Uhkasin ensimmäisessä viestissäni ratkaista 2 intialaista ikuisuusongelmaa: kastijärjestelmän ja aliravitsemuksen. Jos en jostain syystä kuitenkaan tavoitettani saavuta, niin yritän ainakin lisätä ymmärrystäni näistä epäkohdista. Tämän hetken ajatukseni näistä asioista on seuraava. Intiassa on totuttu nykyiseen menoon tuhansia vuosia. Ongelmia ei ole saatu ratkottua yrityksistä huolimatta ja toivoa paremmasta ei juuri ole. Väestö kasvaa nopeammin kuin ruoantuotanto ja lehmien ylläpito vie paljon resursseja. Vegaanisuus auttaisi tilannetta. Kaupungistuminen ja koulutus muuttavat vanhoja tapoja. Tosin siirtyminen maaseudulta suurkaupungin slummiin ei välttämättä paranna elämänlaatua. Ruoan hankkimiseksi ollaan kuitenkin valmiita tekemään mitä vain. Martti Ahtisaaren mukaan kaikki ihmisten luomat ongelmat on mahdollista ratkaista. Aikaa se tosin tuppaa viemään. Ja kun yksi ongelma saadaan ratkaistua, niin syntyy pussillinen uusia. Fredin "Roskisdyykkarin balladi" laulun mukaan "vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan". Ihmiset tuottavat ongelmia liukuhihnalta ja ovat hitaita korjaamaan niitä. Pienempiä ongelmia Intiassa: jokaisessa kodissa ei ole vessaa, kaikilla intialaisilla ei ole pankkitiliä.
Lihankulutuksesta Intiassa. Iltasanomien mukaan lihankulutus asukasta kohdin on maailman pienin juuri Intiassa eli 3,3 kiloa vuodessa (http://www.iltasanomat.fi/ruokala/uutiset/art-2000000503757.html ). Suomessa lihankulutus on noin 75 kiloa. Ilmeisesti kalaa ei ole näissä luvuissa mukana. Kalankulutuskin pyörii Intiassa noin 3 kilon tietämissä, Suomessa 14 kiloa.
Helsingin suurlähetystössä viisumia hakiessani tapasin 2 muuta Intiaan matkustavaa kasvissyöjää. Toinen meni Himalajalle buddhalaisten keskusteen ja kehui Joensuun Laituri-kahvilaa. Toisella taas oli Keski-Intiassa oma ashram (=yhteisö) ja on asunut Intiassa useita vuosia. Kerroin heille halustani olla Intiassa vaikka loppuelämäni, mutta he sanoivat, että viisumeita on vaikea saada maahan. Intialaiset haluavat maahansa korkeastikoulutettua väkeä. Pitäisiköhän minun sittenkin yrittää löytää maasta tietokonehommia. Itse haluaisin tehdä sosiaalisempaa työtä. Pidän yhteyttä molempiin suomalaisiin. Heidän lisäkseen ainoa kontaktini Intiassa on jainalainen kirjeenvaihtoystäväni Mumbaista. Tarkoitus oli hankkia useampia kirjeenvaihtokavereita, mutta ei ollut siihen aikaa. Intiassa kyllä tapaa uusia kontakteja livenä ja netissä. Vaikuttaa siltä, että suuri osa maailman kasvissyöjistä suuntaa Intiaan ja tapaa toisiansa siellä. Lupaavaa.
Delhissä on huomenna 29 astetta ja yöllä 19. Tervemenoa pakkaset siis. Pääkohteeni Intiassa on Gujaratin osavaltio Pakistanin rajalla Arabianmeren rannalla. Se on ilmeisesti Intian kasvissyöntiystävällisin osavaltio. Erityisesti jainalaiset kiinnostavat minua siellä. Jainalaisuus on ateistinen "uskonto" ja kaikki jainalaiset ovat kasvissyöjiä. Jainalaisia on noin 4 miljoonaa Intian länsiosissa. Haluaisin mielelläni tehdä työtä heidän keskuudessaan. Itse tosin uskon kaikkitietävään luojajumalaa, joten jainalaistenkaan keskuudessa en tunne olevani kaltaisteni joukossa ja syvällistä yhteisymmärrystä on vaikea saavuttaa. Hindut uskovat kyllä jumaliin, mutta kaikki hindut eivät ole kasvissyöjiä. Täydellistä seuraa on vaikea löytää tässä maailmassa.
Voisin viettää Intiassa monta elämää. Yksi talvi tuntuu aivan liian lyhyeltä ajalta. Puolen vuoden kuluttua olen ainakin hieman eri ihminen kuin nyt. Vastaan tulee varmasti paljon sekä hyviä että huonoja kokemuksia. On kiva nähdä miten asiat lutviutuvat. Matka on onnistunut, jos palaan Suomeen terveenä. Lisäplussa olisi, jos matkatavarat eivät katoa matkalla. Parhaat matkamuistot ovat uudet kokemukset ja ystävät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti