Mumbai, keskustelu junassa, Airtel 3.0 ja rinkan lukitus

Mumbai on Intian toiseksi suurin kaupunki (21 miljoonaa asukasta - 60% slummeissa, Delhissä 25 miljoonaa), mutta suuria turistinähtävyyksiä siellä ei ole. Brittiläistä arkkitehtuuria (esim. suuri päärautatieasema) on runsaasti. Kaupunki on Intian rikkain ja se näkyy - kaupat ovat hienoja eikä hole-in-the-wall tyyppisiä. Jos nähtävyyksiä kaivaa tikulla, niin ne ovat: hieno hotelli (Intian toiseksi valokuvatuin rakennus), 2 museota, edellä mainittu rautatieasema ja Iskcon temppeli. Hotellini huoneitten seinät eivät ylettyneet kattoon asti, joten puhe kuului esteettä naapuriin ja pitemmällekin. Huoneeni oli vastaanoton vieressä ja kuulin, että lähes kaikki turistit olivat menossa Goaan (hotelliin kirjautumisen yhteydessä täytyy aina mainita mistä on juuri tulossa ja minne on seuraavaksi menossa). Huoneeni oven lukko oli erikoinen - en meinannut päästä huoneesta ulos enkä sisään. Virkailijoilta oven avaus kyllä sujui. Olen iloinen, ettei avain vääntynyt tai mennyt katki ja jäänyt lukkopesään lukuisten avausyritysteni takia. Tämä oli ensimmäinen hotelli, jossa oli jaettu vessa. Vessojen lattiat olivat vain aina märkiä, koska samoissa tiloissa oli aina suihkut (eikä suihkuverhoja tai kuivauslastoja ollut).

Tulin eilen junalla Mumbaista Hyderabadiin. Junassa juttelin armeijan laivaston työntekijän kanssa. Hän asui Mumbaissa ja tykkäsi asua siellä. Hän oli matkalla Odishan osavaltioon 2 päivän työmatkalle. Intialla on 2 lentotukialusta ja kolmas on tulossa. Kiina myy Intiassa tuotteita ja antaa voitot Pakistanille (Intia ja Pakistan ovat verivihollisia - syy Kashmir). Hän sanoi, että Mumbaista löytyy minulle tietokoneohjelmointityötä ja länsimaista seuraa.

Airtelin myyjä sekoitti tänään kännykkäni. Puhelut eivät toimi ja tänään olisin soittanut Chennaihin hotellivarauksen. Airtelin myyjät näpräävät aina laitteitani (kännykkä ja tabletti) lähes puoli tuntia, kun menen ostamaan uutta 28 päivän datapakettia. Kahdella ensimmäisellä kerralla he käyttivät Androidia suomenkielisenä. Olisi odottanut, että jos Androidin tuntee hyvin, niin ensimmäiseksi muuttaisi kielen englanniksi. Olin varma, että laitteet eivät toimi sen käsittelyn jälkeen. Yksi kysyi, kumpi valinta on talleta ja kumpi peruuta. Kokemuksesta oppineena muutan Androidien kielet englanniksi, kun menen Airtel kauppaan. Tällä kertaa myyjä huomasi, että minulla on 4g-kännykässä 2g päällä. Sanoin, että puhelut eivät muuten toimi. Ystävällinen myyjä viritti kuitenkin 4g:n päälle (sammutti ja käynnisti uudelleen kännykän). 4g toimi, mutta kun hotellissa yritin soittaa, niin puhelun pituus oli aina 2 sekuntia. Nyt saan pari päivää viritellä asetuksia, poistaa akkua, tehdä koesoittoja ja käydä Airtel kaupassa. Tästä oppineena en enää anna laitteitani Airtel myyjien käsiin tai ainakin rajoitan laitteiden käytön minimiin. Toivottavasti saan puhelut toimimaan - tärkein tehtävä on hotellien varaaminen puhelimitse. Sama vika oli SIM-kortin oston jälkeen - puhelut olivat 2 sekunnin pituisia. Sain puhelut toimimaan, kun asetin datayhteyden 4g:stä 2g:hen ja poistin akun 10 minuutiksi. Nyt sama kikka ei toiminut. Kiitos oi Airtelin (osaavat) myyjät.

Rinkkani lukitus metalliketjulla ja riippulukolla hotellihuoneessa ja junamatkoilla on ollut vaillinnainen 5 kuukautta (2 kuukautta Baltian maissa ja Ruotsissa ja 3 kuukautta Intiassa). Tänään huomasin, että olkahihnat ovat avattavissa avaamalla soljen. Yläosasta (hartioiden kohdalta) olkahihnat ovat leveitä ja ajattelin, että niitä on hankala katkaista. Alaosasta olkahihnat ovat kuitenkin kapeita ja soljen voi aukaista käsin tai hihnat voi katkaista saksilla. Lukitukseni saattoi siis avata 10 sekunnissa ja viedä rinkkani. Nyt lukitsen rinkan metallivahvikkeiden takaa. Metallivahvikkeet ovat kiinni vain tarralla, mutta metallivahvikkeiden poisto vie yli 10 sekuntia. Oletan kuitenkin, että varkaita on vähän ja he eivät hoksaa tarralukitusta. Toinen vaihtoehto olisi pujottaa metalliketju rinkan alasäiliön vetoketjun vetimien välistä (vetimet on lukittu yhteen pienellä lukolla) ja/tai kiinnittää metalliketjun riippulukko pääsäiliön riippulukon (pujotettu kiristysnauhan metallireikien läpi) sangan läpi.

Prakash ja Dahi Handi

Tapasin sunnuntaina kirjeenvaihtokaverini Prakashin 5 tunnin ajan. Hän ajelutti minua autollaan (Maruti Suzuki) Mumbain keskustassa, kävimme syömässä kasvisthalit ja katselimme ihmisten kulkevan ohi Arabian meren rantabulevardilla. Sunnuntaisin liikenne Mumbaissa on normaalia hiljaisempaa ja näimme kolmen poikaryhmän pelaavan krikettiä kaduilla.

Prakash on kirjanpitäjä kemian alan yrityksessä. Hän on noin 50-vuotias mies ja uskonnoltaan jainalainen. Hän on syntynyt Indoressa Madhya Pradeshin osavaltiossa ja ollut Mumbaissa töissä 8 vuotta. Prakashin äidinkieli on hindi - marathia hän ei osaa sujuvasti. Hän ei ole naimisissa. Hän asuu 25 kilometrin päässä keskustasta mantereen puolella (suurin osa Mumbaista on saarella). Matka keskustaan autolla kestää 90 minuuttia. Hän ei tunne naapureitaan ja Mumbaissa hänellä on vähän ystäviä. Sukulaiset asuvat Indoressa. 10 vuoden päästä hän varmaan asuu itsekin taas Indoressa. Hänellä on ollut lukuisia kirjeenvaihtokavereita ympäri maailman 30 vuoden ajan.

Prakash tekee töitä yhdeksästä viiteen 6 päivää viikossa, eli 48 tuntia viikossa. Hän haluaisi siirtyä 5 päiväiseen työviikkoon. Työmatkaa on vain 4 kilometriä. Prakash on käynyt Malesiassa, Vietnamissa ja Hong Kongissa. Hän haluaisi matkustaa, mutta rahat eivät riitä ja lomat ovat lyhyet (2-3 viikkoa). Hän harrastaa seikkailulajeja esim. riippuliito. Hän on myös käynyt latinalaistanssien tunneilla vaikkei olekaan hyvä siinä. Hän pitää tärkeänä mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, jotta voisi oppia uutta. Musiikkimakuna on bollywoodin elokuvamusiikki ja klassinen intialainen musiikki (myös muslimien). Hän seuraa 8 televisiokanavaa (lähinnä uutisia) 200-300 tarjolla olevasta kanavasta. Hän käy jainalaistemppelissä kerran tai pari vuodessa. Arkielämässä ja työpaikalla muslimit ovat ihan OK. Poliitikot ja uskonnolliset johtajat aiheuttavat yhteentörmäyksiä uskontojen välillä.

Kun kysyin Prakashilta, mitä hän tekisi, jos hän olisi Intian pääministeri, niin hän vastasi: lisäisin koulutusta ja tutkimusta (mm. ayurveda - perinteinen intialainen lääketiede). Nykyään maaseudun maanviljelijät eivät aina saa lainaa pankista 12-13% korolla vaan yksityisiltä 30% korolla. Maanviljelijät eivät tiedä miten systeemi toimii - heitä tulisi valistaa. Tekniikan varjopuolina hän piti sitä, että kännykät voivat aiheuttaa syöpää ja antibioottien vaikutus heikkenee. Jos robotit tekisivät työt, niin ihmiset joutuisivat työttömiksi. Minun olisi pitänyt vastata, että ihmiset voisivat kehittää tällöin kulttuuria kuten Perikleen Ateenassa. Silkintuotantoa mm. naisten sareihin vastustimme molemmat. Kun kysyin, mitä urospuolisille lehmille tehdään, kun niitä ei voi lypsää eikä syödä, niin hän vastasi: ne kyntävät maata ja vetävät kuormia.

Maaseudulta tulee koko ajan ihmisiä Mumbaihin. Töitä täältä saa, mutta asunnon saa vain kaukaa keskustasta. Työmatkaan voi kulua 2 tuntia suuntaansa. Suurimmat juhlat Mumbaissa ovat Ganesh Chaturthi ja Dahi Handi. Ganesh Chaturthi kestää 12 päivää ja tällöin Ganesh patsaita upotetaan mereen. Meri on kuitenkin niin likaista, että jotkut ihmiset pitävät sopimattoman upottaa jumalia likaiseen veteen. Dahi Handin aikana muodostetaan ihmispyramideja (ennätys on 9 kerrosta). Korkealle on ripustettu saviastia täynnä jugurttia ja se täytyy rikkoa muodostamalla ihmispyramidi sen alle. Onnettomuuksia sattuu, kun pyramidi sortuu.

Linkkejä Dahi Handiin liittyen:

Tietoa festivaalista
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Dahi_Handi

5:13 min englanninkielinen selitys
https://m.youtube.com/watch?v=8HIrV-TWIb8

2:25 min ihmispyramidin tekoa
https://m.youtube.com/watch?v=ehoqSky-Lw0

0:13 min onnettomuus
https://m.youtube.com/watch?v=qdyiNdAQhNg

2 keskustelua junassa

Sain ilokseni lipun ja sängyn Mumbain junaan. Luokka oli jopa korkeampi (2AC) kuin ostamani lippu (3AC). AC tarkoittaa koneellista ilmastointia (mukava kuumalla säällä) ja numero edessä tarkoittaa kerroksessa olevien sänkyjen määrän. 2AC:n alapedillä voi aina istua selkä suorana, mutta 3AC:n alapedillä ei voi istua, jos keskimmäinen sänky on käytössä, eikä seinää vasten taitettuna. Sleeper luokka on 2,5 kertaa halvempi kuin 3AC, mutta ilmastointia ei ole. Rikkaat ja koulutetut matkustavat 3AC luokassa, joten sieltä on helppo löytää englanninkielen taitoisia matkustajia. Tällä kertaa juttelin kahden matkustajan kanssa.

