Sunnuntaina vuokrasin polkupyörän ja ajoin sillä Aurovilleen. Polkupyörävuokraamoja oli 4-5 vierekkäin ja kaikki pyörät olivat 1-vaihteisia. Tarkoitus oli ottaa tuliterä pyörä, mutta ne (2 kpl) olivat jo vuokratut. Muista pyöristä liikkeessä sanottiin, että ne ovat huonokuntoisia, eikä myyjä halunnut niitä minulle vuokrata. Menin toiseen liikkeeseen ja siellä oli vielä huonokuntoisempia pyöriä, mutta myyjä oli innokas vuokraamaan niitä minulle. Otin huonoista parhaimman, mutta sen toinen käsijarru oli esim. toimintakunnoton. Ohjaustanko liikkui, kun etupyörää piti jalkojen välissä ja ohjaustankoa käänsi. Myyjä kiristi ohjaustangon paikoilleen.
Lähdin matkaan kello 10. Polkeminen tuntui raskaalta. Tuntui kuin välitykset olisivat vaihde 4:n kohdalla 5-vaihteisessa pyörässä. Tasaisellakin polkeminen oli raskasta. Pyörä oli kai tarkoitettu alamäkiajoon. Aluksi poljin 3 km Puducherryn pääkatua, sitten 3 km maantietä ja sitten 6 km pikkutietä. En huomannut pikkutielle käännöstä. Mitään kylttiä Aurovilleen vievästä tiestä ei ollut. Katsoin Google Mapsista sijaintiani ja olin siis ajanut risteyksen ohi. Koko maantien ajan molemmilla puolilla oli taloja ja yksi talojen välinen katu oli tie Aurovilleen. Poljin taaksepäin, enkä taaskaan huomannut mitään kylttiä Aurovilleen. Google Maps kuitenkin ilmoitti, että olen risteyksen kohdalla, joten oikea pikkutie löytyi. Pikkutiellä vauhtini putosi alle kävelyvauhdin. Polkeminen oli niin raskasta. Tuntui, että ajaisin ylämäkeen, vaikka maasto oli tasaista. Ihmettelin jaksanko polkea edes Aurovilleen saatikka sitten takaisin Puducherryyn. Pikkutielläkin oli paljon asutusta ja kauppoja, mutta loppua kohti oli myös metsääkin.
Lopulta saavuin Aurovillen vierailukeskukseen. Se oli suuri - monta rakennusta ja intialaisia oli tosi paljon - oli heidän vapaapäivänsä. Ravintola aukesi vasta 12.15 ja jouduin sitä odottamaan. Kävin läpi kaupat ja vilkaisin näyttelyä. 10 minuutin videoshow oli juuri ohi, kun sinne menin, joten esitys jäi minulta näkemättä. Ravintolassakin oli runsaasti väkeä ja aikaa kului. Oli tosin mukava levätä pyöräilyn jälkeen. Sitten menin katsomaan Matrimandiria kilometrin päähän. Se on iso kultainen golfpallon muotoinen mietiskelykeskus ja sitä sain nähdä vain pitkän välimatkan päästä.
Palasin samaa tietä takaisin Puducherryyn, koska kartta Aurovillestä oli epäselvä, tienviitat ohjasivat vain muutamaan paikkaan enkä halunnut kaivaa kännykkääni esiin joka risteyksessä. Polkeminen oli edelleen raskasta, mutta välillä pyörä myös rullasi mukavasti kuin alamäkeen. Ehkä tulomatka oli pientä nousua ja paluumatka pientä laskua - maastosta sitä ei huomannut. Kun olin lähellä maantietä, niin yhtäkkiä tuntui siltä kuin oikea käteni kulkisi aaltopellin vierestä. Oikealla oli ohittamassa lava-auto, jossa oli lavan päällä metalliputkista tehty sivu- ja kattorakennelma, jotta tavarat pysyisivät lavalla putoamatta. Seuraavassa hetkessä makasin maassa ja pyörä oli kaatunut.
Lava-auto jatkoi vain matkaansa ja minä tarkastelin omaa ja pyörän kuntoa. Oma kuntoni oli aika hyvä. Päässä ei ollut kypärää (kuten ei moottoripyöräilijöilläkään), mutta en saanut isompaa kolahdusta päähän. Vaatteet tuntuivat olevan yllättäen ehjiä. Tie oli kapea asfalttitie ja tuntui kuin minulle olisi tullut asfaltti-ihottumaa eli veristä ihoa, muttei sitä näkynyt päällepäin. Vasemman käden sormissa oli 2 haavaa - toinen isompi, toinen pienempi. Nostin pyörän pystyyn ja ilokseni se oli ajokuntoinen. Minulla oli kaulapussissa kännykkä ja olkalaukussa tablettitietokone ja pelkäsin, että niiden näytöt voisivat olla rikkinäisiä. En kuitenkaan tarkastellut niitä vaan poljin eteenpäin.
Loppumatka sujui yllättävän hyvin. Matka oli pitkähkö 1-vaihteisella pyörällä, mutta saavuin suht koht hyväkuntoisena polkupyöränvuokrausliikkeeseen. Palautin pyörän, mutten kertonut mitään kolarista. Yritin pitää vasenta kättäni piilossa, ettei myyjä näkisi haavojani. Myyjä olisi voinut keksiä vaatia rahaa kolaroidusta pyörästä. Pyörä oli kyllä ajokuntoinen, mutta esim. etupyörä heitti hieman. Tuliko heitto kolarissa, sitä en tiedä. Saattoi se olla aikaisemminkin.
Kun tulin hotelliin, harmittelin, etten vaatinut vuokrauskirjaan merkintää palautetusta pyörästä. Nyt vuokraaja olisi voinut viedä pyörän muualla ja vaatia minulta korvausta "palauttamattomasta" pyörästä. Intia on huijausten ihmemaa ja kenelle tahansa voi missä tahansa sattua mitä tahansa. Intialaisten kekseliäisyys turistien rahojen saamiseksi on hi-tekkiä. Toinen pulma sunnuntai-iltana oli, ettei pyykki ollut tullut ilta 6:een mennessä kuten sen olisi pitänyt. Hotellinomistaja soitti pesulaan ja sanoi, että pyykki tulee tunnin päästä. Ei tullut ja lähetin tekstiviestin hotellinomistajalle. Hän sanoi itse hakevansa pyykin pesulasta ja tuovan sen tunnin päästä. Pyykki tuli ja olin onnellinen. Onnellisuuttani lisäsi se, ettei polkupyöränvuokraaja tullut poliisien kanssa "palauttamattoman" pyörän hintaa pyytämään. Seuraavana aamuna uloskirjauduin hotellista kello 8 aamulla ja matkustin bussilla Mamallapuramiin pari huolta kevyempänä.
Pyöräturman seuraksia oli alussa vasemmassa nivusessa olevan jänteen (yhdistää luun ja lihaksen) kipu. Aamulla oikeaa lonkkaani särki ja päivällä myös oikeaa kyynerpäätä särki. Toivottavasti oireet katoavat ja mitään ei ole pahemmin vialla. Ainakin kävely aamulla Puducherryssä linja-autoasemalle (2 km) ja keskipäivällä Mamallapuramin maantiepysäkiltä hotellille (1 km) sujuivat hyvin. Olisin tosi tyytyväinen, jos oireet katoavaisivat parissa päivässä. Lisäksi olen iloinen siitä, että silmälasit pysyivät kolarissa päässä, eivätkä menneet rikki. Ja jopa kännykkä ja tablettitietokone toimivat eikä asfaltti-ihottumaa tullut. Olen iloinen, että olen elossa (lava-auton perässä ei onneksi tullut toista autoa, joka olisi ajanut päältäni) enkä ole Puducherryn sairaalassa ja polkupyörä säilyi ehjänä, eikä sitä tarvinnut korvata. Onni onnettomuudessa.
Mitä tästä opin: pidä olkalaukkua vasemmalla (=tien vierustan) puolella ajaessasi polkupyörällä. Tiet ovat kapeita ja ohitukset tapahtuvat läheltä. Olkalaukku kuluttaa turhaan 10 lisäsenttimetriä leveyssuunnassa. Jos liikenne on vaarallista kävellessäkin Intiassa, niin vielä vaarallisempaa se on polkupyöräillessä. Vauhti on kovempi ja tilanteet ovat nopeampia. En ihmettele enää yhtään, ettei Intiassa ole kuin kourallinen polkupyöräilijöitä. He eivät pärjää Intian liikenteessä. Liikenne on tarkoitettu nopeille moottoripyörille ja autoille. Liikenne ja seksi ovat vaarallisimmat asiat matkailijoille ja nyt minulla on omakohtaisia kokemuksia liikenteen vaarallisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti