina. En olisi käynyt sisällä, vaikka se olisi ollut auki. Minua kiinnostavat ihmiset, eivät rakennukset. Golcondaan tai hautamuistomerkeille en lähtenyt. Kuumuus ja liikenne eivät innosta olemaan ulkona kovin montaa tuntia päivässä. Hotellihuoneeni on iso. Kahta ikkunaa ei voi lukita, mutta ulkoa ei pääse sisälle, koska huoneeni on 3. kerroksessa. Vessa on intialaistyyppinen (reikä lattiassa + vesikuppi) ensi kertaa matkallani. Toimii ihan hyvin. Suihkun hanoista tippuu koko ajan pisaroita. Päivässä 30 litran saavi pitää tyhjentää useamman kerran. Saisivat korjata hanat. Huoneisiin ei saisi tuoda omia eväitä. Olen rikkonut sääntöä. Tykkään syödä aamiaiseksi ja iltapalaksi snäksejä ja keksejä. Ne ovat halpoja. Yksi paketti maksaa 5 tai 10 rupiaa. Missään muussa hotellissa en ole nähnyt ruokailukieltoa huoneissa. Jamnagarissa tosin muurahaisia tuli huoneeseeni yön yli auki olleita snäksejä ja keksejä syömään, vaikka huoneeni oli 4. kerroksessa.

Sunnuntaina otan yöjunan Chennaihin (Tamil Nadun osavaltion pääkaupunki). Osavaltio ja kaupunki ovat olleet uutisissa, koska siellä on ollut mielenosoituksia. Otsikoissa on ollut sana Jallikattu, mutta enempää en asiasta alussa tiennyt. Minua vähän pelotti, että uskaltaako sinne mennä, jos alueella on levottomuuksia. Pari päivää sitten minulle selvisi, mitä mielenosoittajat haluavat. He haluavat Jallikattun takaisin Tamil Naduun. Se on eräänlaista rodeota. Härästä otetaan selkäkyttyrästä kiinni ja yritetään pysyä matkassa mahdollisimman pitkään. PETA:n ja muiden eläinoikeusjärjestöjen ansiosta Jallikattu kiellettiin Intian laissa muutama vuosi sitten. Nyt kansa haluaa härkäjuoksun takaisin Intiaan. Tamil Nadun osavaltion laissa Jallikattu on taas sallittu mielenosoitusten takia, mutta valtion lainsäädännössä se on edelleen kielletty. Valtion juristit eivät ole innoissaan siitä, että osavaltioissa säädetään lakeja, jotka ovat vastoin valtion lakeja. Saa nähdä, miten Jallikattun ja lakien käy.

Tietoa Jallikattusta
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Jallikattu

Härkä narun päässä, vaaratilanteita
https://m.youtube.com/watch?v=B9mHv5e03dQ

Kannadan uutiset, härkä juoksee käytävää pitkin, ihmiset lähellä
https://m.youtube.com/watch?v=xDLjfy9Wpx8

Härkä juoksee käytävää pitkin ja riehuu
https://m.youtube.com/watch?v=I3rTaEv3BEk

Mumbai, keskustelu junassa, Airtel 3.0 ja rinkan lukitus

Mumbai on Intian toiseksi suurin kaupunki (21 miljoonaa asukasta - 60% slummeissa, Delhissä 25 miljoonaa), mutta suuria turistinähtävyyksiä siellä ei ole. Brittiläistä arkkitehtuuria (esim. suuri päärautatieasema) on runsaasti. Kaupunki on Intian rikkain ja se näkyy - kaupat ovat hienoja eikä hole-in-the-wall tyyppisiä. Jos nähtävyyksiä kaivaa tikulla, niin ne ovat: hieno hotelli (Intian toiseksi valokuvatuin rakennus), 2 museota, edellä mainittu rautatieasema ja Iskcon temppeli. Hotellini huoneitten seinät eivät ylettyneet kattoon asti, joten puhe kuului esteettä naapuriin ja pitemmällekin. Huoneeni oli vastaanoton vieressä ja kuulin, että lähes kaikki turistit olivat menossa Goaan (hotelliin kirjautumisen yhteydessä täytyy aina mainita mistä on juuri tulossa ja minne on seuraavaksi menossa). Huoneeni oven lukko oli erikoinen - en meinannut päästä huoneesta ulos enkä sisään. Virkailijoilta oven avaus kyllä sujui. Olen iloinen, ettei avain vääntynyt tai mennyt katki ja jäänyt lukkopesään lukuisten avausyritysteni takia. Tämä oli ensimmäinen hotelli, jossa oli jaettu vessa. Vessojen lattiat olivat vain aina märkiä, koska samoissa tiloissa oli aina suihkut (eikä suihkuverhoja tai kuivauslastoja ollut).

Tulin eilen junalla Mumbaista Hyderabadiin. Junassa juttelin armeijan laivaston työntekijän kanssa. Hän asui Mumbaissa ja tykkäsi asua siellä. Hän oli matkalla Odishan osavaltioon 2 päivän työmatkalle. Intialla on 2 lentotukialusta ja kolmas on tulossa. Kiina myy Intiassa tuotteita ja antaa voitot Pakistanille (Intia ja Pakistan ovat verivihollisia - syy Kashmir). Hän sanoi, että Mumbaista löytyy minulle tietokoneohjelmointityötä ja länsimaista seuraa.

Airtelin myyjä sekoitti tänään kännykkäni. Puhelut eivät toimi ja tänään olisin soittanut Chennaihin hotellivarauksen. Airtelin myyjät näpräävät aina laitteitani (kännykkä ja tabletti) lähes puoli tuntia, kun menen ostamaan uutta 28 päivän datapakettia. Kahdella ensimmäisellä kerralla he käyttivät Androidia suomenkielisenä. Olisi odottanut, että jos Androidin tuntee hyvin, niin ensimmäiseksi muuttaisi kielen englanniksi. Olin varma, että laitteet eivät toimi sen käsittelyn jälkeen. Yksi kysyi, kumpi valinta on talleta ja kumpi peruuta. Kokemuksesta oppineena muutan Androidien kielet englanniksi, kun menen Airtel kauppaan. Tällä kertaa myyjä huomasi, että minulla on 4g-kännykässä 2g päällä. Sanoin, että puhelut eivät muuten toimi. Ystävällinen myyjä viritti kuitenkin 4g:n päälle (sammutti ja käynnisti uudelleen kännykän). 4g toimi, mutta kun hotellissa yritin soittaa, niin puhelun pituus oli aina 2 sekuntia. Nyt saan pari päivää viritellä asetuksia, poistaa akkua, tehdä koesoittoja ja käydä Airtel kaupassa. Tästä oppineena en enää anna laitteitani Airtel myyjien käsiin tai ainakin rajoitan laitteiden käytön minimiin. Toivottavasti saan puhelut toimimaan - tärkein tehtävä on hotellien varaaminen puhelimitse. Sama vika oli SIM-kortin oston jälkeen - puhelut olivat 2 sekunnin pituisia. Sain puhelut toimimaan, kun asetin datayhteyden 4g:stä 2g:hen ja poistin akun 10 minuutiksi. Nyt sama kikka ei toiminut. Kiitos oi Airtelin (osaavat) myyjät.

Rinkkani lukitus metalliketjulla ja riippulukolla hotellihuoneessa ja junamatkoilla on ollut vaillinnainen 5 kuukautta (2 kuukautta Baltian maissa ja Ruotsissa ja 3 kuukautta Intiassa). Tänään huomasin, että olkahihnat ovat avattavissa avaamalla soljen. Yläosasta (hartioiden kohdalta) olkahihnat ovat leveitä ja ajattelin, että niitä on hankala katkaista. Alaosasta olkahihnat ovat kuitenkin kapeita ja soljen voi aukaista käsin tai hihnat voi katkaista saksilla. Lukitukseni saattoi siis avata 10 sekunnissa ja viedä rinkkani. Nyt lukitsen rinkan metallivahvikkeiden takaa. Metallivahvikkeet ovat kiinni vain tarralla, mutta metallivahvikkeiden poisto vie yli 10 sekuntia. Oletan kuitenkin, että varkaita on vähän ja he eivät hoksaa tarralukitusta. Toinen vaihtoehto olisi pujottaa metalliketju rinkan alasäiliön vetoketjun vetimien välistä (vetimet on lukittu yhteen pienellä lukolla) ja/tai kiinnittää metalliketjun riippulukko pääsäiliön riippulukon (pujotettu kiristysnauhan metallireikien läpi) sangan läpi.

Prakash ja Dahi Handi

Tapasin sunnuntaina kirjeenvaihtokaverini Prakashin 5 tunnin ajan. Hän ajelutti minua autollaan (Maruti Suzuki) Mumbain keskustassa, kävimme syömässä kasvisthalit ja katselimme ihmisten kulkevan ohi Arabian meren rantabulevardilla. Sunnuntaisin liikenne Mumbaissa on normaalia hiljaisempaa ja näimme kolmen poikaryhmän pelaavan krikettiä kaduilla.

Prakash on kirjanpitäjä kemian alan yrityksessä. Hän on noin 50-vuotias mies ja uskonnoltaan jainalainen. Hän on syntynyt Indoressa Madhya Pradeshin osavaltiossa ja ollut Mumbaissa töissä 8 vuotta. Prakashin äidinkieli on hindi - marathia hän ei osaa sujuvasti. Hän ei ole naimisissa. Hän asuu 25 kilometrin päässä keskustasta mantereen puolella (suurin osa Mumbaista on saarella). Matka keskustaan autolla kestää 90 minuuttia. Hän ei tunne naapureitaan ja Mumbaissa hänellä on vähän ystäviä. Sukulaiset asuvat Indoressa. 10 vuoden päästä hän varmaan asuu itsekin taas Indoressa. Hänellä on ollut lukuisia kirjeenvaihtokavereita ympäri maailman 30 vuoden ajan.

Prakash tekee töitä yhdeksästä viiteen 6 päivää viikossa, eli 48 tuntia viikossa. Hän haluaisi siirtyä 5 päiväiseen työviikkoon. Työmatkaa on vain 4 kilometriä. Prakash on käynyt Malesiassa, Vietnamissa ja Hong Kongissa. Hän haluaisi matkustaa, mutta rahat eivät riitä ja lomat ovat lyhyet (2-3 viikkoa). Hän harrastaa seikkailulajeja esim. riippuliito. Hän on myös käynyt latinalaistanssien tunneilla vaikkei olekaan hyvä siinä. Hän pitää tärkeänä mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, jotta voisi oppia uutta. Musiikkimakuna on bollywoodin elokuvamusiikki ja klassinen intialainen musiikki (myös muslimien). Hän seuraa 8 televisiokanavaa (lähinnä uutisia) 200-300 tarjolla olevasta kanavasta. Hän käy jainalaistemppelissä kerran tai pari vuodessa. Arkielämässä ja työpaikalla muslimit ovat ihan OK. Poliitikot ja uskonnolliset johtajat aiheuttavat yhteentörmäyksiä uskontojen välillä.

Kun kysyin Prakashilta, mitä hän tekisi, jos hän olisi Intian pääministeri, niin hän vastasi: lisäisin koulutusta ja tutkimusta (mm. ayurveda - perinteinen intialainen lääketiede). Nykyään maaseudun maanviljelijät eivät aina saa lainaa pankista 12-13% korolla vaan yksityisiltä 30% korolla. Maanviljelijät eivät tiedä miten systeemi toimii - heitä tulisi valistaa. Tekniikan varjopuolina hän piti sitä, että kännykät voivat aiheuttaa syöpää ja antibioottien vaikutus heikkenee. Jos robotit tekisivät työt, niin ihmiset joutuisivat työttömiksi. Minun olisi pitänyt vastata, että ihmiset voisivat kehittää tällöin kulttuuria kuten Perikleen Ateenassa. Silkintuotantoa mm. naisten sareihin vastustimme molemmat. Kun kysyin, mitä urospuolisille lehmille tehdään, kun niitä ei voi lypsää eikä syödä, niin hän vastasi: ne kyntävät maata ja vetävät kuormia.

Maaseudulta tulee koko ajan ihmisiä Mumbaihin. Töitä täältä saa, mutta asunnon saa vain kaukaa keskustasta. Työmatkaan voi kulua 2 tuntia suuntaansa. Suurimmat juhlat Mumbaissa ovat Ganesh Chaturthi ja Dahi Handi. Ganesh Chaturthi kestää 12 päivää ja tällöin Ganesh patsaita upotetaan mereen. Meri on kuitenkin niin likaista, että jotkut ihmiset pitävät sopimattoman upottaa jumalia likaiseen veteen. Dahi Handin aikana muodostetaan ihmispyramideja (ennätys on 9 kerrosta). Korkealle on ripustettu saviastia täynnä jugurttia ja se täytyy rikkoa muodostamalla ihmispyramidi sen alle. Onnettomuuksia sattuu, kun pyramidi sortuu.

Linkkejä Dahi Handiin liittyen:

Tietoa festivaalista
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Dahi_Handi

5:13 min englanninkielinen selitys
https://m.youtube.com/watch?v=8HIrV-TWIb8

2:25 min ihmispyramidin tekoa
https://m.youtube.com/watch?v=ehoqSky-Lw0

0:13 min onnettomuus
https://m.youtube.com/watch?v=qdyiNdAQhNg

2 keskustelua junassa

Sain ilokseni lipun ja sängyn Mumbain junaan. Luokka oli jopa korkeampi (2AC) kuin ostamani lippu (3AC). AC tarkoittaa koneellista ilmastointia (mukava kuumalla säällä) ja numero edessä tarkoittaa kerroksessa olevien sänkyjen määrän. 2AC:n alapedillä voi aina istua selkä suorana, mutta 3AC:n alapedillä ei voi istua, jos keskimmäinen sänky on käytössä, eikä seinää vasten taitettuna. Sleeper luokka on 2,5 kertaa halvempi kuin 3AC, mutta ilmastointia ei ole. Rikkaat ja koulutetut matkustavat 3AC luokassa, joten sieltä on helppo löytää englanninkielen taitoisia matkustajia. Tällä kertaa juttelin kahden matkustajan kanssa.

Ensimmäinen oli 45-vuotias koneinsinööri. Hän oli saksalaisessa firmassa töissä. Firma teki tulensammutuslaitteita teollisuuteen. Rajkotissa hän oli firman ainoa työntekijä ja teki 6 päivää viikossa 6 tuntia päivässä töitä kotoa käsin. Hän osti osia Gujaratissa. Mumbaissa firmalla on 150-200 ihmistä töissä kokoonpanohommissa. Gujaratista hankitut osat menevät Mumbaihin, Kiinaan ja ympäri maailman. Mies menee lähiaikoina ensimmäistä kertaa Saksaan työasioissa. Mumbaissa hän käy useasti työasioissa. Nyt 4 päivän ajan perhe (vaimo ja 3,5 vuotias tyttö) mukanaan. Hänen avioliittonsa oli järjestetty. Sanaa levitettiin suvussa. Lähisukulaiset eivät kelpaa puolisoksi, mutta etäisemmät kyllä. Aviopuolison tulee olla samaa kastia. Tällä tavalla puolisoiden taustat ovat samantapaiset ja ongelmia tulee vähemmän. Hän kannatti järjestettyjä avioliittoja. Harrastuksina olivat mm. uiminen ja lentopallo.

Toinen oli 17-vuotias hotelli- ja lentobisnesjohtamisen miesopiskelija. Koulutus kestää vain vuoden ja on jo lopuillaan. BBA-tutkinnon hän suorittaa 3 vuoden kirjekurssilla. Hän oli menossa Mumbaihin työhaastatteluun intialaiseen lentoyhtiöön. Haaveena hänellä on olla UAE:n Emirates-lentoyhtiön lennonaikainen johtaja. Palkka on 40000 rupiaa/kuukausi + muita etuja (esim. Rolls Royce hakee kotoa töihin). Työpaikka olisi Dubaissa. Pitkän ajan tavoite (10-15 vuotta) on perustaa oma firma ulkomailla (Dubai tai USA). Hän piti koulutusta tärkeänä ja uskonnollisuutta ja kastijärjestelmää takapajuisina. Hän kannatti rakkausavioliittoa ja vastusti järjestettyä avioliittoa. Hän vaikutti uraohjukselta. Materia ja raha ovat tärkeitä, henki ja aatteet eivät.

Juna Mumbaihin?, Gujarat, Jamnagar 2.0, jainalaiset

Gujarat on näiltä osin nähty. Huomenna matkustan Mumbaihin junalla. Hommassa on vain iso mutka matkassa. Minulla on vain waitlist-lippu, joka ei oikeuta nousemaan junaan ellei peruutuksia tule tarpeeksi. Kysyin eilen juna-asemalta pääsenkö junaan, johon vastattiin, että tule lähtöaamuna niin saat vaunun ja sängyn numeron. He olivat siis optimistisia - minä en. Juniin myydään kolmenlaisia lippuja: paikkalippuja (istuin/vuode on varma), reservation against cancellation (RAC) lippuja (pääsee varmasti junaan, mutta istuimen/vuoteen saa vain, jos peruutuksia tulee) ja waitlist (WL) lippuja (lippu muuttuu paikkalipuksi tai RAC-lipuksi vain, jos peruutuksia tulee - jos peruutuksia ei tule, niin ei pääse junaan). Huomenaamuna kuulen pääsenkö junaan. Toivottavasti pääsen vaikka edes RAC-lipulla. Muuten täytynee mennä bussilla ensin Rajkotiin ja sitten Ahmedabadiin ja ostaa junalippu sieltä. Ahmedabad on turistireitillä, joten sieltä saa myös turistikiintiö-lippuja. Tavalliset liput ovat loppuunmyytyjä kuukausi pari etukäteen. Turistilippuja voi saada pari päivää etukäteen. Hotelli on varattu Mumbaista, joten se pitäisi perua, jos en huomenna junaan pääse. Huomenna otan ensimmäistä kertaa autoriksan, koska juna-asemalle on lähes tunnin kävelymatka. Rinkka selässä hiki virtaisi puolivälissä. Mumbaissa pitäisi ottaa ensimmäistä kertaa taksi, koska junan pääteasema on 15 km keskustasta. Halvempia 3-pyöräisiä autoriksoja ei Mumbain keskustassa sallita. Taksin hinta on noin 400 rupiaa. Paikallisjunat ja - bussit kulkisivat keskustaan, mutta ne ovat ääriään myöten täynnä.