Ensimmäinen oli 45-vuotias koneinsinööri. Hän oli saksalaisessa firmassa töissä. Firma teki tulensammutuslaitteita teollisuuteen. Rajkotissa hän oli firman ainoa työntekijä ja teki 6 päivää viikossa 6 tuntia päivässä töitä kotoa käsin. Hän osti osia Gujaratissa. Mumbaissa firmalla on 150-200 ihmistä töissä kokoonpanohommissa. Gujaratista hankitut osat menevät Mumbaihin, Kiinaan ja ympäri maailman. Mies menee lähiaikoina ensimmäistä kertaa Saksaan työasioissa. Mumbaissa hän käy useasti työasioissa. Nyt 4 päivän ajan perhe (vaimo ja 3,5 vuotias tyttö) mukanaan. Hänen avioliittonsa oli järjestetty. Sanaa levitettiin suvussa. Lähisukulaiset eivät kelpaa puolisoksi, mutta etäisemmät kyllä. Aviopuolison tulee olla samaa kastia. Tällä tavalla puolisoiden taustat ovat samantapaiset ja ongelmia tulee vähemmän. Hän kannatti järjestettyjä avioliittoja. Harrastuksina olivat mm. uiminen ja lentopallo.

Toinen oli 17-vuotias hotelli- ja lentobisnesjohtamisen miesopiskelija. Koulutus kestää vain vuoden ja on jo lopuillaan. BBA-tutkinnon hän suorittaa 3 vuoden kirjekurssilla. Hän oli menossa Mumbaihin työhaastatteluun intialaiseen lentoyhtiöön. Haaveena hänellä on olla UAE:n Emirates-lentoyhtiön lennonaikainen johtaja. Palkka on 40000 rupiaa/kuukausi + muita etuja (esim. Rolls Royce hakee kotoa töihin). Työpaikka olisi Dubaissa. Pitkän ajan tavoite (10-15 vuotta) on perustaa oma firma ulkomailla (Dubai tai USA). Hän piti koulutusta tärkeänä ja uskonnollisuutta ja kastijärjestelmää takapajuisina. Hän kannatti rakkausavioliittoa ja vastusti järjestettyä avioliittoa. Hän vaikutti uraohjukselta. Materia ja raha ovat tärkeitä, henki ja aatteet eivät.

Juna Mumbaihin?, Gujarat, Jamnagar 2.0, jainalaiset

Gujarat on näiltä osin nähty. Huomenna matkustan Mumbaihin junalla. Hommassa on vain iso mutka matkassa. Minulla on vain waitlist-lippu, joka ei oikeuta nousemaan junaan ellei peruutuksia tule tarpeeksi. Kysyin eilen juna-asemalta pääsenkö junaan, johon vastattiin, että tule lähtöaamuna niin saat vaunun ja sängyn numeron. He olivat siis optimistisia - minä en. Juniin myydään kolmenlaisia lippuja: paikkalippuja (istuin/vuode on varma), reservation against cancellation (RAC) lippuja (pääsee varmasti junaan, mutta istuimen/vuoteen saa vain, jos peruutuksia tulee) ja waitlist (WL) lippuja (lippu muuttuu paikkalipuksi tai RAC-lipuksi vain, jos peruutuksia tulee - jos peruutuksia ei tule, niin ei pääse junaan). Huomenaamuna kuulen pääsenkö junaan. Toivottavasti pääsen vaikka edes RAC-lipulla. Muuten täytynee mennä bussilla ensin Rajkotiin ja sitten Ahmedabadiin ja ostaa junalippu sieltä. Ahmedabad on turistireitillä, joten sieltä saa myös turistikiintiö-lippuja. Tavalliset liput ovat loppuunmyytyjä kuukausi pari etukäteen. Turistilippuja voi saada pari päivää etukäteen. Hotelli on varattu Mumbaista, joten se pitäisi perua, jos en huomenna junaan pääse. Huomenna otan ensimmäistä kertaa autoriksan, koska juna-asemalle on lähes tunnin kävelymatka. Rinkka selässä hiki virtaisi puolivälissä. Mumbaissa pitäisi ottaa ensimmäistä kertaa taksi, koska junan pääteasema on 15 km keskustasta. Halvempia 3-pyöräisiä autoriksoja ei Mumbain keskustassa sallita. Taksin hinta on noin 400 rupiaa. Paikallisjunat ja - bussit kulkisivat keskustaan, mutta ne ovat ääriään myöten täynnä.

Gujarat on kuiva osavaltio, joten alkoholia täältä ei saa. Sen sijaan täältä saa, kuten muualtakin Intiasta, paania, joka on lievästi huumaavaa. Paan-lehden sisään kääritään betel-pähkinää (huumaavaa), limettitahnaa ja mausteita. Paketti työnnetään suuhun, pureskellaan ja syljetään maahan. Kaduilla onkin paljon punaisia läikkiä maassa. Joissain paaneissa on tupakkaa. Oletin, ettei Gujaratissa olisi tarjolla lihaa kuin aivan harvoissa paikoissa. Rajkotissa näin ehkä olikin, mutta Ahmedabadissa liharavintoloita oli lähes yhtä paljon kuin kasvisravintoloita ja Jamnagaristakin lihaa sai useammasta paikasta. Ikävä yllätys.

Matkaoppaan mukaan Jamnagarin ihmiset ovat äärimmäisen ystävällisiä. En ole samaa mieltä. Jotkut kyllä moikkaavat kadulla, mutta eivät juttele pitempään. Kerjäläisiä on enemmän kuin muualla ja he eivät ole mukavia. Jamnagarissa on 2 Guinnessin ennätystä. Yhdessä hindutemppelissä on laulettu vuodesta 1964 samaa rukousta keskeytymättä. Eräässä ravintolassa on tehty maailman suurin dosa (etelä-intialainen ohut linssiräiskäle täytteellä) -7 metriä pitkä. Ruokalistalla on 4 metrin versio - kalliiseen hintaan. Jamnagarin vanhan osan pääkadun reunoilla on avoviemärit. Ei tosin sisällä ihmiskakkaa, mutta veden seassa (joka ei edes virtaa) on kaikenlaista roskaa. Varsinainen turhake. Minä ihmettelin Delhissä, mitä tapahtuisi, jos vilkkaalla kadulla olisi tietyö. Miten liikenne silloin sujuisi? Ahmedabadissa ja Jamnagarissa sen sitten näin. Molemmissa oli uuden kaupungin pääkatu osittain aukaistu, Ahmedabadissa leveämmälti, Jamnagarissa kapeammin. Liikennetukoksia syntyy ja kulkuvälineet ja kävelijät hipovat toisiansa, mutta eteenpäin on kuljettava. Jotenkin tietöistäkin selviydytään. Ja tietöissä on läjäpäin ihmisiä lapioimassa ja kantamassa hiekkaa - kaivinkoneita ei ole. Hikistä puuhaa.

Gujarat oli etukäteen ottaen matkani pääkohde. Petyin aika paljon. Ihmisten kanssa ei voi kommunikoida, koska he eivät osaa englantia. Jainalaiset kiinnostivat myös etukäteen paljon. Tänään jututin 4 ihmistä 2 jainalaistemppelin edessä. 2 ihmistä ei osannut englantia ja 2 vain muutamia sanoja. Yksi sanoi, että kello 6 illalla temppelissä olisi opas, mutta minulle aika ei oikein sopinut. Kello 6 jälkeen tulee pimeä ja kaduilla on ikävä kulkea - lehmänkakkaa pimeässä. Rajkotissa juttelin vähän enemmän jainalaistemppelin ovella. Tutustuminen jainalaisiin jatkuu jatkossa netissä ( esim. https://en.m.wikipedia.org/wiki/Jainism ) ja kenties sähköpostein, jos löydän sopivia osoitteita. Myös Mumbain kirjeenvaihtokaverini on jainalainen, mutta hän ei ole vastannut kahteen viimeisimpään viestiini.

Puolimatkankrouvi

Matkani on nyt noin puolivälissä ja on hyvä tarkastella, miten tavoitteet ovat toteutuneet ja mitä vielä voisi tehdä. Yksi tavoite oli löytää Intiasta työpaikka ja saada työviisumi Intiaan vuodeksi. Tämä asia on lykkääntynyt. Haluaisin tehdä Intiassa töitä, mutta nyt ei vielä ole sen aika. Syyn voin kertoa matkani jälkeen yksityisesti. Jotkut voivat arvata, mikä on syy, mutta julkistan sen yksityisesti vasta myöhemmin. Minusta asia ei ole kiinni vaan syy on muualla. Toivon, että syy poistuu pikapuolin, mutta töitä sen eteen saan tehdä. Sama syy saattaa estää ensi talven Intian matkani, mutta teen parhaani, että pääsen taas talveksi Intiaan. Kaikki ei mene niin kuin itse toivoisi.

Blogini otsikko on "keskustelujaintiassa", mutta keskustelut ovat olleet yksittäisiä ja pinnallisia. Paikallisiin ihmisiin en ole tutustunut kunnolla (= nähnyt heitä yhtä kertaa useammin), mutta hotellivirkailijoita olen jututtanut useammin. Ja Paharganjin kaupanmyyjä, Soranchin, on poikkeus, mutta hänen englanninkielen taitonsa rajoitti keskustelua. Yhden kotiinkutsun olen saanut (Ahmedabadin hotellinpitäjä), mutta se olisi tapahtunut vasta Ahmedabadista lähtöni jälkeen, enkä halunnut enää palata kaupunkiin (ja olla näkemättä muita paikkoja). Suurin syy intialaisiin tutustumattomuuteeni on heidän kielitaitonsa. Delhissä vielä osattiin englantia, mutta ihmiset, jotka ottivat minuun yhteyttä, halusivat myydä jotain, viedä johonkin kauppaan tai muuten hyötyä rahallisesti (ja pian). Gujaratin osavaltiossa ei yleisesti ottaen osata englantia. Jopa turisteille suunnatuissa hotelleissa on vain 1 tai 2 englantia osaavaa virkailijaa - useimmat ovat ummikkoja. Tämä koski myös Delhiä. Eli vaikeaa kommunikointi on paikallisten kanssa. Yhden intialaisen kanssa tulen näillä näkymin juttelemaan enempikin Mumbaissa. Olen ollut hänen kanssaan kirjeenvaihdossa interpals-nettisivun kautta 9 kuukautta. Ilmeisesti viikon kuluttua näen hänet kasvotusten. Hän on 50-vuotias jainalaismies - kasvissyöjä tietenkin.

Turistien kanssa juttelu ei ole ollut sen hedelmällisempää kuin paikallistenkaan kanssa. Delhin hotellissa ei ollut kunnon hengailupaikkaa - ulkomaisia turisteja siellä kyllä oli jokunen aina minun lisäkseni. Gujaratissa en ole nähnyt kuin alle 10 turistia. Yhden kanssa juttelin vähän pitempään. Uskon tämän kuitenkin muuttuvan viimeistään Tamil Nadun osavaltioon saapuessani. Siellä vietän aikaani (tämän hetken suunnitelmien mukaan) turistien suosimissa kaupungeissa ja hotelleissa.

Kastijärjestelmä ei ole vielä Intiasta poistunut. Toisaalta ei se paljoa vaikuta tavallisen ihmisen elämään. Tärkeämpää esim. on saada joka päivä ruokaa (koko perheelle). Avioliittoa solmittaessa kasti ja alakasti (varna ja jati) vielä vaikuttavat. Mielellään mennään naimisiin saman kastin edustajan kanssa (ainakin jos avioliitto on järjestetty vanhempien taholta). Nykyään ajat muuttuvat ja Intia länsimaalaistuu. Rakkausavioliitossa ei kai kasti paljoa vaikuta - tätä pitää vielä kysyä itse intialaisilta. Kastijärjestelmästä on runsaasti tietoa englanninkielisessä Wikipediassa ( https://en.m.wikipedia.org/wiki/Caste_system_in_India ja https://en.m.wikipedia.org/wiki/Varna_(Hinduism) ). Sen mukaan kastijärjestelmä ei ole ollut juuri koskaan kovin ihmisiä rajoittava tekijä. Voimakkaimmillaan se oli kaiketi brittihallinnon aikana, kun englantilaiset pyrkivät luokittelemaan intialaisia esim. yhteistyöhalukkuuden ja -vihamielisyyden perusteella. Tietyt kastit olivat briteille enemmän mieleen ja toiset vähemmän. Nykyään on kiintiöitä opiskelu- ja työpaikoissa alakastisille ja kastittomille, joten homma on osittain kääntynyt päälaelleen. Entisistä syrjityistä tulee nykyään edunsaajia.

Aliravitsemus ei ole vielä poistunut Intiasta. Syy on köyhyys. Rahaa ei ole ruokaan - varsinkaan jos ei ole työpaikkaa. Intian talouskasvu on ollut nopeaa yli 20 vuotta ja suuri keskiluokkakin on saanut varallisuutta aikaisempaa enemmän - ehkäpä jopa skootterin. Mutta köyhiä on Intiassa paljon vielä tänä päivänäkin. Monilla ei ole koulutusta tai edes luku- ja kirjoitustaitoa (Delhin Soranchin on tästä esimerkkinä). Hommat, joita sillä osaamisella voi saada, ovat hanttihommia ja vähäpalkkaisia. Ja pahinta on, jos ei ole töitä ollenkaan. Sosiaaliturvaa ei ole - nälkä kurnii. Uskon kuitenkin, että jos ja kun Intian talouskasvu jatkuu ripeänä vielä 10-20 vuotta, niin myös kaikkein köyhimmätkin hyötyvät. Työttömyyskorvaus saapuu lopulta Intiaan. Ennen sitä rahaa on tuhlattu toissijaisiin asioihin (esim. aseet ja avaruusohjelma) ja rikkaita ei ole tarpeeksi verotettu, mutta eiköhän järki tässä asiassa vielä voita. Väestönpaljous ja -kasvu ovat kuitenkin ongelma. Massanhitaudesta johtuu, että Intiassa on vieläkin köyhiä ja nälkäisiä. Maaseudun tilanteesta minulla ei ole ensikäden tietoa. Keinokastelu ja tuottoisat lajikkeet ovat kasvattaneet runsaasti satoja (ja tuoneet uusia ongelmia - vedenpinta laskee kaivoissa, geenikanta köyhtyy). Mutta ihmisiä on paljon ja peltoalat ovat pieniä, joten köyhyys jatkuu. Englanninkielisessä Wikipediassa on tietoa Intian aliravitsemuksesta ( https://en.m.wikipedia.org/wiki/Malnutrition_in_India ). Valitettavasti 3 kiinnostavaa linkkiä lopussa (External links) eivät toimi.

Vanhatkaupungit, intialainen ruoka 2.0, setelirahojen uudistus 6.0 ja hajahuomioita

Jokaisessa käymässäni intialaisessa kaupungissa on ollut suuri vanhakaupunki. Ne ovat kaupunkien kiinnostavimpia paikkoja. Kujat ovat kapeita ja sokkeloisia. Autoja on vain suurimmilla kaduilla. Eksymisen vaara on ilmeinen. Ihmisiä ja liikennettä (skoottereja, moottoripyöriä ja autoriksoja) on kaaokseksi asti. Vanhatkaupungit ovat vielä ruuhkaisempia kuin uudet kaupunkien keskustat. Tunninkin viettäminen vanhassakaupungissa on läkähdyttävä kokemus. Alkaa kaivata rauhaa ja omaa tilaa. Katujen varsilla on hole-in-the-wall kauppoja ja niiden lisäksi on neljän pyörän päällä olevia lavoja, joista myydään tuotteita (etenkin hedelmiä ja vihanneksia). Vanhoissakaupungeissa liikkeet ovat ryhmittyneet alueittain myymään samanlaisia tuotteita. Yhdessä osassa myydään koruja, toisessa vaatteita, kolmannessa ruokaa, neljännessä metallituotteita jne. Kadut ovat täynnä roskaa aamulla ja lakaisijat siivoavat kadut luudilla. Ne ovat luonnontuotteista tehdyt - ilmeisesti risuja, jotka on lenkillä (ohut oksa?) niputettu. Luudan pituus on 50-100 cm. Aamulla katujen varsilla on roskakasoja, jotka roska-autot sitten keräävät. Myyntiä voisi tehostaa rakentamalla supermarketteja, mutta ne tuottaisivat runsaasti työttömiä (satoja per market). Rajkotin hotellivirkailija sanoi, että Intiassa ei ole ruokamarketteja, koska intialaiset haluavat ostaa tuoretta ruokaa. Pikkukauppiaat tuovat joka päivä myyntiin tuoretta tavaraa.

Keksin B-12 vitamiinin lähteitä ruokaani: jugurtti ja kananmunat. Kovin mielelläni en näitä eläinkunnan tuotteita syö, mutta tällä matkalla olen ottanut ohjenuoraksi syödä kuten kasvissyöjä-intialaiset. Se sisältää maitotuotteet ja kananmunat. Seuraavalla matkalla syön luultavasti B12-vitamiinin pillereinä. Ruoan olen syönyt aina keskikokoisella lusikalla. Intialaiset syövät ateriansa useimmiten käsin. Sitä varten jokaisessa ravintolassa on käsienpesuallas. Aterian jälkeen pöytään tuodaan anista ja sokeria. Olen silloin tällöin ottanut lusikalla anista kämmenelle ja pureskellut sitä. Sokeria en niin paljon kaipaa.

Jamnagarissa ei saa käteistä ATM:istä. Olen viitenä päivänä kiertänyt keskustan ATM:t (noin 13 kpl), mutta mistään en ole koskaan saanut rupioita. Onneksi minulla on rupioita noin 20 päivän varalle. Olisihan se kiva löytää Jamnagarista toimiva ATM, mutta vaikeaa se on. ATM:issä aina lukee 24/7, mutta nykyään tilanne on 0/0. 500 rupian seteleiden vähyys selittyy osaksi sillä, että niitä alettiin painamaan vasta seteliuudistuksen julkistamisen jälkeen, jottei tieto seteliuudistuksesta olisi levinnyt. Nyt on ollut yli 2 kuukautta aikaa painaa niitä, mutta harvinaisia ne ovat. Jamnagarissa ei siis ole 500 rupian seteleitä, koska täällä ei ole myöskään 2000 rupian seteleitä. Onneksi olen nostanut ATM:istä rahaa aina kun olen voinut - ihan vain varastoonkin. Nyt noita rahoja tarvitaan.

Eilen yritin opiskella telugun aakkosia. Alussa homma tuntui mahdottomalta, mutta muutaman tunnin kuluttua osasin jo puolet kirjaimista. Hommaa vaikeuttaa se, että telugun aakkoset muistuttavat vain hyvin etäisesti tamilin aakkosia ja hindi ja gujaratin aakkosia ne eivät muistuta lainkaan. Tuntui kuitenkin mukavalta oppia jotain uutta ja 2 viikon kuluttua lukutaitoa tarvitaan käytännössä 1 viikon ajan. Opiskelen kieliä joka toinen päivä ja luen Intian matkaopasta välipäivinä. Samaa asiaa ei jaksa harrastaa peräkkäisinä päivinä, ettei homma menisi työksi.

Ravintolassa tänään tarjoilija yritti kovasti jutella kanssani englanniksi, mutta sekaan mahtui pitkiä pätkiä gujaratin kieltä. Hän osasi englantia yhtä hyvin kuin minä gujaratia, joten yrityksistä huolimatta keskustelua ei syntynyt.

En ole nähnyt 3 viikkoon yhtään ulkomaalaista. Rajkotissa heitä ei ollut yhtään, eikä täällä Jamnagarissakaan. Olen siis "off the beaten track". Kummassakaan kaupungissa ei ole yhtään meganähtävyyttä, joten turistit menevät muualle. Minulle molemmat paikat sopivat hyvin. On mukavaa kokeilla, voisiko näissä kaupungeissa viettää ainakin yhden vuoden töitä tehden. Kaupunkien keskustat ovat luotaantyöntäviä, mutta lähiössä eläminen sujuisi varmasti paremmin. Eikä keskustan kaduilla muutenkaan koskaan koko päivää (tai edes useampaa tuntia) vietä, joten molemmat kaupungit sopivat kyllä työntekoon.

Hotellihuoneeni vessa on länsimainen ja vessapaperiakin on. Ainoa ongelma on se, ettei huuhtelu vie papereita putkistoon. Vessassa on iso saavi ja täytän siihen 20 litraa kerralla vettä ja kaadan vessanpönttöön. 3 huuhtelukerralla vessapaperit lopulta suostuvat menemään putkistoon. Työlästä.

