Olen ollut 3 päivää vain Paharganjin kaupunginosassa. Täällä on runsaasti kauppoja ja ravintoloita ja muuta en ole matkani alkuvaiheessa vielä kaivannut. Melkein kaikki yritykset ovat hole-in-the-wall tyyppisiä eli kadulle päin kauppa/ravintola on vain 2-3 metriä leveä. Ahdasta on asioidessa. Muutamia vähän laadukkaampia ja suurempia ravintoloita ja hotelleja on myös.
Ravintolaluokitus. Hyvätasoisen (=kalliin) ravintolan tunnistaa siitä, että heillä on tarjottavat listattu menuun hintoineen. Keskitasoisessa ravintolassa on myös menu, mutta se on likainen ja repaleinen. Kansankuppilassa ei ole menua laisinkaan ja englannin ymmärtämistä siellä ei välttämättä ole. Minusta nämä kaikki ovat OK paikkoja - vaihtelu virkistää.
Katuruokaa on runsaasti tarjolla. Ensimmäinen ostokseni oli maissintähkä, 30 rupiaa (1 € = 74 rupiaa). Siihen tuli mausteita ja kastiketta ja kun sitä söi, niin kastikkeet valuivat paidalleni ja olkalaukkuuni. Ei kiva. Tänään ostin 6 momoa (tiibetiläistä kaiketi) 15 rupialla. Ihan OK snacsi. Myyjä kyseli 2 kastikkeesta laitetaanko niitä mukaan. Ensimmäiselle sanoin ei, toiselle kyllä. Kastike vaikutti majoneesilta ja sitä olisi varmaankin pitänyt välttää. Söin sitä vain hyvin vähän, eikä maha ainakaan 4 tunnin jälkeen ole valittanut.
Eilen tapasin ravintolassa Amarin. Hän ylisti paljon minun ajatuksiani - henki on tärkeämpi kuin materia. Hän sanoi olevansa kengänkiillottaja, mutta eilen kuulemma joku oli varastanut hänen työvehkeensä (kertomusta on syytä epäillä). Kun sanoin hankkivani pian sim-kortin, niin hän vei minut aika kauas sim-korttimyyjän luo (niitä on pilvin pimein tällä alueella). Kyselin hintoja, mutten ostanut, koska nämä hole-in-the-wall sim-korttimyyjät ovat poikkeuksetta huijareita. Jos heiltä ostaa kortin, niin se ei pelitä ollenkaan tai sitten tosi huonosti ja kaveri, joka vie turistin myyjän luo, saa provisiot ostoksesta. Menen ensi viikolla isoon myymälään ostamaan sim-korttini (vodafone ja airtel ovat kuulemma parhaat). Sim-kortin ostoon tarvitaan kopio passista ja viisumista, valokuvia sekä hotellin nimi ja puhelinnumero. Yhteys alkaa pelittämään viimeistään 24 tuntia ostoksesta. Amar pyysi sitten minua hankkimaan hänen perheelleen kuukauden ruoat, 850 rupiaa. Minä sanoin, että se on liikaa ja minä voisin antaa hänelle 100 rupiaa. Siihen hän vastasi, että 2 viikon ruoatkin kävisivät. Hän painotti, ettei hän tarvitse rahaa vaan ruokaa. Hän oli jo viemässä minua ruokakauppaan (hole-in-the-wall), mutta minä annoin hänelle 100 rupiaa ja me erosimme. Hän olisi kaiketi ostanut ruoat minun nähteni, mutta myöhemmin antanut ruoat takaisin myyjälle ja jakanut rahat myyjän kanssa. Melkein 100% turisteihin tutustuvista intialaisista (ainakin turistipaikoissa) on huijareita ja he ajattelevat vain turistin rahoja. Kaipaan rauhallisempaan paikkaan, missä nämä huijarit eivät hypi silmille joka kolmannella askeleella.
En ole ottanut valokuvia kännykälläni. Syynä on se, että niitä löytyy jo Googlen kuvahaulla (mene osoitteeseen www.google.fi ja valitse vasemmasta yläkulmasta Kuvahaku, kirjoita hakukenttään haluamasi kuva-aihe) ja toiseksi se, että kun ottaa kuvia ruuhkaisella kadulla, niin joku voi napata kännykän, olkalaukun tai lompakon (sijaisee olkalaukussa), koska kuvaaminen vie kaiken huomioni. Kokeilkaa kuvahakuja "Paharganj" ja "main bazar road Delhi", niin saatte aavistuksen siitä, miltä täällä näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti