Puolimatkankrouvi

Matkani on nyt noin puolivälissä ja on hyvä tarkastella, miten tavoitteet ovat toteutuneet ja mitä vielä voisi tehdä. Yksi tavoite oli löytää Intiasta työpaikka ja saada työviisumi Intiaan vuodeksi. Tämä asia on lykkääntynyt. Haluaisin tehdä Intiassa töitä, mutta nyt ei vielä ole sen aika. Syyn voin kertoa matkani jälkeen yksityisesti. Jotkut voivat arvata, mikä on syy, mutta julkistan sen yksityisesti vasta myöhemmin. Minusta asia ei ole kiinni vaan syy on muualla. Toivon, että syy poistuu pikapuolin, mutta töitä sen eteen saan tehdä. Sama syy saattaa estää ensi talven Intian matkani, mutta teen parhaani, että pääsen taas talveksi Intiaan. Kaikki ei mene niin kuin itse toivoisi.

Blogini otsikko on "keskustelujaintiassa", mutta keskustelut ovat olleet yksittäisiä ja pinnallisia. Paikallisiin ihmisiin en ole tutustunut kunnolla (= nähnyt heitä yhtä kertaa useammin), mutta hotellivirkailijoita olen jututtanut useammin. Ja Paharganjin kaupanmyyjä, Soranchin, on poikkeus, mutta hänen englanninkielen taitonsa rajoitti keskustelua. Yhden kotiinkutsun olen saanut (Ahmedabadin hotellinpitäjä), mutta se olisi tapahtunut vasta Ahmedabadista lähtöni jälkeen, enkä halunnut enää palata kaupunkiin (ja olla näkemättä muita paikkoja). Suurin syy intialaisiin tutustumattomuuteeni on heidän kielitaitonsa. Delhissä vielä osattiin englantia, mutta ihmiset, jotka ottivat minuun yhteyttä, halusivat myydä jotain, viedä johonkin kauppaan tai muuten hyötyä rahallisesti (ja pian). Gujaratin osavaltiossa ei yleisesti ottaen osata englantia. Jopa turisteille suunnatuissa hotelleissa on vain 1 tai 2 englantia osaavaa virkailijaa - useimmat ovat ummikkoja. Tämä koski myös Delhiä. Eli vaikeaa kommunikointi on paikallisten kanssa. Yhden intialaisen kanssa tulen näillä näkymin juttelemaan enempikin Mumbaissa. Olen ollut hänen kanssaan kirjeenvaihdossa interpals-nettisivun kautta 9 kuukautta. Ilmeisesti viikon kuluttua näen hänet kasvotusten. Hän on 50-vuotias jainalaismies - kasvissyöjä tietenkin.

Turistien kanssa juttelu ei ole ollut sen hedelmällisempää kuin paikallistenkaan kanssa. Delhin hotellissa ei ollut kunnon hengailupaikkaa - ulkomaisia turisteja siellä kyllä oli jokunen aina minun lisäkseni. Gujaratissa en ole nähnyt kuin alle 10 turistia. Yhden kanssa juttelin vähän pitempään. Uskon tämän kuitenkin muuttuvan viimeistään Tamil Nadun osavaltioon saapuessani. Siellä vietän aikaani (tämän hetken suunnitelmien mukaan) turistien suosimissa kaupungeissa ja hotelleissa.

Kastijärjestelmä ei ole vielä Intiasta poistunut. Toisaalta ei se paljoa vaikuta tavallisen ihmisen elämään. Tärkeämpää esim. on saada joka päivä ruokaa (koko perheelle). Avioliittoa solmittaessa kasti ja alakasti (varna ja jati) vielä vaikuttavat. Mielellään mennään naimisiin saman kastin edustajan kanssa (ainakin jos avioliitto on järjestetty vanhempien taholta). Nykyään ajat muuttuvat ja Intia länsimaalaistuu. Rakkausavioliitossa ei kai kasti paljoa vaikuta - tätä pitää vielä kysyä itse intialaisilta. Kastijärjestelmästä on runsaasti tietoa englanninkielisessä Wikipediassa ( https://en.m.wikipedia.org/wiki/Caste_system_in_India ja https://en.m.wikipedia.org/wiki/Varna_(Hinduism) ). Sen mukaan kastijärjestelmä ei ole ollut juuri koskaan kovin ihmisiä rajoittava tekijä. Voimakkaimmillaan se oli kaiketi brittihallinnon aikana, kun englantilaiset pyrkivät luokittelemaan intialaisia esim. yhteistyöhalukkuuden ja -vihamielisyyden perusteella. Tietyt kastit olivat briteille enemmän mieleen ja toiset vähemmän. Nykyään on kiintiöitä opiskelu- ja työpaikoissa alakastisille ja kastittomille, joten homma on osittain kääntynyt päälaelleen. Entisistä syrjityistä tulee nykyään edunsaajia.

Aliravitsemus ei ole vielä poistunut Intiasta. Syy on köyhyys. Rahaa ei ole ruokaan - varsinkaan jos ei ole työpaikkaa. Intian talouskasvu on ollut nopeaa yli 20 vuotta ja suuri keskiluokkakin on saanut varallisuutta aikaisempaa enemmän - ehkäpä jopa skootterin. Mutta köyhiä on Intiassa paljon vielä tänä päivänäkin. Monilla ei ole koulutusta tai edes luku- ja kirjoitustaitoa (Delhin Soranchin on tästä esimerkkinä). Hommat, joita sillä osaamisella voi saada, ovat hanttihommia ja vähäpalkkaisia. Ja pahinta on, jos ei ole töitä ollenkaan. Sosiaaliturvaa ei ole - nälkä kurnii. Uskon kuitenkin, että jos ja kun Intian talouskasvu jatkuu ripeänä vielä 10-20 vuotta, niin myös kaikkein köyhimmätkin hyötyvät. Työttömyyskorvaus saapuu lopulta Intiaan. Ennen sitä rahaa on tuhlattu toissijaisiin asioihin (esim. aseet ja avaruusohjelma) ja rikkaita ei ole tarpeeksi verotettu, mutta eiköhän järki tässä asiassa vielä voita. Väestönpaljous ja -kasvu ovat kuitenkin ongelma. Massanhitaudesta johtuu, että Intiassa on vieläkin köyhiä ja nälkäisiä. Maaseudun tilanteesta minulla ei ole ensikäden tietoa. Keinokastelu ja tuottoisat lajikkeet ovat kasvattaneet runsaasti satoja (ja tuoneet uusia ongelmia - vedenpinta laskee kaivoissa, geenikanta köyhtyy). Mutta ihmisiä on paljon ja peltoalat ovat pieniä, joten köyhyys jatkuu. Englanninkielisessä Wikipediassa on tietoa Intian aliravitsemuksesta ( https://en.m.wikipedia.org/wiki/Malnutrition_in_India ). Valitettavasti 3 kiinnostavaa linkkiä lopussa (External links) eivät toimi.