Eläimet, Jamnagar, itikat ja Rajkotin keskustelu

Tänään se sitten tapahtui. Astuin ensimmäisen kerran Intiassa liukumiinaan. Jätös oli kengänlevyinen, joten lehmänlantaa se ei ollut - olisikohan ollut koiran? Ihmettelin miksi kenkäni luisti ja kun katsoin kengänpohjaa, niin siinä oli paskaa. Täydellisesti siitä en päässyt eroon, vaikka hankasinkin kengänpohjaani korokkeisiin. Jamnagarissa on enemmän lehmiä ja lehmänpaskaa kuin muissa vierailemissani kaupungeissa. Tarkkana saa olla ja jos huomio kävellessä keskittyy johonkin muuhun, niin käy kuin minulle. Katukoiria on ollut joka kaupungissa melko paljon. 1 hevosen ja 3 kamelia näin vetävän kuormia Jamnagarin keskustassa. Kamelitkin ovat vahvoja - kuormat ja kärryt olivat isoja. Ahmedabadissa näin 2 kertaa norsun. Se vasta iso onkin. Oravia on Intiassa puistoissa. Kissoja en ole nähnyt kuin 1 tai 2. Apinoita olen nähnyt muutamia.

Jamnagarissa on 530.000 asukasta, mutta liikennevaloja en ole nähnyt (ainakaan toiminnassa). 6 jälkeen tulee pimeä ja kadut ovat pimeitä - katuvalaistusta ei ole. Ihmisillä ei ole heijastimia ja monissa skoottereissa/moottoripyörissä ei ole valoja. Jos liikenne on vaarallista päivällä, niin vielä vaarallisempaa se on pimeällä. Syön päivällisen ravintolassa kello 6 ja iltapalan (snäksejä ja keksejä) kello 8 hotellihuoneessani. Moni ravintola on kiinni kello 6 ja aukeaa vasta kello 7. Tänään päivällisravintolaa etsiessäni ensimmäisessä oli valot pois ja tarjoilija sanoi, että paikka aukeaa kello 7. Seuraavassakin paikassa valot olivat pois, mutta tarjoilija sanoi, että paikka on aina auki ja sytytti valot ruokasaliin. Olen siis monesti ravintolan ainoa asiakas. Intialaiset syövät päivällisen kello 8. Kerjäläisiä on näkynyt joka kaupungissa jonkun verran, mutta Jamnagarin kerjäläislapset ovat erityisen sitkeitä. He tökkivät ruumistani koko korttelin ajan. En ole antanut kerjäläisille matkallani mitään. Mieli tekisi auttaa, mutta kerjäläiset voisivat ansaita elantonsa muulla tavalla. Jos ja kun asun Intiassa pitempään, niin yritän keksiä tavan auttaa kerjäläisiä. Tällä hetkellä on muuta pohdittavaa.

Olin peloissani ensimmäisenä iltana Jamnagarissa hyttysten suhteen. Hotellivirkailija sanoi, että hyttysiä täällä on. Huoneessa on kämmeneen mahtuva sähköinen hyttyskarkoitin, johon vaihdetaan joka yö uusi "matto" (hotellisaippuan kaltainen litteä suorakulmio). Laite käy kuumana, joten ilmeisesti pienestä "matosta" vapautuu jotain ainetta, joka tappaa/karkottaa hyttyset. Pelkoa lisäsi se, että huoneessa on 3 reikää ulkoilmaan: 1) ikkunaa ei saa tiiviisti suljettua (hotelli on vanha, joten helat ovat myös antiikkisia - sama ongelma kuin Kulttuurikahvila Laiturilla), 2) parvekkeenoven alla on rako, joka on yhteydessä ulkoilmaan, 3) katonrajassa olevaa käytäväikkunaa ei saa tiiviisti suljettua (syy taas vanha hela), käytävä on yhteydessä ulkoilmaan. Pelkäsin siis ensimmäisenä yönä, että huoneessa olisi kymmeniä itikoita, mutta saldo jäi 1 tai 2. Hyvä niin. Jos itikoita olisi ollut enemmän, niin olisin vaihtanut kalliimpaan hotelliin. Terveyden takia kannattaa maksaa 350 rupiaa yöstä enemmän, mutta nyt ei tarvinnut uhrautua.

Rajkotissa juttelin taas hotellivirkailijan kanssa. Hän ihmetteli, miksen ole naimisissa. Sanoin, että sopivaa vaimoa ei ole löytynyt. Hän ihmetteli, että olisi minulla ollut aikaa etsiä. Olisi pitänyt kertoa kasvissyöjien vähyydestä Suomessa - avioliittoehdokkaita Suomessa on vain kourallinen minun ikäpolvessa. Älykännyköistä hän sanoi, että ne vähentävät kasvokkain juttelua, joka on huono juttu, mutta jolle ei voi mitään, nyt kun älykännykät ovat kaikkialla. Eli tekniikalla on myös varjopuolensa. Kaveri oli keski-ikäinen Rajkotissa syntynyt, mutta 9 vuotta hän oli Mumbaissa töissä. Opinnoissa hän on lukenut johtamista. Takaisin Mumbaihin hän ei kaipaa. Rajkot on OK.

Rajkot, TV ja intian kielet

Ylihuomenna menen bussilla Jamnagariin. Rajkotissa tulee tällöin täyteen vajaat 2 viikkoa. Rajkotissa on sokkeloinen vanhakaupunki, jossa käyn vielä huomenna. Autoja sinne ei mahdu kuin parille kadulle. Kaupungin keskustassa on 2 puistoa, joista toisessa on valtava krikettikenttä. Toinen puisto on pieni ja sen keskellä on museo. Vietin siinä puistossa yhtenä päivänä 2 tuntia ihmisiä katsellen. Hotellini on bussiaseman vieressä. Kuten yleensä bussiaseman ympärillä on lukuisia hotelleja ja ravintoloita. Missään ravintolassa ei tällä alueella tarjota lihaa tai edes kananmunia. Tosin hotellini ravintolassa on listalla "tomato omlet" eli säännössä on poikkeus.