Gujarat on kuiva osavaltio, joten alkoholia täältä ei saa. Sen sijaan täältä saa, kuten muualtakin Intiasta, paania, joka on lievästi huumaavaa. Paan-lehden sisään kääritään betel-pähkinää (huumaavaa), limettitahnaa ja mausteita. Paketti työnnetään suuhun, pureskellaan ja syljetään maahan. Kaduilla onkin paljon punaisia läikkiä maassa. Joissain paaneissa on tupakkaa. Oletin, ettei Gujaratissa olisi tarjolla lihaa kuin aivan harvoissa paikoissa. Rajkotissa näin ehkä olikin, mutta Ahmedabadissa liharavintoloita oli lähes yhtä paljon kuin kasvisravintoloita ja Jamnagaristakin lihaa sai useammasta paikasta. Ikävä yllätys.

Matkaoppaan mukaan Jamnagarin ihmiset ovat äärimmäisen ystävällisiä. En ole samaa mieltä. Jotkut kyllä moikkaavat kadulla, mutta eivät juttele pitempään. Kerjäläisiä on enemmän kuin muualla ja he eivät ole mukavia. Jamnagarissa on 2 Guinnessin ennätystä. Yhdessä hindutemppelissä on laulettu vuodesta 1964 samaa rukousta keskeytymättä. Eräässä ravintolassa on tehty maailman suurin dosa (etelä-intialainen ohut linssiräiskäle täytteellä) -7 metriä pitkä. Ruokalistalla on 4 metrin versio - kalliiseen hintaan. Jamnagarin vanhan osan pääkadun reunoilla on avoviemärit. Ei tosin sisällä ihmiskakkaa, mutta veden seassa (joka ei edes virtaa) on kaikenlaista roskaa. Varsinainen turhake. Minä ihmettelin Delhissä, mitä tapahtuisi, jos vilkkaalla kadulla olisi tietyö. Miten liikenne silloin sujuisi? Ahmedabadissa ja Jamnagarissa sen sitten näin. Molemmissa oli uuden kaupungin pääkatu osittain aukaistu, Ahmedabadissa leveämmälti, Jamnagarissa kapeammin. Liikennetukoksia syntyy ja kulkuvälineet ja kävelijät hipovat toisiansa, mutta eteenpäin on kuljettava. Jotenkin tietöistäkin selviydytään. Ja tietöissä on läjäpäin ihmisiä lapioimassa ja kantamassa hiekkaa - kaivinkoneita ei ole. Hikistä puuhaa.

Gujarat oli etukäteen ottaen matkani pääkohde. Petyin aika paljon. Ihmisten kanssa ei voi kommunikoida, koska he eivät osaa englantia. Jainalaiset kiinnostivat myös etukäteen paljon. Tänään jututin 4 ihmistä 2 jainalaistemppelin edessä. 2 ihmistä ei osannut englantia ja 2 vain muutamia sanoja. Yksi sanoi, että kello 6 illalla temppelissä olisi opas, mutta minulle aika ei oikein sopinut. Kello 6 jälkeen tulee pimeä ja kaduilla on ikävä kulkea - lehmänkakkaa pimeässä. Rajkotissa juttelin vähän enemmän jainalaistemppelin ovella. Tutustuminen jainalaisiin jatkuu jatkossa netissä ( esim. https://en.m.wikipedia.org/wiki/Jainism ) ja kenties sähköpostein, jos löydän sopivia osoitteita. Myös Mumbain kirjeenvaihtokaverini on jainalainen, mutta hän ei ole vastannut kahteen viimeisimpään viestiini.