Hotellini on paras tähänastisista (2 muuta). On siisti ja kaikki toimii. Liukuikkunoiden toisen pään lukko on kuitenkin rikki ja yhtenä yönä ihmettelin, miksi huoneessani koko ajan pörrää itikoita. Tänään huomasin, että kun liukuikkunoiden lukollisen pään sulkee, niin lukoton pää aukeaa. Eli kannattaa aina tarkistaa, että molemmat päät ovat kiinni. Gujaratissa esiintyy vähäisessä määrin malariaa, jota hyttyset levittävät, joten olen ihan tyytyväinen, että otan kerran päivässä malariapillerin. Pilleri pitää ottaa ruoan kanssa ja maito estää sen imeytymistä. Lisäksi pillerinoton jälkeen ei saa vähään aikaan mennä makuulle, jottei ruokatorveen tule haavaumia. Söisin joka aterian yhteydessä mielelläni maitotuotteita, jotta saisin B12-vitamiinia. Nyt illallisen yhteydessä maitotuotteita ei voi syödä, joten B12-vitamiinin puutos uhkaa. Lounaalla saan B12-vitamiinia voimaidosta (buttermilk) ja/tai paneer:ista (pehmeät käymättömät maitorahkasta tehdyt juustopalat). B12:ta en kuitenkaan saa tarpeeksi - jotain pitäisi tehdä. Vessanpönttö on hotellihuoneessa länsimainen, mutta vessapaperia ei ole. Sen sijaan on käsisuihku sekä vesihana ja -kippo. Pyllynpesu niillä on hankalaa - sekä käsisuihku että vesikippo eivät mahdu kunnolla takapuolen lähelle, kun pöntöllä istuu. Käytän käsisuihkua, mutta se on hankalaa. Käsisuihku ja vesikippo toimivat hyvin reikä-lattiassa-vessassa muttei vessanpöntössä.

Olen viettänyt paljon aikaa huoneessani TV:tä katsoen ja gujaratin kieltä opiskellen - liikenteen seassa ei jaksa koko ajan seikkailla. TV:ssä on varmaankin 200 kanavaa - suurin osa hindinkielisiä. TV-sarjojen sisältö on usein miehen ja naisen välistä flirttailua ja riitelyä. Action-elokuvissa tapellaan ja ammutaan - räikeää väkivaltaa väkivallattomien jainalaisten ja Gandhin maassa. Lapsille on omia kanavia. Näin nyt ensi kertaa elämässäni japanilaista animea - ei tehnyt suurta vaikutusta. Uutiskanavia on englanniksi ja hindiksi useampia. Uskonnollisia kanavia on myös, mutta niitä en ole vielä ehtinyt seurata. Muilla intialaisilla ja ulkomaisilla kielillä olevia kanavia on lukuisia. Valinnanvaraa TV:ssä siis on, mutta yleiskuva siitä on, että TV on vain yksisuuntaista propagandaa. Tulee mieleen Orwellin "Vuonna 1984" ja Huxleyn "Uljas uusi maailma" - TV lähettää ympäri vuorokauden ajatuksetonta viihdettä. Varsinkin väkivallan määrä niin elokuvissa kuin uutisissa (viimeksi ISIS:in Istambulin uudenvuoden isku) ärsyttää minua. Kaksisuuntainen viestintä (juttelu) on paljon parempaa kuin yksisuuntainen (TV, koulu, kirjat). Totuus on yksinkertainen - ei siihen tarvita 200 TV-kanavaa. Jos kertoo koko maailman hyvät uutiset, niin A4-arkki päivässä voisi riittää. Huonoja uutisia hyvässä maailmassa olisi murto-osa nykyisestä.

Gujarati kieli on mukava harraste ja sille on käyttöäkin täällä. Löysin netistä 109 oppituntia sisältävän blogin - eli aika kattava se on. Verbimuodoissa on opettelua. Lisäksi olisi hyvä osata edes 200 gujaratin sanaa - se vie aikaa. 2 viikon kuluttua häivyn Gujaratista ja siirryn Mumbain (marathin kieli) ja Hyderabadin (telugun ja urdun kielet) kautta Tamil Naduun (tamilin kieli). Palauttelin jo vähän mieleen tamilin aakkosia, mutta totesin, että sitä pitää harjoittaa useita tunteja, ennen kuin se on hallussa (olen osannut aakkoset, mutta olen myös unohtanut osan). Minulla on Lonely Planetin "India phrasebook & dictionary", jossa on 15 intialaista kieltä (24 sivua kustakin). Sitä on kiva selailla ja aidot aakkosetkin siinä on joka kielestä. Mutta marathin ja telugun kielet jäävät vähälle opettelulle. Hindiä ja urdua (sukulaiskieliä, mutta eri aakkoset) yritän harrastaa vähän enemmän. Pääpaino on kuitenkin gujaratilla ja tamililla. Yritän opetella niiden aakkoset perusteellisesti ja opetella vähän kielioppiakin niistä. Toivottavasti netistä löytyy hyvä tamilin kielen sivusto.